keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ei mitään uutta

Tämä blogi taitaa kuolla ajanpuutteeseen ja oikeastaan asiankin puutteeseen. Samaa vanhaa kun vaan kuuluu.  Töihin menon myötä elämä on niin hektistä, ettei oikein ehdi edes ajatella koneella käymistä, saatikka sitten toteuttaa idea. Liekö siis vaikenen jossain vaiheessa täysin, mene ja tiedä.

Olo raskauden suhteen on jotenkin epäluuloinen. Vuotoja ei ole ollut eikä mitään muutakaan, mikä olon aiheuttaisi, mutta jotenkin vain mielessä kummittelee ajatus, että eihän tämä voi mennä hyvin. Varaudun siis pahimpaan ja ehkä siksi en niin kauheasti raskautta ole ajatellutkaan. Oireita on hyvin minimaalisesti ja sekin ehkä saa pientä pelkoa kehittymään rinnan alle. Ensi viikoksi olen varannut ajan varhaisultraan ja sittenhän sen näkee, että ollaanko tässä aikuisten oikeasti raskaana vai onko meitä huijattu. Siihen asti mennään näin.

Ruokavalio on aikalailla omanlaisensa. Aamupuuron olen suosiolla heivannut yli laidan ja tällä hetkellä aamuisin menee rahkaa ananaksella ja mahdollisesti myös nektariinilla/persikalla höystettynä ja kourallinen pähkinöitä. Pitää muuten nälän aika tosi paljon paremmin kuin puuro. Puuro ei ainakaan itselläni  kovin pitkälle kantanut, joten kiva, että löytyi jotain millä pärjää vähän pidemmälle. Muut ateriat on mitä on. Kauheasti ei ole aikaa kokkailuun ja yleensä ateriarytmi sen verran pielessä, että aika paljon olisi korjaamisen varaa. Tiedän asian - edelleen!!! - ja joka päivä pyrkimys asian korjaamiseen on todellinen. Ja joka päivä epäonnistun pahasti.

Paino kieppuu 80kg:n tietämissä ja onhan se aikamoinen pettymys näin pitkällä aikavälillä. Alkuvuonna suunnitelmat ja tavoitteet tähän vuoden kohtaan olivat varsin toisenlaisia, mutta ei tästä oikein voi syyttää kuin itseään. Jostain syystä homma ei mennyt ihan niin kuin luulin ja se on vain hyväksyttävä. Harmittaa aika vietävästi ja varsinkin, kun viikosta toiseen yritän muka jotain muutosta siinä onnistumatta. Olisiko siis parempi laittaa pillit pussiin ja todeta, että "luuseri mikä luuseri"? Jotenkin kuitenkin haluaisin vielä taistella, vaikka aseet vähän vähissä onkin.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Mistä tuntee tekosyyn?

Kuopuksen neuvolassa rohkaisin mieleni ja juttelin terkkarille noista hieman yläkanttiin olleista verensokereistani. Koska minulla oli raskausajan diabetes kuopusta odotellessa, kontrolli olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä vuoden päästä synnytyksestä, mutta nyt th tuumasi, että laittaakin lähetteen menemään heti ja voin käydä sokerirasituksessa heti, kun itse haluan. Toisaalta, kun on tuon "taudin" edellisessä raskaudessa sairastanut, olisi rasitus ollut edessä myös seuraavassa raskaudessa, joten muistaakseni viimeistään viikolla 28 sinne olisi kuitenkin ollut mentävä. Anyways, lähete on koneella ja minäpä varasin ajan tuonne parin viikon päähän, kun sattui olemaan sopivasti vapaapäivä. Siellä kuitenkin tuhraantuu sitä aikaa useampi tunti ja yleensä (jouduin mokoman systeemin menemään läpi kaksi kertaa ensimmäisessä raskaudessa, joten olen tuon mankelin jo kolmasti käynyt) siitä on jäänyt lähes koko päivän kestävä huonovointisuus, joten työt ei välttämättä kiinnosta sen jälkeen.

Tämän tehtyäni ja sanottuani huomasin jossakin alitajunnan syövereissä ajatuksen, joka meni suunnilleen näin: "eihän tässä nyt ennen sitä rasitusta kannata tehdä mitään muutoksia ja liikkeitä mihinkään (=ainakaan terveellisempään) suuntaan, kun eihän se testi sitten näytä tilannetta todellisuudessa." Jopa minä tunnistan tekosyyn, kun sellaiseen suoranaisesti törmään. Nythän niitä muutoksia vasta pitäisikin tehdä, että selvitään mahdollisimman vähäisellä tuomiolla tai ehkäpä jopa kokonaan ilman tuomiota.

Tänään olen ollut vapaalla ja tarkoitus oli ottaa pitkästä aikaa ruokakuvia. Aamupalan kuvasin ja sen jälkeen en sitten ehtinytkään kameraan tarttua. Toisaalta, ei semmosia kuvia kehtaa tänne postata :). Että korjausliike todellakin olisi paikallaan.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Painoahdistusta

Jos vielä hetki sitten olin ahdistunut siitä, että painoni ei laske eikä motivaatio riitä, positiivisen raskaustestin jälkeen tuo ahdistus on pompannut potenssiin ziljoona. Olo on raskas ja lihava ja tieto siitä, että laihduttaa ei voi, ahdistaa. Vauvan kantaminen ja hänen painonsa ei ahdista eikä mietitytä, mutta kun ei näistä edellisistäkään raskauksista ole selvitty ilman lisäkiloja esim. reisiin, niin toiveet edes nykytilan säilyttämisestä ovat aika minimaaliset. Olen onnellinen raskaudesta ja todellakin toivon, että kaikki menee hyvin loppuun saakka, mutta tämä painoasia tuntuu saavan sen myötä ihan toisenlaiset mittasuhteet. Ärsyttävää.

Koska nuo paastosokerit ovat olleet ilman raskauttakin kohtuukorkealla, diagnoosi raskausajan diabeteksestä on aika varma. Tällä kertaa uskoisin diagnosin tulevan jopa jo suht varhaisessa vaiheessa. Toisaalta on hyvä, jos näin käy. Pääsen seurantaan asian suhteen aiemmin ja saan syömisiini toivottavasti tukea ja apua. Ja jos sitä ruokavaliota oikeasti kykenee noudattamaan, pysyy painokin alhaisempana. Mutta ei se arvojen kyttäily ihan aikuisten oikeasti minua juurikaan houkuta. Siitä huolimatta toivon, että tämä raskaus jatkuu ja saamme perheeseemme uuden jäsenen kevään korvalla. Sen uuden elämän puolesta olisin valmis jopa siihen sokerimittarin kanssa elämiseen.

Olen tässä selaillut vanhoja KG-lehtiä. Dieetit tulee ja menee, mutta aina joskus joku ihan oikeasti onnistuukin. On hienoa lukea tarinoita, joiden päähenkilöt ovat onnistuneet sekä laihtumaan että pitämään painon poissa. Näissä tarinoissa on yksi yhteinen tekijä: jossakin kohtaa on tullut oivallus. Päähenkilö on tajunnut jotakin, joka on oikeasti auttanut sekä painon pudotuksessa että painonhallinnassa. Entä, jos tuota oivallusta ei ole tullut? Entä, jos sitä ei koskaan tulekaan? Pitääkö silloin vain toimia ja EHKÄ oivaltaa jotakin toimiessaan vai onko koko yritys silloin tuhoon tuomittu? Voisiko sen oivalluksen itse saada aikaan? Luulen tällä laihdutushistorialla tietäväni laihduttamisesta koko joukon asioita. Pohdinnan jälkeen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että asioiden tietäminen ei vielä ole oivaltamista, jos se ei kerran saa aikaan muutosta käytöksessä. Minäkin kun niin kovasti haluaisin oivaltaa...

Ja kyllähän minä oivallan pieninä hetkinä. Tällainen hetki oli eilen grillipippaloissa. Alkuruoka syötiin ja makkarat katosivat alta aikayksikön. Istuin samassa pöydässä suunnilleen itseni ikäisen laihan naisen kanssa. Siinä kohtaa en asiaa vielä suuremmin ajatellut, mutta kyllähän siinä vain niin kävi, että siinä kohtaa kun itse santsasin ja söin vielä toisenkin makkaran, hän totesi, ettei makkara ole kovin hyvää ja jätti sen siihen. Turha kai mainita, että hän ei santsannut. Ajattelemaan minut pisti vasta jälkiruokapöytä. Siinä missä minä vedin koko kulhollisen rahkaa, (pienen) palan mutakakkua ja kaksi keksiä, hän siemaili lähistöllä teekuppostaan. En kehdannut kysyä, että eikö hän pidä jälkiruuista, mutta jotenkin oletan, että hän itse ei edes ajatellut asiaa. Olihan siinä hetkessä pieni oivallus siitä, mitä itse teen väärin. Ja miten olen taas uponnut näihin samoihin, vanhoihin ja huonoksi havaittuihin tapoihini.


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tavoitteet vaihtoon


Tähän taisi taas hetkeksi loppua kaikenlainen yritys laihtua. Uusi tavoite on pitää paino mahdollisimman alhaalla ilman vauvan vaarantamista raskauden ajan. Kauhean luottavainen olo ei vielä ole, kun homma on näin alussa, mutta hetkeksi uskallan heittäytyä toivomaan kuitenkin.

Edellisessä raskaudessa "podin" raskausajan diabetesta ja kun arvot ovat olleet aika korkeita näin ennen raskauttakin, niin uskoisin diagnoosin napsahtavan taas. Se motivoikoon taas elämäntapojen kanssa taistelemiseen.

Nyt poistun sulattelemaan tätä uutista.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Distorsio tarsi

No just. Onnistuin sitten muljauttamaan nilkkani aamulla töihin rynnätessä. En ole kyllä semmosta kipua aikoihin kokenut enkä toivottavasti toista kertaa koe. Jalka vaan kääntyi alle enkä oikein vieläkään osaa analysoida, että mitä siinä oikein tapahtui. Bussipysäkillä sitten mietin, että mihin suuntaan lähden ja millä keinoin ja päädyin yrittämään töihin. Olihan se takkuinen matka, mutta jotenkin koipi tuntui vertyvän kuitenkin matkan aikana. Töissä otin ensimmäiseksi särkylääkettä ja kun jalka ei suuremmin särkenyt, päätin jäädä töihin. Kunnes nousin seisomaan ja totesin, että jalalla ei juurikaan liikuta. Suunnaksi siis paikallinen lääkärikeskus. Lääkäri "pelotteli" ensin irronneella luunsäröllä, mutta onneksi mitään ei ollut rikki. Diagnosiksi tuli siis distorsio tarsi, joka kaiketi tarkoittaa nivelsiteiden venähdystä (tämän kertoi mr. Google). 
Päivä on mennyt enemmän tai vähemmän sohvalla makaillen, mutta huomenna pitäisi olla kai enemmän jalkeilla ettei jalka raukka aivan jäykisty. 

Turvotus ei ollut kovin paha, mutta kipu sitäkin viheliäisempi.

