Visiitti kaupoille ja toukokuun viimeinen

Eilen oli toukokuun viimeinen päivä ja hiukan huvittuneena mietin kulunutta kuukautta, jonka piti olla se tehokkain ja tiukin. Alku menikin varsin mainiosti, mutta loppu oli pelkkää alamäkeä. Kävin kuitenkin vaa'alla eilisaamuna(kin) ja kuukauden tulos oli -1,4kg. Ei siis niin kovin tehokas ja kun vielä tietää, että näillä samoilla lukemilla on pyöritty jo ainakin kaksi kuukautta, nuo miinukset lienee pelkkää silmänlumetta ja tuuria. Mutta yritän ottaa niistä irti sen ilon, mikä niistä on irti otettavissa ja fiilistellä kuitenkin miinuksia olipa ne kuinka vähäisiä hyvänsä.

Toissailtana piipahdin tutustumassa kesän vaatetarjontaan. Onneksi menin kaupoille sillä ajatuksella, etten oikeasti ollut mitään ostamassa, sillä reissu oli suorastaan surkuhupaisa. Muutenkin olen todennut, että menkkojen aikaan on turha sovittaa päälleen yhtään mitään, kun koko kroppa tuntuu turvonneelta ja vieraalta ja mikään ei tunnu hyvältä. Tässä kuitenkin muutama suttuinen otos reissultani (suonette anteeksi huonon kuvalaadun, joka johtuu ihan vain huonosta kamerasta puhelimessani):

Sivulta ihan jees...

...edestä ei todellakaan jees!

Makkara kuorineen...

Aika karsee vyötärö, joita ei tosin enää muista, kun katsoo pohkeita.

Röllykkä :D.

Ja kun pohkeet olis ok, vyötärö ei oikein istu .

Voisin suhtautua sekä kokemukseen että kuviin useammalla tavalla, mutta päätin valita huumorin. Ei tässä itku auta, joten on joko tyydyttävä tähän tai tehtävä jotain. Pään sisäinen prosessi on edelleen kesken, vaikka totta kai tiedän mitä haluan. Kuvakulmat on aika mielenkiintoisia, mutta siitä huolimatta tuolle röllykälle pitää oikeasti tehdä jotain. Yritän siis pitää yllä hyvää ja positiivista mieltä ja luottaa siihen, että kyllä tämä tästä vielä iloksi oikeastikin muuttuu.

Kirjallisuutta ja itsetutkistelua

Jos laihduttamisen ja elämäntaparemontin oppiminen olisi kiinni siitä kuinka monta asiaa käsittelevää kirjaa hyllystäni löytyy, olisin sekä oppinut että laiha. Kirjastoa löytyy parin vuoden KG-lehtien lisäksi sekalainen seurakunta Fit-, Kuntoplus- ja muita aihetta käsitteleviä lehtiä ja aikalailla hyllytilaa vievä kirjasto laihdutuskirjallisuutta. Siitä huolimatta homma ei pelitä.

Joskus hamassa nuoruudessani kärsin masennuksesta. Olo oli kamala ja kuvittelin helpottavani sitä lukemalla mahdollisimman monta kirjaa ko. tilasta. Harmi vaan, että masennuksen ymmärtäminen ei yhtään helpottanut oloani. Se, että tiesin aivojenvälittäjäaineista ja niiden toiminnasta, ei poistanut minun masennustani. Itsehoito-oppaatkaan eivät tarjonneet paljoa helpotusta. Koen olevani vähän samassa tilassa nyt: tiedän mielestäni laihduttamisesta ja terveellisistä elämäntavoista riittävästi, mutta silti mitään ei tapahdu. Se ei taida riittää, että TIETÄÄ asiasta, jos asialle ei TEE mitään :/. Kirjoista voi löytää monta hyvää neuvoa ja ohjetta, mutta jos niitä ei laita käytäntöön, mikään ei muutu.

Muutama opus hyllystäni. Dr. Phil jopa kahdella kielellä :)...

Tällä hetkellä tiedän syömiseni olevan tiukkaa tunnesyömistä. Töihin meno sinänsä on ihan jees. Pääsen osalliseksi työyhteisöstä, pääsen kehittämään ammattitaitoani ja, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, pidän siitä mitä teen. Ainakin noin yleisesti ottaen. Samaan aikaan poden jo nyt järjetöntä syyllisyyttä siitä, etten ole kotona lasteni kanssa. Ja tämän dilemman ratkaisemisessa kuvittelen Maraboun jotenkin auttavan....

Oltuani viimeiset kaksi kesää tukevasti raskaana, töihin lähtöön liittyy myös mukava pikku lisä: on pakko hankkia vaatteita. Asiassa on vain pieni kieroutuma. Vaatteiden ostaminen on yleisen mielipiteen mukaan mukavaa ja kun sitä vielä joutuu/saa tehdä ihan tarpeen ja pakon edessä, minun kuuluisi kaiketi hyppiä riemusta. Mutta kun ei ole kysymys siitä, etteikö minulla olisi kesävaatteita, ne ovat vain liian pieniä. Se hiukan himmentää tätä riemua. Jälleen kerran siis joudun konkreettisesti toteamaan, etten ole kuin ennen ja se edelleen kirpaisee. Olen toki onnistunut jotain pidettävääkin kaivamaan vanhasta kasasta esiin, mutta pääsääntöisesti kasa koostuu aika pienistä kangaskaitaleista. Osaan toivoisin vielä joskus mahtuvani, osa pitäisi kai suosiolla hyljätä.
Tarpeetonta lienee mainita, että tämän ruhon kanssa kauppaan eksyminen ei houkuta sekään. Itsekritiikki on huipussa ja mikään ei näytä siedettävältä. Ja tämä yleensä johtaa kohdallani hillittömään itseinhoon, jonka vallassa varsinkaan en osaa ostaa mitään. -Paitsi sen kaikesta pelastavan suklaalevyn.

Energiaa tänne, kiitos!

Tunnustan olevani koukussa aamu-tv:hen. Suurin osa ohjelman annista menee tosin ohi silmien ja korvien, kun samaan aikaan yrittää syöttää lapsia, syödä itse, katsoa tv:tä ja hoitaa noin miljoonaa muuta asiaa, mutta silti se "taustahäly" siellä taustalla on mukavaa. Joskus, jos ohjelmassa sattuu vierailemaan mielenkiintoinen tyyppi tai aihe muuten vain kiinnostaa, pysäytän muun elämän ja keskityn vain siihen hetkeen.

Tuollainen hetki oli tänään, kun Raakel Lingnel oli Maikkarin vieraana. Itse aloittelin tätä elämäntaparemonttia tottakai mielessä pienemmät vaatteet, mutta paljolti myös terveyssyistä. Olisi kiva voida paremmin, jaksaa enemmän ja välttää nurkan takana vääjäämättömästi vaanivat möröt, kuten esim. Diabetes. Taisteluväsymys iski kovin aikaisessa vaiheessa ja tuntuu, etten vain saa juonen päästä kiinni uudestaan. Olen siirtynyt takaisin vanhoihin tekosyihin ja itsekuria ei ole nimeksikään. Mietin siis tosissani, että kannattaako minun näitä junnaavia ajatuksiani ja painojani tänne julkaista. Kun ei toimi, niin ei toimi. Piste. Kuitenkin kun kuuntelin Raakelin haastattelua, tunsin jossakin pienen kateuden pistoksen. Minä haluaisin nimenomaan olla energisempi. Totta kai ymmärrän, että tässä kohtaa, kun lapset ovat pieniä ja elämä sen mukaista, minun "kuuluukin" olla väsynyt. Olisihan se ihme, jos yöheräilyjen jäljet eivät missään tuntuisi. Luulen kuitenkin, että kropassani on myös toisenlaista väsymystä ja siitä haluaisin eroon. Sellaista tunkkaisuuden tunnetta. Alkuvuodesta kun jaksoin seuraila syömisiäni ja siinä sivussa vähän laskeskella kaloreitakin, olo oli kevyempi ja ehkä jonkin verran energisempikin. Siihen siis haluaisin takaisin ja sitä haluaisin lisää.