Laihdutusrintamalla edelleen hiljaista. Mies totesi, että nuo sokerit voisi olla se motivoiva juttu, mutta käytännöntasolla en ole niistä juurikaan motivoitunut. Harmittaa, mutta kun ei sitä motivaatiota vaan voi pumpata tyhjästä. Kai sille jotain pitäisi pystyä tekemään, mutta edelleen kysyn, että mitä? Parempia aikoja odotellessa siis.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Verensokereita

Löysin kaappini uumenista verensokerimittarin, jonka sain raskausdiabeteksen seurantaa varten kuopusta odotellessa. Mittari jäi näkösälle ja päätin eilisaamuna huvikseni mitata paastoarvon. Arvo oli 6,1. Mielestäni tuo oli korkeahko, kun raskauden aikanakaan paastoarvo harvoin ylitti 6:sta. Päätin siis toistaa toimenpiteen tänään. -Tulos oli sama.

Viitearvot löysin diabetesliiton sivulta: 

"Terveellä ihmisellä on paaston jälkeen plasmassa sokeria 6 mmol/l tai vähemmän. Kahden tunnin sokerirasituksessa terveen ihmisen verensokeri pysyy alle 7,8 mmol/l:ssa.
Kun paastoverinäytteestä mitataan sokeria 6.1 – 6.9 mmol, kyseessä on kohonnut paastoplasman sokeri, eli heikentynyt paastosokeri (IFG).
Heikentynyt sokerinsieto (IGT) todetaan, kun verensokeria todetaan 7,8–11 mmol/l sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla tai 2 tuntia aterian jälkeen."
Vielä ei hätyytellä siis ihan noita diabeteslukemia, mutta eihän tuo nyt ihan normaalikaan ole. Täytynee siis seurata sokereita jatkossakin ja reagoida nopeasti, jos arvot pysyvät noissa lukemissa tai lähtevät nousuun. Se on tauti, jota EN halua. 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Visiitti kaupoille ja toukokuun viimeinen

Eilen oli toukokuun viimeinen päivä ja hiukan huvittuneena mietin kulunutta kuukautta, jonka piti olla se tehokkain ja tiukin. Alku menikin varsin mainiosti, mutta loppu oli pelkkää alamäkeä. Kävin kuitenkin vaa'alla eilisaamuna(kin) ja kuukauden tulos oli -1,4kg. Ei siis niin kovin tehokas ja kun vielä tietää, että näillä samoilla lukemilla on pyöritty jo ainakin kaksi kuukautta, nuo miinukset lienee pelkkää silmänlumetta ja tuuria. Mutta yritän ottaa niistä irti sen ilon, mikä niistä on irti otettavissa ja fiilistellä kuitenkin miinuksia olipa ne kuinka vähäisiä hyvänsä.

Toissailtana piipahdin tutustumassa kesän vaatetarjontaan. Onneksi menin kaupoille sillä ajatuksella, etten oikeasti ollut mitään ostamassa, sillä reissu oli suorastaan surkuhupaisa. Muutenkin olen todennut, että menkkojen aikaan on turha sovittaa päälleen yhtään mitään, kun koko kroppa tuntuu turvonneelta ja vieraalta ja mikään ei tunnu hyvältä. Tässä kuitenkin muutama suttuinen otos reissultani (suonette anteeksi huonon kuvalaadun, joka johtuu ihan vain huonosta kamerasta puhelimessani):

Sivulta ihan jees...


...edestä ei todellakaan jees!

Makkara kuorineen...
Aika karsee vyötärö, joita ei tosin enää muista, kun katsoo pohkeita.

Röllykkä :D.

Ja kun pohkeet olis ok, vyötärö ei oikein istu .
Voisin suhtautua sekä kokemukseen että kuviin useammalla tavalla, mutta päätin valita huumorin. Ei tässä itku auta, joten on joko tyydyttävä tähän tai tehtävä jotain. Pään sisäinen prosessi on edelleen kesken, vaikka totta kai tiedän mitä haluan. Kuvakulmat on aika mielenkiintoisia, mutta siitä huolimatta tuolle röllykälle pitää oikeasti tehdä jotain. Yritän siis pitää yllä hyvää ja positiivista mieltä ja luottaa siihen, että kyllä tämä tästä vielä iloksi oikeastikin muuttuu.

torstai 30. toukokuuta 2013

Kirjallisuutta ja itsetutkistelua

Jos laihduttamisen ja elämäntaparemontin oppiminen olisi kiinni siitä kuinka monta asiaa käsittelevää kirjaa hyllystäni löytyy, olisin sekä oppinut että laiha. Kirjastoa löytyy parin vuoden KG-lehtien lisäksi sekalainen seurakunta Fit-, Kuntoplus- ja muita aihetta käsitteleviä lehtiä ja aikalailla hyllytilaa vievä kirjasto laihdutuskirjallisuutta. Siitä huolimatta homma ei pelitä.

Joskus hamassa nuoruudessani kärsin masennuksesta. Olo oli kamala ja kuvittelin helpottavani sitä lukemalla mahdollisimman monta kirjaa ko. tilasta. Harmi vaan, että masennuksen ymmärtäminen ei yhtään helpottanut oloani. Se, että tiesin aivojenvälittäjäaineista ja niiden toiminnasta, ei poistanut minun masennustani. Itsehoito-oppaatkaan eivät tarjonneet paljoa helpotusta. Koen olevani vähän samassa tilassa nyt: tiedän mielestäni laihduttamisesta ja terveellisistä elämäntavoista riittävästi, mutta silti mitään ei tapahdu. Se ei taida riittää, että TIETÄÄ asiasta, jos asialle ei TEE mitään :/. Kirjoista voi löytää monta hyvää neuvoa ja ohjetta, mutta jos niitä ei laita käytäntöön, mikään ei muutu.

Muutama opus hyllystäni. Dr. Phil jopa kahdella kielellä :)...


Tällä hetkellä tiedän syömiseni olevan tiukkaa tunnesyömistä. Töihin meno sinänsä on ihan jees. Pääsen osalliseksi työyhteisöstä, pääsen kehittämään ammattitaitoani ja, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, pidän siitä mitä teen. Ainakin noin yleisesti ottaen. Samaan aikaan poden jo nyt järjetöntä syyllisyyttä siitä, etten ole kotona lasteni kanssa. Ja tämän dilemman ratkaisemisessa kuvittelen Maraboun jotenkin auttavan....

Oltuani viimeiset kaksi kesää tukevasti raskaana, töihin lähtöön liittyy myös mukava pikku lisä: on pakko hankkia vaatteita. Asiassa on vain pieni kieroutuma. Vaatteiden ostaminen on yleisen mielipiteen mukaan mukavaa ja kun sitä vielä joutuu/saa tehdä ihan tarpeen ja pakon edessä, minun kuuluisi kaiketi hyppiä riemusta. Mutta kun ei ole kysymys siitä, etteikö minulla olisi kesävaatteita, ne ovat vain liian pieniä. Se hiukan himmentää tätä riemua. Jälleen kerran siis joudun konkreettisesti toteamaan, etten ole kuin ennen ja se edelleen kirpaisee. Olen toki onnistunut jotain pidettävääkin kaivamaan vanhasta kasasta esiin, mutta pääsääntöisesti kasa koostuu aika pienistä kangaskaitaleista. Osaan toivoisin vielä joskus mahtuvani, osa pitäisi kai suosiolla hyljätä.
Tarpeetonta lienee mainita, että tämän ruhon kanssa kauppaan eksyminen ei houkuta sekään. Itsekritiikki on huipussa ja mikään ei näytä siedettävältä. Ja tämä yleensä johtaa kohdallani hillittömään itseinhoon, jonka vallassa varsinkaan en osaa ostaa mitään. -Paitsi sen kaikesta pelastavan suklaalevyn.


maanantai 27. toukokuuta 2013

Into ja motivaatio edelleen hukassa

Kun aloitin tämän "projektin" vuoden alussa, puhkuin intoa ja motivaatiota. Olin tosissani, laskin kaloreita, kiloja, senttejä ja metrejä. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta, mutta mielestäni hommassa ei ollut pakon tuntua. Jossain kohtaa hävisi into ja nyt näyttää motivaatiokin hävinneen. Ei niin, ettenkö haluaisi laihtua ja pienentyä, mutta jotenkin vain tuntuu vaikealta tehdä asioita, jotka siihen johtavat. Päätin, että toukokuu on tiukka kuukausi johtuen jo siitä, että aloitan työt kesäkuussa ja vaikka se toisaalta luo päivään vähän rytmiä sen suuremmin sitä miettimättä, sitten en enää ole samalla tavalla vapaa liikkumaan juuri silloin kun itse haluan. Alkukuu meni hyvin, mutta loppukuu on ollut yhtä alamäkeä. 

Joku aika sitten luin erään blogin kommenttilaatikosta ystävällisen anonyymin kommentin siitä, miten niin usein nämä lahdutus- ja elämäntaparemottiblogit vain hiljenevät yhtäkkiä ja laihdutus loppuu. Tämä oli siis oma tulkintani kommentista. Se vähän kirpaisi. Niinkö minullekin kävisi ja pikkuhiljaa poistaisin koko blogin ja kuvittelisin, että mitään remonttia ei koskaan aloitettukaan? Ajatus tuntuu ahdistavalta. Toisaalta ahdistavalta tuntuu myös se, että maanantai toisensa jälkeen käyn kirjaamassa täällä samat sattumanvaraiset lukemani. Huijausta ja itsepetosta se kai olisi, jos väittäisin tässä viime aikoina mitään projektin eteen tehneeni. 

Luovuttaa en aio, vaikka ajoittain mieli tekisikin. Se, mistä sitä intoa ja motivaatiota löytyy, on vielä hämärän peitossa, mutta jostain sitä vaan on kaivettava. Minun olisi helpompi lähteä siitä, että palaan liikkumaan mahdollisimman aktiivisesti, mutta tällä hetkellä polveni eivät ole siinä kunnossa, että siihen kykenisin. Ovatko ne koskaan, se jää nähtäväksi. Turhauttaa kai sekin. Sanotaan, että esim. nivelrikon hoidossa ykkösjuttu on painonpudotus, jos ylikiloja on päässyt kertymään. Itse taisin kuitenkin olla fyysisesti paremmassa kunnossa sohvaperunana, kuin semiaktiivisena liikkujana. Yhtä kaikki, polvet ovat poissa pelistä. Annanko sen lannistaa vai yritänkö kenties lähteä tätä projektia lämmittelemään puhtaasti ruokavalioon palaamalla? Oikein en näe vaihtoehtoja. Muutama miinusmerkkinen viikko, muutama tavoitevaate päälle ja muutama onnistuminen ja josko se into ja motivaatiokin sieltä taas löytyisi. Siihen asti tahkotaan vain pelkän tahdonvoiman, olemattoman itsekurin ja armollisuuden varassa. 

Ps. Viikonlopun reissu ja synttäripöhnä tekevät yhteensä +400g. 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Halutaan vaihtaa

Kaksi heikosti toimivaa, mutta sitäkin enemmän särkevää polvea kahteen hyväkuntoiseen polveen. Vaiva tuskin on vakava eikä vaadi sen suurempaa hoitoa, mutta liikuntaa ne eivät kestä. Sohvaperunalle sopivat vallan mainiosti.

Vaihdetaan myös yksi kappale tulehtuneita akillesjänteitä vastaavaan terveeseen. Mielellään oikean jalan jänne.

Yhteenvetona tästä: vaunulenkitkin alkaa olla sen verran hitaita ja tehottomia, että voisin sanoa liikunnan olevan tällä hetkellä täysin nollassa. Ja kun liikuntaa ei ole, on syömistenkin kanssa vähän niin ja näin. En tiedä muista, mutta itselläni liikunta tukee ja motivoi myös parempaan ruokavalioon. Suuria lipsumisia ei ole tapahtunut ennen tätä päivää, mutta tänään menikin sitten koko suklaalevy ihan tuosta noin vain. Ei, en ole ylpeä itsestäni.

Viikon tulos: -100g. Mutta hei, se oli kuitenkin miinusta.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Lipsahtelua ja polvikipuja

Voi rähmä, kun ei millään meinaa ehtiä kirjottamaan tänne mitään. Asiaa olisi ollut jo useampana päivänä vaikka kuinka, mutta jotenkin päivät ja viikot on tällä hetkellä varsin kiireisiä. Syynä kiireeseen on ainakin osittain se, että aloitan työt muutaman viikon päästä ja haluan nähdä mahdollisimman monta ystävää ennen sitä, kun aikatauluttaminen on vielä suht helppoa. Useampi tapaaminen per viikko on siis sovittu ja se syö aikaa.

Mitenkö itse projekti menee? No tuota... Viime perjantaina miinuksia oli jo kertynyt ihan kivasti viikolle painon suhteen, mutta viikonloppu tuhosi ne aika tehokkaasti :). Tein perheelle pizzaa lauantaina enkä tietenkään osannut sitä itse olla syömättä. Sunnuntaina kävimme äitienpäivän kunniaksi kiinalaisessa ja ruoka-annoksessani taisi olla kaloreita koko kylää varten. Maanantai-aamuna oltiin siis samoissa lukemissa, kuin edelliselläkin viikolla. Pientä miinusta on ollut havaittavissa vaa'alla sen jälkeen, mutta kyllä kai tätä tahtia pitäisi jotenkin kiristää.

Herkkujen suhteen on tällä viikolla ollut pientä lipsahtelua. Maanantaina kykenin vieraiden kanssa kahvipöydässä istuessa välttämään kiusaukset, mutta vieraiden lähdettyä jäljelle jäänyt omenaviineri päätyi yllättäen omaan suuhuni. Kaapissa olleet tuliaissuklaat ja -lakut sen sijaan jäivät koskematta, vaikka kovasti ne yrittivät sieltä nimeäni huudella. Tänään kaveritapaamisessa ainakin 10 Polly-karkkia löysi tiensä allekirjoittaneen suuhun. Että ei tästä nyt ihan herkuton toukokuu tullut. En sitä paitsi ole määritellyt itselleni mitä se herkku käytännössä tarkoittaa. Olisikohan se kiinalaisessa syöty ateria uponnut samaan kategoriaan :/???

Liikunta on ollut aika minimaalista ja tehotonta näiden polvien kanssa. Viime aikoina olen saanut nukkua ihan ok ja muutoinkaan eivät ihan kamalasti särje, mutta tekipä sitten mitä hyvänsä, itse toiminta kyllä sattuu. Eilen kävelin noin 8km ja sen kyllä tunsi. Tänään kävin lenkillä ja juoksinkin vähän, mutta mitään tehokasta juoksutreeniä on vaikea vetää, kun joka askel sattuu.


torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään vedin hetken mielijohteesta jalkaani yhden tavoitefarkuistani. Ne meni. Ei ihan sujahtamalla, mutta menivät kuitenkin. Oli pakko kokeilla koko pino sen jälkeen ja motivaatio projektille nousi potenssiin sata sen myötä. Parin farkut taitaa jäädä jo käyttöön, jotkut siirrän kaappiin kilon tai parin päästä. Oli ihan huikea fiilis. Pitäisi ehkä ottaa jokunen kuva taas joskus, jos vaikka joku muukin muutoksen näkisi.

Mieheni on aivan ihana. Minulta ei kysytä koska olen menossa salille/urheilemaan, minulta kysytään "meetkö salille tänään vai huomenna": Tuntuu tosi hyvältä, että mies on niin kannustavasti tässä mukana ja että hän pitää positiivisella tavalla itsestään selvänä, että olen salille menossa. Sinne siis tänäänkin askeleeni veivät. Olen aika huonosti osannut mitään ohjelmia itselleni luoda, joten vanhoilla pohjilla mennään toistaiseksi. Tänään vuorossa alakroppa. Polvet ovat olleet hiukan paremmassa kunnossa, joten päätin kokeilla kestävätkö matolla juoksua. Ei ehkä kamalan viisasta, mutta tulipahan tehtyä. Jossain vaiheessa olisi ehkä ollut viisasta luovuttaa, mutta ajattelin, ettei kipu ole niin paha etteikö sillä selviäisi "maaliin" saakka. Sen jälkeen kävin vielä vesijuoksemassa muiden mummojen ja pappojen kanssa.

Herkut olen onnistunut toistaiseksi välttämään, mutta kaksi omenaviineriä huutelee keittiönpöydältä par'aikaa...

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ihan ookoo viikko

Eihän se viikko ihan putkeen mennyt, mutta vaa'alla oli silti syytä iloon: -900g. Jee! Tarkotus oli mittailla ja punnita ruokia kovinkin tarkasti, mutta en vaan ehdi. Kun tullaan lasten kanssa ulkoa sisään, on nälkä sitä luokkaa, että jos siinä rupeaa mittailemaan ja punnailemaan ja merkkailemaan ruokiaan, on sen touhottamisen aikana ehtinyt vetää napaansa jos vaikka mitä. Mutta lautasmallia ja annoskokoja olen kyllä kytännyt ja se tuntuu riittävän tällä hetkellä. Ne on vaan niitä arjen pikkusia valintoja, joita täytyy tehdä joka päivä ja niistä kai se homma sitten koostuu.

Liikuntaa oli tarkoitus myös lisätä, mutta näillä polvilla ei pahemmin liikuta. Ne vaan särkee. Joinakin öinä olen joutunut kaivamaan pakastimesta jonkun vihannespussin kipua turruttamaan, mutta onneksi joinakin öinä olen saanut myös nukkua. Viime yönä taisi särkeä, kun muistan nähneeni unta siitä, että olin kuntosalilla ja mietin, että mitä näiden polvien kanssa voi tehdä :). Lenkit on siis hiljentyneet vauhdiltaan ja olempa joutunut lenkin kivun takia keskeyttämäänkin. Viikonloppuna kävin uimassa ja vesijuoksemassa, mutta oikein eivät käpälät siitäkään innostuneet. Ärsyttää vaan, kun ei tiedä mikä näitä vaivaa, mutta toisaalta kynnys lääkärin puheillekin lähtemiseen on aika korkea. Jotenkin en luota, että arvauskeskuksesta mitään apua asiaan saisi ja yksityinen taas maksaa... Ehkäpä siis siedän vielä hetken ja toivon vaivan menevän ohi.

Ja kun se kolmas kivijalka tässä tehotoukokuussani oli herkuttomuus, on minun tunnustettava, että ihan ei ole sekään pitänyt. Sisareni piti tulla eilen lastensa kanssa käymään. Varasin tarjottavaa heille sillä ajatuksella, että voin itsekin niitä nauttia ja saan myös mahani täyteen. Kuinka ollakaan, sisareni ja hänen lastensa lisäksi ovesta astuivat myös äitini ja toinen sisareni, mikä sinänsä oli kiva juttu, mutta yhtäkkiä olinkin tarjoamisteni kanssa vähän suossa. Heitin siis tarjottavat pöytään ja keräsin hetken päästä tyhjät lautaset pois :). Ongelmaksi tämä muodostui vain siinä kohtaa, että olimme menossa yksille synttäreille heti vieraiden lähdettyä ja niin ollen lähdin sinne nälkäisenä. Vastusta siinä sitten herkkuja, kun maha kurniin. Sinne meni siis pala mustikkapiirakka vaniljakastikkeella ja Domino-keksi.

Näiden tunnustusten jälkeen totean jälleen kerran, että tästä pääsee vain eteenpäin. Hitaasti, eikä aina niin varmastikaan, mennään ja hyvä niin. Pysyypähän pää pikkuisen paremmin mukana hommassa, vaikka olisihan se kiva, jos vauhti olisi kovempi ja kroppa laihempi.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Eilistä ja vähän tätäkin päivää

Olen onnettoman surkea valokuvaaja, mutta tässä eilistä ja tätä päivää :).

Kevät voittaa sittenkin!



Eilisen eväs: Quesadilla lohella ja juustolla. 

Ruokaa viikonlopuksi. 

Lenkkiä kera vaunujen sekä eilen että tänään. 

Polvi. Kipu. Lääke. 

Polven säästösyistä sali vaihtui pehmeämpiin lajeihin. 


Melkein äitienpäivä.

Selitystä tuskin tarvitaan...?

Meillä päin hevoset osaa käyttäytyä, mutta ratsastajista varoitetaan oikein liikennemerkillä

Lenkkikamu 1

Lenkkikamu 2





torstai 2. toukokuuta 2013

Vapun jälkeen

Toinen päivä tehotoukokuuta eletty ja eihän tuo nyt vielä ihan mallikelpoisesti sujunut. Nyt viimeistään ymmärrän miksi niin moni syö "perusruoka-aineita" ja välttää ruuanlaittoa. Tein perunoita ja kukkakaalia intialaisittan ja kaloreiden löytyminen ko. annokselle on vähintäänkin hankalaa. Tai siis kyllähän ne siinä ohjeen kyljessä olivat, mutta miten ne voisi siitä helposti ja näppärästi siirtää joko Keventäjiin tai Kiloklubiin??? Tarkalleen en siis tiedä syömiäni kaloreita, mutta kohtuudessa olen pyrkinyt pysymään. Herkut ovat olleet pannassa, mistä olan taputus minulle :). Hedelmiä menee näköjään taas oikein urakalla, mutta itse en pidä sitä pahana juttuna. Minun on vaikea uskoa, että kukaan olisi lihonut pelkästään hedelmiä  syömällä. Jos sitten näyttää, että tuloksia ei synny, olen valmis miettimään asiaa uudemman kerran, mutta toistaiseksi hedelmät kuuluvat ruokavaliooni.

Liikuntaosastolla oli vuorossa 55min. sauvakävelyä tänään. Semmosta haipakkaa pistelin menemään, että laittoi vähän huohottamaan ja hikikin nousi pintaan. Reipas lenkki siis. Polvet eivät tykänneet, mutta yritän parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa ja toivoa, että 1. joko totun kipuun tai 2. kipu loppuu jossain vaiheessa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Än, yy, tee, nyt...

Mun oma, itsekehitelty tehotoukokuu on virallisesti polkaistu käyntiin. Eilen piti tietty syödä suklaakakkua ihan sen vuoksi, että tarkoitukseni on elellä ilman herkkuja seuraava kuukausi, mutta sitäkin meni maltilla ja överit välttäen. Miehellä on sen verran terveyssyistä rajoittunut ruokavalio, että hänelle sopimattomia herkkuja ei sitten itsellekään tule tehtyä. Näin siis esim. munkkeja ei tässä taloudessa vapun(kaan) kunniaksi nautittu.

Aamun paino oli samassa, kuin maanantaina (79,9kg), joten siinä tehokuukauden virallinen lähtöpaino :). Tavoitteena olisi painaa 77kg kuun lopussa. Sillä lukemalla voisi jo ehkä uskaltautua sovittamaan jotain kesävaatetta kaapin uumenista päälleen. Tavoitteeseen päästäkseni aion olla tarkka syömisten suhteen: herkut on pannassa olipa sitten äitienpäivä tai synttäri ja se, mikä menee alas, menee sinne usein vaa'an/mitan kautta. Aion myös kiinnittää entistä enemmän huomiota liikkumiseen ja harrastaa sitä usein. Usein=ainakin 4krt/viikko.