Hetkellisesti 70-luvulla

Fibro on intoutunut vaivaamaan raaajojani viimeaikoina oikein urakalla ja kivun ajamana päätin piipahtaa paikallisessa arvauskeskuksessa. Piipahduksesta ei sen enempää, ettei tule painokelvotonta tekstiä, mutta sain (taas) kouraani masennuslääkereseptin, jossa oli merkintä "kipukynnyslääke". Tuolla ko. lääkkeellä on todettu olevan kipukynnystä nostava vaikutus kaltaisillani särkijöillä ja muistelisin sitä kerran aikaisemminkin sitä kokeilleeni. Lääkäri kuitenkin jätti tuon kokemuksen omaan arvoonsa ja tarpeeksi kun sattuu, on valmis tekemään mitä vaan. Kuten ottamaan lääkettä, joka sai minut viime kerralla aikamoiseen kuntoon. Niin heikoilla en ole ollut edes raskaana. Päätin kuitenkin siis pillerin niellä ja seuraukset olivat jota kuinkin edellisen kaltaiset: pönttöä halattiin, norjaa puhuttiin ja olo oli kertakaikkisen epämiellyttävä pahoinvointeineen ja päänsärkyineen. Juu, se siitä kokeilusta. Vaikka nuo ärsyttävät sivuvaikutukset menisivätkin ohi parissa viikossa, en aio saattaa lapsiani kahdeksi viikoksi vaaraan sen takia, että äidillä on olo kuin useamman promillen humalassa.

Laihdutus tuon lääkkeen avulla sen sijaan saattaisi onnistua. Toissapäivänä pillerin otettuani ei mikään oikein maistunut ja sekin vähä mitä söin tuli liukkaasti ylös. Eilenkään ei kroppani vielä ollut täysin toipunut tuosta ihmepilleristä ja niimpä tämän aamun lukemat olivat 79,8kg. Tänään on sitten käynnistelty normikuvioita, vaikka olo on edelleen vähän valju. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa ja siksipä luulenkin, että tuo 70-luku jää vain hetkelliseksi. Viikonloppuna on vielä yhdet kihlajaiset ja yhdet lastenvaatekekkerit (joiden pääasiallinen tarkoitus on kuulemma juoda kahvia ja höpöttää), joten itsekuria tarvittaisiin, ettei homma lipeä taas käsistä täysin.

Lipsumista

Hyvin alkanut projekti uhkaa kaatua yhteen lipsumisia täynnä olevaan/olleeseen viikkoon. Väsyttää aivan sairaasti ja siihen tankkaan suklaata ihan kun en paremmasta tietäisi. Ja sitten kärsin suklaan aiheuttamasta äklötyksestä ja vannon, etten enää KOSKAAN syö moista pahuuden lähdettä. Kunnes taas seuraavana päivänä megalomaaninen väsymys vaivaa....

Virhe nro1: tällä viikolla en juurikaan ole suunnitellut syömisiäni etukäteen. Mies on ollut lomalla ja se on vapauttanut rouvan esim. käymään kampaajalla ja työhaastattelussa. Sen lisäksi ohjelmaa sotki neuvola yhtenä päivänä. En näköjään ole projektissa vielä siinä pisteessä, että tämmösistä rutiinista poikkeavista viikoista selviäisin suunnittelematta ja se kyllä näkyy. Ensi viikolla siis mies takaisin töihin ja rouva takaisin rutiineihin, joihin kuuluu mm. aterioiden suunnittelu ja syömisten merkkaaminen Kiloklubiin.

Virhe nro2: luulin leipovani kun vieraita on ollut useampana päivänä ja leipomisen vuoksi ostin kaappiin taloussuklaalevyn. Virhe. Sitä levyä ei ole enää eikä kyllä ole leipomuksiakaan. Sen sijaan on äklöttävä olo ja karmea morkkis. Hyi yöäk.

Liikkumisetkin on tällä viikolla olleet vähän hakusassa tämän yllättävän vapauteni vuoksi, mutta lupaan palata ruotuun senkin suhteen. Mieskin jo patisti liikunnan pariin, joten ehkäpä piipahdan salilla heti huomenissa. Ja ensi viikolla taas vaunulenkkeilemäänkin.

Imetys päättyi omaan mahdottomuuteensa tällä viikolla. Nuori herra täyttää ensi viikolla neljä kuukautta, joten olisihan se ollut kiva vielä hetken nautiskella tissittelyhetkistä, mutta kun ei maitoa vaan ole, niin turha siinä on tissitellä. Tämä kuitenkin mahdollistaa tiukemmankin dieetin, joten jossain vaiheessa varmaankin liityn Keventäjiin. Palveluna se kaiketi ei juurikaan eroa Kiloklubista noiden merkkailujen suhteen, mutta tarvitsisin sitä taustatukea, jota Keventäjät tarjoavat. Jossain vaiheessa siis sinne.

Tekisi mieli hypätä maanantaipunnituksen yli, kun tietää plussaa tulevan ja reilusti, mutta ehkä se puntari palauttaa minut ruotuun nopeammin, kuin mikään muu, joten paras vaan pitää siitäkin rutiinista tiukasti kiinni.

Tv-ohjelmia

Kotiäiteillessä huomaan telkkarin olevan auki lähes koko päivän. Se taisi alkaa tarpeesta kuulla jonkun muunkin aikuisen ääni asunnossamme niinä pitkinä tunteina, jolloin olen lasten kanssa yksin, ja näköjään siitä on kehittynyt huono tapa. Yhtä kaikki, tämän tavan myötä olen havainnut televisiossa pyörivien ohjelmien pyörivän lähinnä kolmen aihepiirin ympärillä: sisustuksen, ruuanlaiton ja laihduttamisen. Siinä kai ne nykyajan trendit.

Erinäisiä laihdutusohjemia (yleensä jenkkiläiseen tapaan suurella volyymilla ja isolla taalakasalla tehtyjä) katsellessa mieleen pyrkii ajatus siitä, miten "helppoa" laihdutus olisi, jos sen voisi tehdä vaikkapa "Biggest loser" -meiningillä. Siis juurikin tuolla Jenkkilän tyylillä. Voisi hautautua jonnekin oikean elämän ulottumattomiin muiden laihduttajien kanssa ja keskittyä vain ja ainoastaan kuntoiluun ja oikein syömiseen. Apua on lähellä aina sitä tarvitessa ja treenitkin on niin valmiiksi mietitty jonkun toisen toimesta, ettei minun tarvitsisi muuta kuin tehdä ne. Kerran viikossa seisoisin vaa'alla ja toivoisin tiputtaneeni tarpeeksi.

Tai "Hurja pudotus" niin ikään jenkkimeiningillä tehtynä. Saisin ihan oman valmentajan, joka asuisi, söisi ja hengittäisi meillä. Joka huohottaisi niskaani ja loisi sitä paljon kehuttua ulkoista painetta. Joka jäisi ikuisiksi ajoiksi jos nyt ei ystäväkseni, niin ainakin ääneksi pääni sisään. Joka punnitsisi minut tasaisin väliajoin, jakaisi lahjoja ja haastaisi. Niin, ja kermana kakussa: joka maksaisi vuoden ruokani ja parhaassa tapauksessa myös lastenvahtini.

Jos dokkariosastoa haluaa, löytyy eri kanavilta mitä erilaisimpia versioita aiheesta. Kuten esim. Teemalta vähän aikaa sitten tullut varsin asiapitoinen sarja, jonka nimen olen onnellisesti unohtanut. Mieleen jäi joka tapauksessa jakso, jossa kaksi varsin kookasta brittiä lähetettiin Kyprokselle (olikohan se Kypros? Sinne jonnekin kuitenkin) tutustumaan sikäläisten ylipainoisten elämäntapoihin. Hiukan huvittuneena seurasin näiden brittien kauhistelua ja suoranaista ohjeistusta laihdutuksen poluilla.