Tehotoukokuun eka päivä ei mennyt ihan putkeen. Meillä oli vieras, jonka aikana ei oikein voinut ruveta mittailemaan syömisiään, mutta lautasmallia kuitenkin pystyin toteuttamaan. Puuroa vadelmilla ja appelsiini aamupalaksi, lounaaksi riisiä, kanaa, vihanneksia ja salaattia sekä jälkkäriksi banaani. Iltapalalla meni itsetehtyä teeleipää, joka oli siinä mielessä huono valinta, että tein sen kokonaan valkoisesta viljasta, mutta tuli hiukan kiire... Vahingossa suuhuni eksyi myös yksi lakupala iltavieraita varten laittamastani kahvipöydästä ja pieni nokare jäätelöä. Että ihan ei herkuttomuus lähtenyt käyntiin, mutta josko huomenna jo muistaisin paremmin :D.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Elämä kuin K-kaupan mainoksesta

"Plussaa, plussaa, plussaa..."  Se, mikä edellisellä viikolla menetettiin, otettiin nyt takaisin. Mitäs ne tekosyyt taas olikaan ;)? Ystävien häät ja se-aika-kuukaudesta, vai? Ne todelliset syyt löytyy jälleen kerran huonoista valinnoista. Oma vika siis. Tehotoukokuuta odotellessa...

Polvet on toipuneet arkielämässä kestäviksi kevään ekan asfalttilenkin jäljiltä. Urheilua kestäviä niistä ei edelleenkään ole tullut: ei kyennyt eilen salilla juoksemaan edes matolla ja crossarikin aiheutti tuskaa. Ehkäpä keskitän siis hetken aikaa salitreenit uimahallin salille ja käyn treenin päätteeksi uimassa cardio-osuuteni.

Plussista ja kivuista huolimatta mieli on yllättävän iloinen ja pirteä, joten nautitaan edes siitä :D.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Polviongelmia ja tehotoukokuu

Iloisesti paistava aurinko ja putsatut pyörätiet saavat ainakin minut hinkumaan ulos kuntosalin sijaan. Niinpä päätin eilen käydä juoksemassa ihan ulkoilmassa salin maton sijaan hiukan huonoin seurauksin. Olin varsin ylpeä itsestäni, kun kokonaisuudessaan 55min kestäneestä lenkistäni juoksin 40min. Tai siis tuo minun juokseminen nyt varmaan on enempi lyllertämistä, mutta joka tapauksessa tahti oli kävelemistä kireämpää. Juokseminen oli pakko lopettaa hivenen aikaisemmin, kuin olin ajatellut, kun polvet olivat kovin kivuliaat. Kävellessä kipua ei tuntunut, mutta juokseminen kovalla pyörätiellä oli selkeästi hiukan liikaa. Kotiin selvisin varsin hienosti ja loppuiltakin meni ihan normaalisti, mutta kun yöunia oli tunti takana, tuntui härkä irronneen. Särky oli jotain ihan kamalaa eikä se oikein helpottanut koko yönä. Kuopus eleli ihan omaa elämäänsä myös, joten vaikea sanoa kumpiko valvotti enemmän, mutta yö meni jokseenkin pipariksi. Buranaa kokeilin särkyyn ja jonkun aikaa myös istuin pakastevihannespussi raajojen päällä tuntemuksia turruttamassa.

Tähän aamuun herättiin samankaltaisissa tuntemuksissa. Kävely ei varsinaisesti satu, mutta polvet tuntuvat oudoilta. Jotain kivun, jomotuksen ja rasituksen väliltä siis. Voltarengeeliä hain apteekista, mutta toistaiseksi mitään apua salvasta ei ole havaittavissa.

Muuten tämä viikko on sitten mennytkin vähän turhan rennosti. Syömiset ei pysy ihan siinä kuosissa, kuin toivoisin niiden pysyvän ja kun huomenna on vielä tiedossa ystävien häät, mikä tarkoittaa hyvää ruokaa, niin olen jo nyt valmistautunut maanantain tuloksen alkavan plussalla. Tekosyynä voin aina pitää viikonloppuna rantautuvia menkkoja ja niiden vaikutusta esim. turvotukseen ;).

Jotkut ovat pitäneet tipatonta tammikuuta ja toiset mahtimaaliskuuta ja tästä intoutuneena minä olen alkanut suunnitella pitäväni tehotoukokuun. Toisin sanoen alkaa absolutistiksi herkkujen suhteen ja pyrkiä liikkumaan hiukan enemmän. Viimeiset kaksi kesää olen ollut raskaana enkä onnekseni edes muista minkälaisia kesävaatteita omistan. Synkkä totuus kuitenkin lienee se, että olipa ne minkälaisia hyvänsä, ne eivät mahdu päälle. Jos siis tässä kohtaa vielä vähän spurttaisi ja selviäisi hieman pienemmällä vaatelaskulla näin kesää ajatellen.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Rentoutta tähän projektiin

Olin ajatellut tehdä postauksen siitä, mitä tein viime viikolla eri tavalla kuin edellisellä. Miinuksia tuli molemmilla viikoilla, mutta edellisen viikon miinukset oli vähän niinkun vahinkoja, kun en juurikaan niiden eteen mitään tehnyt. Nyt kun asiaa oikein mietin, en oikeastaan ole varma, mitä tein eri tavalla. Useampana päivänä kyllä pyrin merkkaamaan syömiset Keventäjiin ja katsoa, ettei ihan överiksi mene ja sillä lienee osuutensa asiassa. Muuten mentiin aika rennolla otteella ja varmasti se rentous myös vaikuttaa tuloksiin. Itselläni ei ainakaan paino tunnu putoavan silloin, kun sitä otsa rypyssä yritän ja stressaan. Muistaakseni siitä(kin) oli joku tutkimus, että stressihormoni jotenkin estää laihtumasta. Herkkupäiviä pidin useamman viimeviikolla ja se kyllä vaikutti siihen, että herkkuannokset eivät olleen ihan yhtä isoja. Määrittelinkin itselleni, että herkku=yksi suklaapatukka. Ja pyrin myös pitämään kiinni siitä, että herkkupäivinä herkuttelen vain kerran. Vaikka tuo kerran viikossa ollut herkkupäivä alkuun tuntuikin toimivalta, olen huomannut siitä tulevan ylimääräistä painetta (lue: kaloreita), kun pitää yhtenä päivänä syödä kaikki se, mitä ei sitten viikkoon saa edes vilkaista. Toivoisin, etten noita herkkuja "tarvitsisi", mutta kaipa tässä kohtaa on vain hyväksyttävä se tosiasia, etten ole niistä vielä täysin valmis luopumaan.

Monen muun bloggaajan tapaan laitoin tässä taannoin tilauksen Sportsdirect.comiin. Paketti tuli noin viikossa ja olen kyllä tyytyväinen. Tilasin parit housut salikäyttöön, pari t-paitaa ja parit rintsikat/toppia. Paidoista toinen on vähän turhan tiukka, joten se jää odottelemaan aikoja tulevia ja rintsikoista toiset ovat siinä hilkulla, että voiko niitä pitää, mutta tulevaisuudessa sitten. Housut oli nappiostoksia. Tuolta voisin siis uudelleenkin tilata joskus, jos/kun tarvetta esiintyy. Hinnat on varsin kohtuullisia ja palvelu pelasi.

Kevät tuntuu vihdoinkin tulleen ainakin tänne etelään ja se on varsin tervetullut juttu. Hiekasta puhdistetut pyörätiet suorastaan vaatii lenkille ja yritän pitää kynsin hampain kiinni tästä tunteesta. Jospa sitä vielä uskaltaisi juostakin jonain päivänä ulkona. Tällä hetkellä polvet kestävät paremmin matolla juoksemisen, mutta olishan se vaan paljon hienompaa tuolla pururadalla :).

Näillä eväin siis uuteen viikkoon.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

-900g - Wohoo!!!

Pienet on ilot, mutta kyllä nuo miinukset vain tekivät mielen iloiseksi maanatai-aamun kunniaksi. Ja kun jokunen senttikin on vielä kropasta hävinnyt, niin ehkä tilanne ei olekaan ihan niin toivoton, kuin miltä se ajoittain vaikuttaa. Onhan tässä vielä työkenttää, mutta jospa nuo kilot tässä kesän myötä sulaisivat.

Tänään siis happyhappy -päivä :D.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Antaako periksi vai jatkaako?

Viime viikko kärsittiin oksennustaudista lähes koko perheen voimin ja kaikessa siinä hässäkässä ei oikein ehtinyt edes ajatella blogia mistään remonteista puhumattakaan. Nyt on tauti toivottavasti selätetty ja muutaman ajatuksen olen kyennyt taas tälle remontillekin uhraamaan. Ne ajatukset ovat tosin sen verran negatiivisia, että varmaan olisi järkevintä jättää ne ihan omaan arvoonsa, mutta kaipa nämä on osa tätä matkaa (lue: paikallaan pysymistä), joten heitettäköön ne tänne lähes anonyymiin nettiavaruuteen sen toiveen siivittämänä, että katoavat täysin ja saan taas jotain järkeä elämiseen.

Aloitin projektin siis alkuvuodesta. Tsemppi oli suuri ja tulokset muutaman viikon ajan sen mukaiset. Sitten, jostain mystisestä syystä, loppui motivaatio ja siitä asti ollaan lähinnä menty sen toiveen varassa, että kunhan paino nyt ei ainakaan nouse. Alkuvuoden kevyt ja hyvä olo on pelkkää historiaa ja ruudun tältä puolen löytyy varsin kiukkuinen ja väsynyt akka tänä aamuna. Miten voikin taas kaikki ärsyttää näin paljon eikä ole edes "se aika"? Ehkä eniten ärsyynnyn siitä, etten pysty pitämään itseäni aisoissa syömisten suhteen ja kun en kerran pysty, niin miksi edes yrittää? Aloitan joka aamu nätisti punnitsemalla ruokani, mutta viimeistään lounaaseen mennessä annan periksi ja se siitä sitten. Herkkupäivä, joka alkuun tuntui toimivan, on myös täysin riistäytynyt käsistä. Ainahan sitä voi lohduttautua sillä ajatuksella, että ainakaan paino ei ole noussut, mutta se kun ei vaan riitä. 

Olen ostanut itselleni kasan kaikenlaisia laihdutuslehtiä, joita varsinkin alkuvuodesta lehtihyllyt ovat pullollaan. Katson lähes jokaisen laihdutusohjelman ja -sarjan, joka televisiosta tulee. Olen lukenut kirjoja laihdutuksesta ja laihduttavista ihmisistä. Olen muistellut raskausaikaa ja sitä järjetöntä sokereiden kyttäämistä ja yrittänyt päästä siihen fiilikseen. Mikään ei tunnu auttavan. Minusta ei vain ole tähän sen enempää, kuin ennenkään. Se kuuluisa self-talk menee jotakuinkin näin: "miksi nyt olisin onnistunut, kun en koskaan ennenkään onnistunut. Luuseri mikä luuseri. Voisi olla parempi, jos ei edes uskottelisi muka laihduttavansa, kun eihän siitä tule muuta, kun paha mieli ja pettymyksiä. En minä tähän tule koskaan pystymään, joten syömpä vielä toisenkin suklaalevyn." Koen olevani umpikujassa. En haluaisi antaa periksi ja luovuttaa, mutta en oikein tiedä mistä saisin sen tsempin jatkaakaan. Ärsyttää. 

Liikuntapuolella sen sijaan menee paremmin. Olen käynyt pari kertaa viikossa salilla ja lauantaina taisin onnistua tekemään oikein kunnon jalkatreenin, koska vieläkin on reidet tulessa. Vaunulenkkejä tehdään mahdollisuuksien mukaan ja joskus jopa lenkkejä ilman vaunuja. Eihän tuo määrällisesti paljoa ole, mutta se on kaikki enemmän kuin ennen ja se on suunnilleen se, mihin tällä hetkellä ajallisesti pystyn. Hassua kyllä, nuo harvat liikunnan hetket ovat ainoita hetkiä, jolloin nautin tässä kropassa olosta. Varmasti nauttisin vielä enemmän, jos olisin pienempi ja parempikuntoinen, mutta tämäkin on jo jotakin. 

Tänään on maanantai ja maanantaihan on aina laihduttajan uuden alun päivä. Vaaka näytti 79,9kg, joten olisiko seuraava tavoite pyrkiä pitämään lukema alle 80kg? 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Polvivaivoja

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin varsin hienosti. Aurinkoiset päivät houkuttelee tekemään pitkiä vaunulenkkejä ja kotiin on tultu selkä märkänä joka kerta. Koska sykemittarini on vanha ja huono, en ole sitä jaksanut virittää lenkkikaverikseni, mutta veikkaisin sykkeenkin kohoavan ihan kivoihion lukemiin.

Ikäväkseni raihnas kroppani ei vain meinaa kestää tätä uutta elämääni. Polvet on aika kipeät ja tänään jo ajattelin, että jään matkan varrelle. Ne tuntuvat vähän siltä, kuin tarvitsisivat rasvaa tuonne niveliin. Jotenkin kuivan ja käppyrän oloiset ja tällä hetkellä aika särkyisetkin. Mies kysyi haluanko mennä salille tänään, mutta jotenkin näissä kivuissa se ei tuntunut hyväktä ajatukselta. Koska tilaisuus liikkumiseen tarjoutui, kaivoin vanhan ja virttyneen uimapukuni esille ja lähdin hetkeksi uimahallille.

Syömisetkin ovat menneet aika nappiin. Toivottavasti loppuviikko menee yhtä hienosti. Nyt nukkumaan.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pettymys vaa'alla

Omasta mielestäni viime viikko meni hyvin. Keväiset säät ovat houkutelleet lenkkipolulle entistä ahkerammin ja olen myös löytänyt mukavan lenkin, jota on kiva kiertää rattaidenkin kanssa. Sen lisäksi mies on ihanasti patistanut minua salille ja kun aikaa tuntuu olevan rajallisesti, olen halunnut ottaa treenistä kaiken mahdollisen irti ja olla löysäilemättä.

Nämä ajatukset mielessäni astuin siis kohtuullisen itsevarmana vaa'alle aamulla. No juu, ei sit vissiin ollutkaan ihan niin hyvä viikko. Olin ihan varma, että paino on alle 80kg, mutta näinhän se ei ollut. 80,6kg oli aamun lukemat, eikä se siitä mihinkään muuttunut, vaikka kuinka olisin hyppinyt. Pakko kai se on uskoa, että mitään ei kaikesta rehkimisestä huolimatta ole tapahtunut ja siedettävä vaan tätä jumitusta.

Elämä jatkuu.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Elämässä kiinni taas

Vihdoinkin olen saamassa taas kiinni juonen päästä. Viikonloppu oli ihanan liikunnallinen lenkkeineen ja saleineen ja kummallisesti alan kevään myötä löytää itsestäni hinkua juoksemaan. Tällä kunnolla sitä tuskin voi juoksuksi kuitenkaan sanoa, kunhan lyllerrän eteenpäin, mutta kivaa se on silti. Salilla jaksoin taapertaa matolla 20min vauhdilla 8,4km/h, mihin olin itse tosi tyytyväinen. Harmi vaan, kun tuossa lähellä olevan uimahallin salilla on tasan yksi juoksumatto ja siihen ei välttämättä jonottamatta pääse. Tuo isompi sali on taas sen verran kaukana, että sinne meneminen on ihan oma ohjelmanumeronsa. Onneksi kevät on ihan nurkan takana ja kunhan tuo pururata tuossa sulaa, niin sinne askeleeni vie.

Myös syömisten osalta on taas mennyt paremmin. Olen onnistunut taas jättämään herkut ottamatta ja sen huomaa olossa heti muutamassa päivässä.

Uusin intohimoni on täysjyvä kuskus. Se on ihan älyttömän hyvää ja se on niin helppoa tehdä. Heittää vaan kuskusit kippoon ja kuuman veden päälle. Muutaman minuutin odotus ja se on siinä. Odotellessa voi joukkoon pilkkoa tomskuja, kurkkua, paprikaa, avokadoa, oliiveita (jos niitä syö) tai mitä kaapista nyt sattuukaan löytymään. Siihen vielä vaikka vähän kanaa mukaan ja nams!

Toiset tykkää syödä tälleen "ruokaympyrästi" :)...

...ja mä tykkään syödä tälleen sekotettuna. 


Tänään heräsin siihen, että teki ihan älyttömästi mieli kikhernepihvejä. Sinänsä kumma mielihalua, että en muista moisia herkkuja koskaan maistaneeni :). Ohjeen löysin täältä. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein muuten puolikkaana, mutta lisäsin siihen toisen kananmunan ja pysyivät paremmin koossa. Tätä meillä tehdään toistekin! Joku kiva kastike pitää vielä tuohon keksiä ja tää on mun uusi herkku :). 

Mun uusi lempiruoka: kikhernepihvit ja kuskus.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Muutos(?)kuvia




Marraskuu 2012

Maaliskuu 2013

Marraskuu 2012

Maaliskuu 2013
En tiedä huomaako kukaan muu näissä mitään eroa, mutta omaan silmään jotain näyttäisi tapahtuneen :). Täytyy tosin ottaa huomioon, että marraskuun kuvat on otettu muutama ehkä kolme viikkoa synnytyksestä, joten varmasti tässä muutoksessa on mukana ihan semmosta "normaaliakin" kehon muokkautumista raskauden jäljiltä. Niin tai näin, niin hyvä, että jotain on kuitenkin tapahtunut. Vaikka kyllähän tässä vielä työsarkaa riittää...

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Energiaa tänne, kiitos!

Tunnustan olevani koukussa aamu-tv:hen. Suurin osa ohjelman annista menee tosin ohi silmien ja korvien, kun samaan aikaan yrittää syöttää lapsia, syödä itse, katsoa tv:tä ja hoitaa noin miljoonaa muuta asiaa, mutta silti se "taustahäly" siellä taustalla on mukavaa. Joskus, jos ohjelmassa sattuu vierailemaan mielenkiintoinen tyyppi tai aihe muuten vain kiinnostaa, pysäytän muun elämän ja keskityn vain siihen hetkeen.

Tuollainen hetki oli tänään, kun Raakel Lingnel oli Maikkarin vieraana. Itse aloittelin tätä elämäntaparemonttia tottakai mielessä pienemmät vaatteet, mutta paljolti myös terveyssyistä. Olisi kiva voida paremmin, jaksaa enemmän ja välttää nurkan takana vääjäämättömästi vaanivat möröt, kuten esim. Diabetes. Taisteluväsymys iski kovin aikaisessa vaiheessa ja tuntuu, etten vain saa juonen päästä kiinni uudestaan. Olen siirtynyt takaisin vanhoihin tekosyihin ja itsekuria ei ole nimeksikään. Mietin siis tosissani, että kannattaako minun näitä junnaavia ajatuksiani ja painojani tänne julkaista. Kun ei toimi, niin ei toimi. Piste. Kuitenkin kun kuuntelin Raakelin haastattelua, tunsin jossakin pienen kateuden pistoksen. Minä haluaisin nimenomaan olla energisempi. Totta kai ymmärrän, että tässä kohtaa, kun lapset ovat pieniä ja elämä sen mukaista, minun "kuuluukin" olla väsynyt. Olisihan se ihme, jos yöheräilyjen jäljet eivät missään tuntuisi. Luulen kuitenkin, että kropassani on myös toisenlaista väsymystä ja siitä haluaisin eroon. Sellaista tunkkaisuuden tunnetta. Alkuvuodesta kun jaksoin seuraila syömisiäni ja siinä sivussa vähän laskeskella kaloreitakin, olo oli kevyempi ja ehkä jonkin verran energisempikin. Siihen siis haluaisin takaisin ja sitä haluaisin lisää.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Takaisin 80-luvulla

Flunssa alkaa olla selätetty ja lähden uuteen viikkoon toiveenani saada taas liikunnat rullaamaan. Viime viikolla ne jäivät minimiin ja se näkyy ja tuntuu. Aurinko paistelee ainakin tänään niin ihanasti, että lenkille lähdön ei pitäisi olla mikään ongelma.

Eilen juhlimme sukulaispojan ristiäisiä ja ihan ei taas tullut tehtyä onnistuneita valintoja syömisten suhteen. Stroganofia vedettiin kaksin käsin ja täytekakkukaan ei jäänyt koskematta tältä "laihduttajalta". Palkintona vaa'alla tänään oltiin puolen kilon verran takaisin 80-luvun puolella. Mutta ei auta valittaa, kun ihan omilla valinnoillaan on sen saanut aikaan. Eteenpäin siis tästä taas.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Häääääätschiu!


Flunssassa taas vaihteeksi. Kurkku on karhea kuin mikä ja nenä vuotaa, kuin keväinen räystäs. Siitä huolimatta käytiin tänään kärrylenkillä nuorten herrojen kanssa. Täysillä ei painettu, mutta selkä tuntui olevan märkä kotiin tultua, joten kai sitä vauhtia kuitenkin riitti. Tai ehkäpä kuntoni on laskenut olemattomiin ja pienikin ponnistus sohvannurkasta käy kunnon päälle :).

Aamu alkoi vaa'alta. Olin varustautunut siihen, että lukema alkaa kasilla, vaan toisin kävi. Nämä lahjaksi saadut lukemat ei tosin tunnu yhtä hyviltä kuin ne, joiden eteen on oikeasti jotain tehnyt. Jep, kuten edellisestä lauseesta voi rivien välistä lukea, ihan kuosissaan ei remonttini edelleenkään ole. Herkut ovat onneksi jääneet ja niitä ei enää tee samalla tavalla mielikään, mutta muuten en ole kauheasti katsonut mitä ja mnkä verran olen suuhuni laittanut. Paino kuitenkin oli tänä aamuna 79,4kg, joten ehkäpä olen jotain sisäistänyt terveellisestä elämästä ja olen osannut tehdä oikeita valintoja ilman sen suurempaa pohdintaa.