Ohjelmia tulvii siis kanavat pullollaan ja mikäs siinä, ihan kivaa viihdettähän ne ovat. Katselen niitä hiukan kateellisena siksi, että jotkut näyttävät saavan kaiken niin helpolla. Minä kun joudun itse käymään kaupassa, itse päättämään mitä syön, itse päättämään miten treenaan, missä ja milloin. Minä myös joudun itse maksamaan kauppalaskuni ja muutaman viikon kokemuksella voin kertoa terveellisten ainesten olevan kalliita. Onneksi minulla on mies, joka sanoo sen kannattavan silti ja niin raahaan kaupasta taas muutaman avokadon.

Joskus siis leikin ajatuksissani, että lähden Jenkkeihin ansaitsemaan rahaa laihdutuksella. Ranchilla raadan itsekin näännyksiin ja tulen kotiin ison sekin kanssa. Ajatuksena se on varsin houkutteleva, jos sen jättää tähän. Jostain kuitenkin luin, että vain harva Biggest Loser -ohjelman laihduttaja onnistuu pitämään painon poissa farmilta lähdettyään. Ja ihmekös tuo, onhan todellinen maailma aika erilainen paikka, kuin tuo suljettu yhteisö.

Minä siis jatkan takkuista elämäntaparemonttiani ihan omin voimin, mutta siltikin sillä ajatuksella, että opin asiat ihan oikeassa elämässä kohdaten oikean elämän haasteet matkani varrella. Todennäköisesti lankean monen monta kertaa, mutta toivottavasti nousen myös ihan yhtä monta kertaa. Jos joku tästä takkuamisesta haluaa minulle maksaa, otan rahat kyllä vastaan, mutta muussa tapauksessa teen sen vain ihan itseni ja perheeni vuoksi ja olen onnellinen näin.

Tulipa tästä turha postaus :D.

Kevättä ilmassa

Nuhanenän elämä ei ole hellittänyt, mutta en mitenkään voinut vastustaa kiusausta lähteä pienelle lenkille, kun oli niin mahtava sää. Heräävä aurinko luo toivoa kevään saapumisesta. Käyntiin siis asioilla vaunuillen. Kävelyyn meni noin tunti ja hikipäässä olin sitten kaupoilla. Tosi fiksua. Huomiseksi on luvattu kireää pakkasta, joten olkoon huominen ihan vain vapaapäivä kaikesta liikunnasta.

Minä pitkänä ja laihana :)

Hankea riittää ja aurinko on vielä aika alhaalla,
mutta kyllä tuossa jo on lupaus keväästä!!!

Reissusta palattuamme tein itelleni kasvissosekeittoa, josta tuli viime syksynä ihan mun lempparijuttu. Kukkakaali-parsakaali-porkkana -pussillinen kattilaan ja keitetään kypsäksi. Soseutetaan ja heitetään ruokakermat perään. Nopea, helppo ja tosi hyvä. Ulkonäkö tosin on sen verran graavi, että säästän kuvilta :).

Päivälliseksi kanaa ja kasviksia. Ostin kanat maustamattomana ja heitin niihin currya ja paprikaa ja hiukkasen suolaa. Perään punanen paprika, sipuli, muutama pikku tomaatti ja parsakaali. Tosi hyvää tuli.

Miten tää ei kuvassa näytä yhtään niin
herkulliselta kuin siellä kattilassa???

Nyt niistän nenäni ja menen odottelemaan huomista vapaapäivääni.

Duhadedä myytinmurtajana

Eilen oli kurkku ihan vietävän kipeä, tänään on vuotanut nenä. Pikku nuhanenä siis selvisi suht vähällä, mutta isompi ei onnistunut täysin tautia välttelemään. Tauti saattaa tosin olla peräisin ihan omasta tyhmyydestä: olin hikilenkin jäljiltä aika kylmissäni yhtenä iltana, mutta mitenkään en sitten saanut lisättyä vaatetusta. Joka tapauksessa, kipeenä ollaan. 

Kipeydestä johtuen eilinen päivä meni liikkumisten suhteen ihan harakoille. Kipeän kurkun kanssa kun ei huvita just liikahtaa mihinkään. Leikin myös myytinmurtajaa ja onnistuin murtamaan myytin salaattilounaan jälkeisestä naposteluiltapäivästä. Tein siis tonnikalasalaattia, jossa oli mun mielestä kokoa ja täytettä ihan riittämiin. Energiaa jäi kai silti liikaa puuttumaan, koska snackasin ihan koko iltapäivän. Onneksi koti on aikalailla tyhjennetty herkuista ja sen sellasista, mutta kyllä noista terveellisistäkin jutuista kaloreita saa. Näin sanoo siis nimimerkki "koukussa avokadoihin"... Mussuttamisen tarve päättyi päivälliseksi tekemääni broileriborssikeittoon. Yritän siis opetella muistamaan, että salaattilounaat on syvältä :). 

Koska eilen en juurikaan mihinkään liikahtanut (no joo, kävin vähän kaupoilla illalla, mutta eihän sitä lasketa), tänään olenkin sitten liikkunut vähän enempi. Tein rasvanpoltto-ohjelman dvd:ltä ja sen jälkeen käytiin vielä lasten kanssa kävelyllä. Toi dvd on osoittautunut huippujutuksi, vaikka edelleen koenkin olevani varsin kömpelö ja vailla minkäänlaista koordinaatiokykyä. Onneksi me asutaan sen verran korkealla, että ikkunoista ei kukaan voi nähdä sitä mun koikkelehtimista :). Esikoinen heräsi loppuvenyttelyn aikana, mutta sain silti reilut puoli tuntia liikuntaa ja noin puoli litraa (minäkö liiottelisin? En kai sentään) hikeä tuloksena koikkelehtimisesta. Kävely ei ollut ihan niin reipasta, kun normipäivänä, mutta siitäkin tuli kuitenkin noin 35 min. ja ilman hikeä ei selvitty lenkistäkään. Nenää vaan piti niistää jatkuvasti ja muutenkaan olo ei ollut ihan paras mahdollinen. 

Tänään on myös ollut viikon sallittu herkkupäivä. Suklaata söin vähän ja pienen pussin hedelmäkarkkeja myös, mutta korvapuusti, jota vielä eilen himoitsin ihan hirmuisesti, vaihtui rukiisiin karjalanpiirakoihin. Illalla tein mustikkalettuja Ilona-liitteessä olleella ohjeella. Nameja olivat, eivätkä varmaan ihan kamalan huono valinta, kun ne kuitenkin tehtiin täysjyväjauhoista. Tein myös samaisessa liitteessä olleita suklaakeksejä, mutta ei tee heikkoakaan jättää niitä miehen syötäviksi :). 

Lauantaijorinoita

Se olis sitten taas lauantai. Aamu alkoi parilla avokadoleivällä - olen nykyisin ihan nalkissa avokadoihin niiden runsaista kaloreista huolimatta - ja pitkästä aikaa teellä. Muita laihdutusblogeja lukiessa olen huomannut monien syövän aamuisin ihan rehellistä kaurapuuroa. Päätin sitä itsekin muutamana aamuna kokeilla ja täytyy kyllä myöntää, että siitä saa kivasti potkua päivään ja pitää nälän poissa pitkään. Mies syö ryynit ihan vaan ryyneinä ilman mitään keittämisiä ja vannoo sen nimeen, että pitävät nälän poissa puuroakin paremmin, kun turpoavat vielä mahassa, mutta niiden maku ei vain allekirjoittanutta viehätä. Puuro puurona siis. Tänään nuo hiutaleet vaan sattuivat olemaan loppu, joten mentiin ihan vain perinteisesti leivällä.

Viikonloput on siitä ihania, että mies yleensä antaa mun nukkua aamuisin. Niin tänäänkin. Nousin syöttämään esikoisen, mutta sujahdin sen jälkeen takaisin sänkyyn ja pari tuntia meni niin, että vilahti. Nyt on olo paljon energisempi ja kun vielä lapsetkin nukkuu päikkäreitä, elämä hymyilee :). 