Elämäntaparemonttiani on nyt takana kymmenen (10) viikkoa. Painoa on pudonnut melkein kuusi (6) kiloa. Hyvältä tuntuu, joskin vähän harmittaa kun tietää, että enemmänkin olisi tässä ajassa voinut tippua. Yritän kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella, että "mikä nopeasti lähtee, se myös nopeasti palaa" ja edetä rauhalliseen tahtiin.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hetkellisesti 70-luvulla

Fibro on intoutunut vaivaamaan raaajojani viimeaikoina oikein urakalla ja kivun ajamana päätin piipahtaa paikallisessa arvauskeskuksessa. Piipahduksesta ei sen enempää, ettei tule painokelvotonta tekstiä, mutta sain (taas) kouraani masennuslääkereseptin, jossa oli merkintä "kipukynnyslääke". Tuolla ko. lääkkeellä on todettu olevan kipukynnystä nostava vaikutus kaltaisillani särkijöillä ja muistelisin sitä kerran aikaisemminkin sitä kokeilleeni. Lääkäri kuitenkin jätti tuon kokemuksen omaan arvoonsa ja tarpeeksi kun sattuu, on valmis tekemään mitä vaan. Kuten ottamaan lääkettä, joka sai minut viime kerralla aikamoiseen kuntoon. Niin heikoilla en ole ollut edes raskaana. Päätin kuitenkin siis pillerin niellä ja seuraukset olivat jota kuinkin edellisen kaltaiset: pönttöä halattiin, norjaa puhuttiin ja olo oli kertakaikkisen epämiellyttävä pahoinvointeineen ja päänsärkyineen. Juu, se siitä kokeilusta. Vaikka nuo ärsyttävät sivuvaikutukset menisivätkin ohi parissa viikossa, en aio saattaa lapsiani kahdeksi viikoksi vaaraan sen takia, että äidillä on olo kuin useamman promillen humalassa.

Laihdutus tuon lääkkeen avulla sen sijaan saattaisi onnistua. Toissapäivänä pillerin otettuani ei mikään oikein maistunut ja sekin vähä mitä söin tuli liukkaasti ylös. Eilenkään ei kroppani vielä ollut täysin toipunut tuosta ihmepilleristä ja niimpä tämän aamun lukemat olivat 79,8kg. Tänään on sitten käynnistelty normikuvioita, vaikka olo on edelleen vähän valju. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa ja siksipä luulenkin, että tuo 70-luku jää vain hetkelliseksi. Viikonloppuna on vielä yhdet kihlajaiset ja yhdet lastenvaatekekkerit (joiden pääasiallinen tarkoitus on kuulemma juoda kahvia ja höpöttää), joten itsekuria tarvittaisiin, ettei homma lipeä taas käsistä täysin.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tästä mitään tuu

Ärsyttää. Tätäkö tarkottaa, kun puhutaan alkuvuoden laihdutusinnostuksen hiipumisesta muutamassa viikossa? Puheista päätellen ongelma on globaali, mutta se ei paljon naurata, kun katsoo omalle lautaselleen. Vaa'asta emme edes puhu, emmehän?

Prokkis lähti käyntiin niin hyvin, mitä kyllä vähän ihmettelinkin. Eihän minulle ole mitenkään luontaista onnistua näissä laihdutusjutuissa ja epäonnistuneita projekteja on takana vaikka kuinka monta. Liekö tämä ihmettely ollut itseään toteuttavaa ennustelua, sillä mikään ei enää suju. Viimeviikon herkkusaldo on sellainen, että siitä ei kestä päivänvalossa puhua. Liikuntakaan puolestaan oli niin olematonta, että eipä siitäkään ole paljoa sanottavaa. Eilen kävin miehen patistamana salilla ja hyväähän se teki. Siis siitäkin huolimatta, että siellä tulee tehtyä vähän sitä ja tätä eikä touhussa varmaankaan ole mitään sen syvällisempää logiikkaa. Mutta urheilua se kuitenkin on, joten kai siinä nyt jokunen kalori kuluu?

Tänään on kuitenkin taas maanantai ja maanantainahan on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni. Niin tapahtukoon siis tänään. Koska imetys on päättynyt ja siinä mielessä ei ole mitään esteitä suuremmillekaan pudotuksille, olen itselleni tehdyn lupauksen mukaisesti liittynyt Keventäjiin. Ihan vielä en siis ole luovuttamassa enkä periksi antamassa.

Tästä se siis taas kerran lähtee...

Ps. Luin joskus tutkimuksesta, jossa todettiin light-limsojen lisäävän makeanhimoa. Tämä tuli viime viikolla todistettua ja nyt aion pysytellä hieman kohtuullisemmissa annoksissa sekä limsojen että makean suhteen. Pepsi Max'n vaikutuksen todellakin huomasi tuolla alueella.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Missä olet, motivaatio?

Kauhusta kankeana aloitin aamuni hyppäämällä (okei, ehkä hieman vauhdikas ilmaisu, mutta jotenkin itseni siihen kuitenkin asettelin) vaa'alle. Tulos oli armollisempi kuin sen olisi pitänyt olla vime päivien jälkeen, joten siitä on hyvä jatkaa. Niin, jatkaa mitä? Ilmeisesti tätä lipsumisten sarjaa, josta alkaa jo hiipiä mieleen, että olen tainnut palata kokonaan entiseen: päivä on hikisesti yli puolen välin ja olen jo ehtinyt nautiskella suklaata, pizzaa ja suklaavanukasta. 

Mitä tapahtui sille hyvälle tsempille ja motivaatiolle, josta sain nauttia muutaman viikon? Mihin se hävisi ihan näin yhtäkkiä? Tavoitevaatteet eivät sovi päälle, vaaka ei näytä 65kg:aa eikä kunto ole missä toivoisin sen olevan. Kuka tai mikä siis huijasi tämän kropan - ja varsinkin mielen - kuvittelemaan, että projekti on ohi??? Ärsyttää. 

Kävin viime viikolla "työhaastattelussa". Tarkoitus on siis palata työelämään kesäkuussa ja ehdin jo laskeskella missä kiloluvuissa työn voisi aloittaa. Tällä menolla taidetaan mennä kolminumeroisissa luvuissa, jos jotain ei tälle motivaatiolle ja itsekurille tapahdu. 

Mistä te muut löydätte tsempin niihin päiviin, kun ei huvita? 

perjantai 22. helmikuuta 2013

Lipsumista

Hyvin alkanut projekti uhkaa kaatua yhteen lipsumisia täynnä olevaan/olleeseen viikkoon. Väsyttää aivan sairaasti ja siihen tankkaan suklaata ihan kun en paremmasta tietäisi. Ja sitten kärsin suklaan aiheuttamasta äklötyksestä ja vannon, etten enää KOSKAAN syö moista pahuuden lähdettä. Kunnes taas seuraavana päivänä megalomaaninen väsymys vaivaa....

Virhe nro1: tällä viikolla en juurikaan ole suunnitellut syömisiäni etukäteen. Mies on ollut lomalla ja se on vapauttanut rouvan esim. käymään kampaajalla ja työhaastattelussa. Sen lisäksi ohjelmaa sotki neuvola yhtenä päivänä. En näköjään ole projektissa vielä siinä pisteessä, että tämmösistä rutiinista poikkeavista viikoista selviäisin suunnittelematta ja se kyllä näkyy. Ensi viikolla siis mies takaisin töihin ja rouva takaisin rutiineihin, joihin kuuluu mm. aterioiden suunnittelu ja syömisten merkkaaminen Kiloklubiin.

Virhe nro2: luulin leipovani kun vieraita on ollut useampana päivänä ja leipomisen vuoksi ostin kaappiin taloussuklaalevyn. Virhe. Sitä levyä ei ole enää eikä kyllä ole leipomuksiakaan. Sen sijaan on äklöttävä olo ja karmea morkkis. Hyi yöäk.

Liikkumisetkin on tällä viikolla olleet vähän hakusassa tämän yllättävän vapauteni vuoksi, mutta lupaan palata ruotuun senkin suhteen. Mieskin jo patisti liikunnan pariin, joten ehkäpä piipahdan salilla heti huomenissa. Ja ensi viikolla taas vaunulenkkeilemäänkin.

Imetys päättyi omaan mahdottomuuteensa tällä viikolla. Nuori herra täyttää ensi viikolla neljä kuukautta, joten olisihan se ollut kiva vielä hetken nautiskella tissittelyhetkistä, mutta kun ei maitoa vaan ole, niin turha siinä on tissitellä. Tämä kuitenkin mahdollistaa tiukemmankin dieetin, joten jossain vaiheessa varmaankin liityn Keventäjiin. Palveluna se kaiketi ei juurikaan eroa Kiloklubista noiden merkkailujen suhteen, mutta tarvitsisin sitä taustatukea, jota Keventäjät tarjoavat. Jossain vaiheessa siis sinne.

Tekisi mieli hypätä maanantaipunnituksen yli, kun tietää plussaa tulevan ja reilusti, mutta ehkä se puntari palauttaa minut ruotuun nopeammin, kuin mikään muu, joten paras vaan pitää siitäkin rutiinista tiukasti kiinni.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tv-ohjelmia

Kotiäiteillessä huomaan telkkarin olevan auki lähes koko päivän. Se taisi alkaa tarpeesta kuulla jonkun muunkin aikuisen ääni asunnossamme niinä pitkinä tunteina, jolloin olen lasten kanssa yksin, ja näköjään siitä on kehittynyt huono tapa. Yhtä kaikki, tämän tavan myötä olen havainnut televisiossa pyörivien ohjelmien pyörivän lähinnä kolmen aihepiirin ympärillä: sisustuksen, ruuanlaiton ja laihduttamisen. Siinä kai ne nykyajan trendit.

Erinäisiä laihdutusohjemia (yleensä jenkkiläiseen tapaan suurella volyymilla ja isolla taalakasalla tehtyjä) katsellessa mieleen pyrkii ajatus siitä, miten "helppoa" laihdutus olisi, jos sen voisi tehdä vaikkapa "Biggest loser" -meiningillä. Siis juurikin tuolla Jenkkilän tyylillä. Voisi hautautua jonnekin oikean elämän ulottumattomiin muiden laihduttajien kanssa ja keskittyä vain ja ainoastaan kuntoiluun ja oikein syömiseen. Apua on lähellä aina sitä tarvitessa ja treenitkin on niin valmiiksi mietitty jonkun toisen toimesta, ettei minun tarvitsisi muuta kuin tehdä ne. Kerran viikossa seisoisin vaa'alla ja toivoisin tiputtaneeni tarpeeksi.

Tai "Hurja pudotus" niin ikään jenkkimeiningillä tehtynä. Saisin ihan oman valmentajan, joka asuisi, söisi ja hengittäisi meillä. Joka huohottaisi niskaani ja loisi sitä paljon kehuttua ulkoista painetta. Joka jäisi ikuisiksi ajoiksi jos nyt ei ystäväkseni, niin ainakin ääneksi pääni sisään. Joka punnitsisi minut tasaisin väliajoin, jakaisi lahjoja ja haastaisi. Niin, ja kermana kakussa: joka maksaisi vuoden ruokani ja parhaassa tapauksessa myös lastenvahtini.

Jos dokkariosastoa haluaa, löytyy eri kanavilta mitä erilaisimpia versioita aiheesta. Kuten esim. Teemalta vähän aikaa sitten tullut varsin asiapitoinen sarja, jonka nimen olen onnellisesti unohtanut. Mieleen jäi joka tapauksessa jakso, jossa kaksi varsin kookasta brittiä lähetettiin Kyprokselle (olikohan se Kypros? Sinne jonnekin kuitenkin) tutustumaan sikäläisten ylipainoisten elämäntapoihin. Hiukan huvittuneena seurasin näiden brittien kauhistelua ja suoranaista ohjeistusta laihdutuksen poluilla.