Lounaaksi mies teki tonnikalapastaa ja omalle lautaselleni kasasin sen lisäksi ison annoksen kasviksia. Ja parsakaalin päälle tietty nokare ihan oikeeta voita. Nam!

Näitä laihdutusblogeja selatessani olen havainnut monien bloggaajien olevan kahden lapsen äitejä. Mistähän se johtuukin, että juuri kahden lapsen jälkeen iskee huoli omasta terveydestä ja motivaatio tehdä asialle jotain? Joskus luin/kuulin jostain sanonnan, jonka mukaan "ensimmäisessä raskaudessa ei malta odottaa pääsevänsä käyttämään äitiysvaatteita, toisessa raskaudessa toivoo pääsevänsä mahdollisimman pitkälle ilman niitä ja kolmannen raskauden aikaan äitiysvaatteet ovat pysyvästi arkikäytössä". Pelottava skenaario, jonka vuoksi olenkin siirtänyt kaikki äitiysvaatteet pois kaapistani, vaikka osa niistä saattaisi edelleen tuntua aika mukavilta.

Viikon liikunnat on menneet vähän niin ja näin johtuen pienestä räkänokasta, jota ei ole viitsinyt ehdoin tahdoin viedä ulos, mutta jospa tänään pääsisi vaikka sauvailemaan ihan itsekseen. 

Ihan vaan arkea

Talvi jatkuu jälleen. Jotenkin salaisesti toivoin ja kuvittelin, että viime viikon vesisateet jatkuu hamaan maaliskuuhun asti ja pakkanen ja lumi on tältä talvelta ohi. Väärin. Tänään sitä lunta taas saatiin. Lähdettiin lasten kanssa ulkoilemaan (=kärryajelulle) ja minkään sortin lumisadetta en siinä vaiheessa havainnut. Sade kuitenkin saavutti meidät ja sen verran sakeasti töhnää alas tippui, että ihan sai töitä tehdä, jotta tuplien kanssa eteenpäin pääsi. Käytiin kuitenkin Tarjoustalossa tarjousten perässä ja vaikka mulla on sekä välivaihevaatteita että tavoitevaatteita kaapin täydeltä, lankesin vielä yksiin välivaihefarkkuihin (koko 42) sekä yhteen välivaihepaitaan. Vaatteita en kaupassa sovittanut, kun se on hieman hankalaa nykyisellä kauppakokoonpanollamme, mutta kotona ne tietenkin heti vedin päälleni. Farkkujen vyötärö on ihmeellisen isoa mallia, koska vyötäröstä ne menis nyt jo, mutta reidet ja pohkeet onkin sitten toinen juttu. Mutta onpahan taas tavoitetta. Paita oli kokoa L ja yllärikseni se on nyt jo ihan pidettävä, kunhan vaan sattuu semmonen meno, johon ei tarvitse varustautua imetysvaatetuksella. Positiivinen päivä siis :).

Lenkkikaverit :).

 Lounaaksi toissapäiväiset lohen jämät, kasviksia ja salaattia. Päälle otin vielä pari palaa ruisleipää margariinilla ja juustolla päällystettyinä. Päivälliseksi kanaa ja kasviksia. Leivoin myös Brownieseja ystävälleni, jonka vauvaa olen huomenna menossa katsomaan. Normaalisti olisin vetänyt tummaa herkkua jo noin puoli pellillistä, mutta nyt maistoin vain reunasta sen verran, että tiedän leipomuksen olevan kohtuullista muille vietäväksi. Olen ylpeä itsestäni. Asiassa saattaa tietysti auttaa se tosiasia, että huomenna on keskiviikko ja keskiviikko on herkkupäivä :). Mitenkään pakonomaisesti en kuitenkaan herkkuja ajattele ja toivon, että herkuttelu ei maistu siltä, miltä luulen sen maistuvan. 

Lounas ja erittäin likainen joulupöytäliina.