Ohjelmia tulvii siis kanavat pullollaan ja mikäs siinä, ihan kivaa viihdettähän ne ovat. Katselen niitä hiukan kateellisena siksi, että jotkut näyttävät saavan kaiken niin helpolla. Minä kun joudun itse käymään kaupassa, itse päättämään mitä syön, itse päättämään miten treenaan, missä ja milloin. Minä myös joudun itse maksamaan kauppalaskuni ja muutaman viikon kokemuksella voin kertoa terveellisten ainesten olevan kalliita. Onneksi minulla on mies, joka sanoo sen kannattavan silti ja niin raahaan kaupasta taas muutaman avokadon.

Joskus siis leikin ajatuksissani, että lähden Jenkkeihin ansaitsemaan rahaa laihdutuksella. Ranchilla raadan itsekin näännyksiin ja tulen kotiin ison sekin kanssa. Ajatuksena se on varsin houkutteleva, jos sen jättää tähän. Jostain kuitenkin luin, että vain harva Biggest Loser -ohjelman laihduttaja onnistuu pitämään painon poissa farmilta lähdettyään. Ja ihmekös tuo, onhan todellinen maailma aika erilainen paikka, kuin tuo suljettu yhteisö.

Minä siis jatkan takkuista elämäntaparemonttiani ihan omin voimin, mutta siltikin sillä ajatuksella, että opin asiat ihan oikeassa elämässä kohdaten oikean elämän haasteet matkani varrella. Todennäköisesti lankean monen monta kertaa, mutta toivottavasti nousen myös ihan yhtä monta kertaa. Jos joku tästä takkuamisesta haluaa minulle maksaa, otan rahat kyllä vastaan, mutta muussa tapauksessa teen sen vain ihan itseni ja perheeni vuoksi ja olen onnellinen näin.

Tulipa tästä turha postaus :D.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pudotus se on pienikin pudotus

Aamupaino -200g vähemmän kuin viikko sitten. Jostain kummallisesta syystä olen ollut viime päivät nälkäinen syömilläni annoksilla ja vaikka mitään herkkuövereitä en olekaan vetänyt, on kaloreita silti tainnut tulla yli sallitun. Mutta pudotus se on pienikin pudotus. Kaivoin myös mittanauhan esiin eka kertaa sitten projektin alotuksen. Kummallista miten noin pienet kilomäärät on sentteinä niin "paljon". Kyllähän sen farkuista huomaa, mutta silti.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tortilla-pizzaa

Mistähän tämä pizzanhimo oikein tulee? Sitä piti saada viikonloppuna ja sitä olisi pitänyt saada taas tänään. Tämän päivän versio on tehty kokojyväiselle tortillalle täytteenä tonnikalaa, kinkkua ja vähärasvaista juustoa. Jos italialaisilta kysyttäisiin, tämä tuskin täyttäisi pizzan kriteereitä. Ja jos meksikolaiselta kysyttäisiin, saattaisin saada syytteen tortillan raiskauksesta. Yhtä kaikki, kelpasi mulle :). Lisukkeena perussalaatti.
Tortilla-pizzaa, nam!

Pepsi Maxia boheemisti Starbucksmukista :)


Tänään en ole merkkaillut syömisiä Kiloklubille, mutta uskoisin tuon satsin mahtuvan päivän kaloreihin. Tuo Kiloklubi on vähän kaksipiippuinen juttu. Siitä on ihan selkeästi apua tällaiselle tumpelolle, joka muuten ei juurikaan jaksa/osaa kaloreita laskeskella. Toisaalta siitä saattaa tulla myös vihollinen: en uskalla syödä luottaen omaan "vaistooni", vaan kaikki pitää kurkata sieltä ja se saattaa viedä väärille jäljille. Siksi siis mukaan näitä merkkaamattomia päiviä.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Mitäänsanomatonta

Kaipa se eilinen 81kg oli ihan oikein, koska jostain mystisestä syystä vaaka näytti tänäaamuna 80,7kg. Voisikohan olla niin, että alitajuntani on omaksunut tämän elämäntaparemontin tietoista minääni paremmin :)? Tai siis, että jotenkin alitajuisesti olen onnistunut pitämään kalorit oikealla tasolla ja painonkehitys jatkaa suotuisaa matkaansa. Vihannesten lisääminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma ja sen verran kivuttomasti homma on sen suhteen mennyt, että uskoisin kykeneväni tuota linjaa jatkamaan. Kallista se on, mutta ehkä sitten kuitenkin sen arvoista. Eikä se yletön suklaan mässyttäminenkään ihan ilmaista ole.

Näistä blogipäivityksistä alkaa tulla vähän tällaisia tylsän puoleisia (no joo, eipä näissä oikein koskaan ole tainnut mitään sensaation aineksia olla...), mutta syy siihen löytyy ihan vain ajankäytöllisistä syistä. Tuntuu, ettei oikein mitään ehdi ja blogi laahaa viimeisenä listan kärjessä. Mutta tärkeintä tässä projektissa ei kai kuitenkaan ole blogi, vaikka täältä olenkin hirmuisesti saanut vertaistukea ja muiden huikeat tarinat ja kuvat tsemppaa mukavasti. Tärkeintä on se, että projekti etenee. Parit housut olen saanut jo siirtää tavoitekasasta käyttökasaan ja se tuntuu erittäin hyvältä.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Huonon viikon kohtuutulos

Viime viikko taisi mennä totaalisesti harakoille. Liikunnat jäi minimiin (=hyötyliikuntaan) ja syömiset meni vähän niin ja näin. Huomasin ajatuskuvioni menevän jotenkin näin: "kun viikonloppuna olen menossa sukupippaloihin, joissa kalorit ylittyvät jokatapauksessa, mitä väliä muillakaan päivillä on?" Hölmöä, tiedän. Mutta tällaisen ajatuksen kuitenkin mieleni syövereistä löysin ja todennäköisesti olen tätä ajatusta noudattanut jo aika monta vuotta. Järki toki sanoi, että 1. kun kerran pippalot on tiedossa etukäteen, niihin voisi varautua syömällä hyvin muina päivinä ja 2. yksi päivä ei projektia kaada, joten kannattaa pitää lankeamukset yhdessä päivässä.

Minun tapauksessani pippalot itsessään ei ollut se vaikein juttu - lihasopasta ja marjasalaatista kuka tahansa saa ihan kelpo annoksen. Vaikeinta oli mennä porukoiden kylmiön ääreen. Äidilläni on 2-tyypin diabetes ja hän pyrkii hoitamaan sitä karppaamalla. Aina ei tosin mene sekään ihan putkeen ja niin sieltä kaapista löytyy sitten vaikka mitä. Isäni... Ei edes mennä sinne. Mainittakoon vain, että suolaa pitää lisätä ihan joka ruokaan. Ja voita on leivän päällä vähintäänkin leipäpalan paksuinen kerros. Pahinta tuossa lapsuudenkotivierailussa on kuitenkin omat tapani ja tottumukseni. Sieltähän se kilojen kerääminen on joskus alkanut ja tiedän kyllä miksi. Vieläkin tekisi mieli roikkua jääkaapilla ihan jatkuvasti, vaikka nälkä ei todellakaan ollut. Pippaloista kotiuduttuamme äitini mietti mitä meille tarjoaisi. "Pizzaa tekis mieli", kuulin itseni sanovan. Siis, että mitä??? Pizzaa??? Äitini nousi siitä paikasta ja väänsi aivan superhyvän karppipizzan, mutta ei se todellakaan tarpeellista ollut. Söin silti.

Aamulla teki mieli jättää punnitukset tekemättä, mutta hyppäsin kuitenkin vaa'alle. Ensilukema oli 80,7kg, jota en todellakaan uskonut oikeaksi. Toinen oli 81kg ja sitäkin vielä vähän epäilin. Viides oli 82,7kg. Lopulta meni usko ja luottamus koko vaakaan, mutta siis kuudesta punnitustuloksesta neljä oli tuon 81,0kg, joka oli siis sama, kuin viikko sitten. En ole siitä ylpeä, mutta siihen nähden mitä viikko piti sisällään, tulos on kohtuullinen. Taidan kuitenkin ottaa huomenna vielä uuden lukeman.

Tänään on palattu ruotuun ja se tuntuu hyvältä. Samoin, kuin se, että edellisten laihisten tapaan repsahdus ei jää päälle. Olen ehkä oppinut sittenkin jotain???

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ei-niin-täydellinen päivä

Voiko siitä seurata mitään hyvää, että aloittaa aamunsa suklaalla? No ei voi. Oli vaan ihan järkyttävä nälkä heti aamusta, vaikka olin kyllä illalla syönyt mielestäni jopa tuhdisti, ja kun se suklaa niin kutsuvasti oli siinä. Sehän sotki kalorini heti ja kun ne kerran oli sotkettu, annettiin mennä samaa alamäkeä loppupäiväkin. Ei hyvä. Että semmonen päivä.

Yöt on menneet vähän niin ja näin tässä viime aikoina - kiitos junioreiden - ja siitä johtuen liikunnat ovat jääneet kyllä aika minimiin. Ei vaan jaksa. Tarkoitus on kuitenkin parantaa tapansa ja palata vähintäänkin vaunulenkkiasteelle, jos ei jopa jotain vähän korkealaatuisempaakin.

Tästä ei voi kun nousta.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Maanantaita

Maanantai-aamu alkoi tutusti vaa'alla. Kiloklubi on tehnyt tehtävänsä ja tulos oli -1,5kg. Ihan tällaisia lukemia en tavoitellut projektin alussa ja edelleenkin mietin laihduttamisen ja imettämisen yhteensovittamista. Imettäminen alkaa todennäköisesti harmikseni tulla tiensä päätökseen kohtuullisen pian ihan vain siksi, että tissi ei kelpaa. En osaa sanoa johtuuko se siitä, että olen pulloilla tuhonnut lapsukaisen hyväksi kehutun imuotteen vai siitä, että maitoa ei taida olla ylenmäärin tarjolla, mutta tissin päälle on lähes poikkeuksetta annettava purkkimaitoa. Siinä mielessä siis pienempikin lukema olisi riittänyt, mutta ei kai tässä auta valittaa? Viidessä viikossa paino on pudonnut 4,3kg, joten alle kilo/viikko -vauhdissa ollaan.

Viime viikolla tapasin vanhan kaverini, jonka kanssa ei olla muutamaan kuukauteen nähty. Epäili minun laihtuneen noin 30kg :D. Kivahan se oli, että laihtumisen huomaa, mutta jotain rajaa sentään noiden kohteliaisuuksien kanssa. Eilen myös kaksi eri ihmistä totesi minun hoikistuneen, joten kai se sitten oikeasti jossain näkyy.

Viikonlopuksi olemme menossa vanhempieni luo. Lauantaina on vielä pienoiset sukupippalot ruokineen ja juomineen. Saattaa siis olla hieman koettelevampi viikonloppu tulossa. Yritän kuitenkin jo valmiiksi psyykata itseäni oikeisiin valintoihin.

Aurinkoista viikkoa!

torstai 31. tammikuuta 2013

Kasvisövereitä


Tällä viikolla olen siis merkkaillut syömisiäni Kiloklubiin. Toistaiseksi olen pysynyt ruodussa ja miinuksiakin on jonkin verran tullut. Farkut kertovat jonkinlaista muutosta kropassa tapahtuneen, mutta vaa'alla en ole pariin päivään käynyt. Niin työlästä kuin se merkkaileminen onkin, on se myös ollut kannattavaa. Olen huomannut mm., että "pelkään" syödä lounaalla tuhdimmin, koska siitä tulee vähän sellainen olo, että kun iltapuolesta mahdollisesti on nälkä, minulla ei ole varaa syödä sallittujen kaloreiden rajoissa. Tuloksena tästä on kasvisöverit lounaalla ja loppupäivä joko nälkää tai jotain kaloripitoisempaa tai molempia. Jonkinlaista tasapainoa täytyisi siis noihin annoksiin saada.


Tän päivän lounas: kalkkunaa ja kasviksia. 

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Eroon plussista

Maanantain plussista suivaantuneena olen nyt muutaman päivän merkannut syömisiäni Kiloklubiin (reunahuomautuksena mainittakoon, että huomasin klubin painokäyrää katsoessani, että olen liittynyt palveluun 2008 ja painanut liittyessäni reilut 10kg vähemmän kuin nyt. Miten tässä näin on käynyt???). Vaikka herkut olen kiltisti jättänyt kaupanhyllylle, olen tainnut silti saada kaloreita viime aikoina yli oman tarpeen. Olen saattanut syödä kolmekin avokadoa päivässä ja kun noita kaloreita katsoo, niin kyllähän niistä aika pommin saa energiaa. Ruokien merkkaaminen palveluun vaatii aika paljon, mutta jos nyt edes jonkun aikaa saisi sen verran itsestään irti. Tänään ei juurikaan ole jäänyt miinuksia, mutta onneksi ei ole mennyt överiksikään. Kavereita oli käymässä ja oli jo etukäteen sovittu, että tilataan pizzat. Söin siis Kotzonen, joka oli vallan mainio valinta makunsa puolesta eikä kai ihan huonoin muutenkaan.

Lenkillä kävin myös ja vaikka vauhti ei päätä huimannutkaan, niin hiki tuli silti. Meidän kulmilla ei ainakaan ole näkynyt minkäänlaista auran tapaista ja tämän päivän myräkän jäljiltä lunta oli teillä ihan kunnolla. Ei siis aihetta nilkkapainoille :).

maanantai 28. tammikuuta 2013

Plussaa :(

Niinhän siinä sitten kävi, että plussaa tuli viime viikkoon verrattuna. Ärsyttää. Olen yrittänyt miettiä syytä moiseen, mutta kai se vain on se klassinen: olen saanut enemmän energiaa, kuin olen kuluttanut. Herkuttelu oli mielestäni maltillista ja keskittyi keskiviikkoon. Hedelmiä tosin syön varmaankin "liikaa" ja niistä täytyy ruveta karsimaan. Varsinkin, kun taidan hedelmien suhteen olla napostelija. Rypäle menee suuhun joka kerta keittiössä käydessäni. Liikuntaakin viime viikolla tuli ihan tavoitteeni mukaisesti, mutta se ei nyt vain riittänyt. Pyrin siis laittamaan syömisiäni ylös Kiloklubiin ainakin muutaman päivän ajan ja katsoa, josko sieltä saisi jotain osviittaa siihen, mitä muutoksia pitäisi tehdä.

Lauantaina salilla käydessä käväisin myös saunassa. Nautin saunomisesta tosi paljon, mutta valitettavasti fibro ei siitä tykkää. Paikat särki illalla aikalailla ja yö meni pitkästä aikaa huonounisesti fibron takia. Toivoisin saavani sen hoitoon jotain vähän parempia ohjeita, kuin netin keskustelupalstat. Niiden antamaa vertaistukea ei sovi vähätellä, mutta siitä huolimatta haluaisin esim. fysioterapeutin ohjeita vaivan kanssa toimeentulemiseen ja kivuttomuuden maksimoimiseen.

Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin. Toivottavasti teillä muilla on ollut parempia viikon aloituksia!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mielenterveyttä salilta

Piti jo eilen käydä vähän hehkuttamassa täällä, mutta aika on kortilla ja se jäi. Mutta siis tämä nainen pääsi eilen pitkästä aikaa käymään salilla! Oli aivan huippu hienoa ja nautin ihan sairaasti. Kyllä se vaan on mun juttu. Siis sitten joskus. Tällä hetkellä ajankäytöllisistä syistä säännöllinen salilla käyminen on lähellä mahdotonta, mutta yritän taistella mahdottomuuksia vastaan ja ehkä jossain vaiheessa pääsen sinne useammin. Tämmönen yhden kerran töräys ei juurikaan mitään muuta painossa tai ulkonäössä, mutta  mielenterveydelle se teki todella hyvää.

Painon suhteen olo on jokseenkin samanlainen, kuin viikko sitten: tuskin mitään miinuksia saadaan, mutta olo on hyvä ja se on pääasia. Jossakin vaiheessa on varmaan alettava laskemaan kaloreita ja mietittävä, että millä taktiikalla painoa oikeasti tiputetaan. Mielessäni olen ajatellut, että helmikuun voisin vielä mennä "omillani", mutta maaliskuun alusta voisin sitten liittyä Keventäjiin. Palvelu on käsittääkseni aikalailla Kiloklubin kaltainen, mutta jotenkin vain se kiehtoo enemmän. Kenties siitä psykologisesta syystä, että kun vähän maksaa palvelusta, sitä tulisi ehkä käytettyä tehokkaammin? Mutta katellaan nyt ensin tuota painonkehitystä ja muutoksia, joita osaisin ihan itekseni tehdä ja mietitään jatkoja vasta sitten. Kaikkein mieluiten hankkisin itselleni ihan oikean PT:n, mutta valitettavasti äitiyspäivärahani eivät anna myöden.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tunnustus ja muuta sälää



Vertaistukijani Marjatta M oli antanut minulle tämän suloisen tunnustuksen. Kiitos siitä! 

Tunnustus kulkee loistavissa blogeissa, joilla on alle 200 lukijaa ja tuohon kategoriaanhan omani varsin selvin luvuin kuuluu :). Annan siis tunnustuksen eteenpäin Mariannille, M:lle ja J.B:lle. Eihän nuo nyt kaikki aivan uusia blogeja ole, mutta tunnustus on aina paikallaan, joten siinä se meni. 

Tämä viikko tuntuu olevan tähän mennessä vaikein monellakin tavalla. Kuopus on edelleen aika räkäinen ja kun tyhmyyksissäni lähdin poikien kanssa käymään ulkosalla alkuviikosta, räkä ja tuhina lisääntyivät seuraavaksi yöksi ja nyt sitten odotellaan täällä pilvilinnassamme (=7. kerroksessa) kuopuksen totaalista paranemista ja jätetään riskin ottamiset sikseen. Itekseni olen sitten käynyt kaupassa ja joku ilta ihan oikealla lenkilläkin illalla miehen tultua kotiin, mutta kaipaan jo ulkoilmaan ja vaunulenkille. Kotijumpan vedin alkuviikosta kerran, mutta muuten olen senkin suhteen ollut hieman laiska. Tai no, laiska on väärä sana. Jumppaaminen on vain ollut haasteellista, kun pojat ovat nukkuneet päikkärinsä eri aikaan ja jompi kumpi on koko ajan jaloissa pyörimässä. Ja nyt kun ehkä toisen kerran tämän viikon aikana nukkuvat samaan aikaan, jumppaanko minä? No en, minä bloggaan siitä, miten en jumppaa :D. 

Syömisten suhteen viikko on ollut haastava. Ei muuten, mutta mielitekoja on enemmän kuin aikaisemmin. Keskiviikkona söin suklaata ja vähän karkkia, mutta oikeastaan se ei maistunut siltä miltä odotin sen maistuvan. Karkit oli aivan kamalan makeita enkä voi käsittää, miten vedin niitä vielä vähän aikaa sitten kaksin käsin ja kilokaupalla. Niin, ja samaan aikaan tiedän, että jos alkaisin syödä niitä päivittäin, tottuisin makuun ja makeuteen hyvinkin nopeasti. Enemmän tällä viikolla on kuitenkin ollut mielihaluja, joiden alkuperää en oikein osaa paikallistaa. Osittain saattavat johtua menkoista. Niiden aikaan olen ennenkin himoinnut kaikkea makeaa ja roskaa. Toisaalta nämä himoni saattavat johtua myös siitä, että elämässä on tällä hetkellä niin paljon kysymysmerkkejä, joita en osaa ratkaista ja joiden ei ehkä ole aikakaan tulla ratkaistuksi juuri nyt. Mahtanenko siis yrittää ratkaista tuota epävarmuutta ja muuta asiaan liittyvää tunnemylläkkää syömällä? Toistaiseksi en kuitenkaan ole "langennut". Pikapyrähdys vaa'alla näytti tänään kuitenkin 600g enemmän, kuin maanantaina, joten jotain olen tankannut :(. 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vaa'alla käyty

Pikapäivitys lasten tuhistessa päikkäreillään... Eilen vielä epäilin, että viikosta tuli plussia, mutta toisin kävi. Vaaka yllätti iloisesti näyttämällä 900g vähemmän kuin viikko sitten. Pari kiloa enää ja olen 70-luvulla :D.

Kaiken kaikkiaan viikko oli ihan jees. Harmina tosin flunssa, joka sotki oman elämäni viime viikolla ja kuopuksen elämän tällä viikolla. Ulkona on ihana ilma, mutta sen verran oli rohinainen meidän yö, että taidetaan parannella flunssat sisätiloissa ihan kunnolla ennen kun uhmataan pakkasta. Illalla voisin yrittää itekseni käydä jonkinmoisella lenkillä, jos tilanne sen vain sallii. Mies on ihanan kannustava ja sanoo aina, että voin hyvin käydä lenkillä tai vaikka uimassa (jokohan se uikkari kohta mahtuis päälle...?) illalla, kun hän on tullut töistä, mutta jotenkin tunnen siitä syyllisyyttä ja niin lenkit jää helposti tekemättä. Huomaan ajattelevani, että koska mies on ollut koko päivän töissä, en "kehtaa" jättää lapsia sille hoidettavaksi. Tiedän, ihan kahjo ajatus. Ja niin se on miehestäkin. Katotaan siis, josko tänään uhmaisin syyllisyyttä ja suuntaisin ulkoilemaan illan tullen.

Ruokailujen suhteen en edelleenkään ole olut kovin tiukka muuten, mutta herkkuihin en keskiviikkoa lukuunottamatta koske. Kasviksia ja vihanneksia menee reippaasti ja olo on sen suhteen mitä loistavin. Huomaan, että aika usein jätän jotenkin luonnostaan hiilareita vähemmälle aterioille ja kun se näyttää tapahtuvat noin luonnostaan, annan sen tapahtua. Aamulla tosin syön edelleen puuroa ja lähes joka päivä menee ruisleipää tai joskus vaihtoehtoisesti jotain vaaleeta täysjyväistä, mutta pastat ja riisit olen näköjään enimmäkseen ohittanut. Tähän asti homma on tuntunut lähes helpolta ja erittäin palkitsevalta. Tästä on hyvä jatkaa taas seuraavaan viikkoon.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Laiska lauantai

Eilinen oli lepopäiväksi pyhitetty ja lepopäivänä se pysyi. Siis liikunnan suhteen. Illalla kävin kaverini luona tapaamassa toista kaveriani, joka sattui olemaan kaupungissa, ja kun jo ennakkoon tiedotin remontoivani elämäntapojani ja tulevani porkkanoiden ja dipin kanssa, pöydän antimet oli varsin remonttiini sopivaa. Pähkinöitä meni ehkä muutama liikaa ja tomaatti-fetasekotus oli hieman liian hyvää, mutta verrattuna vastaavanlaisiin tilanteisiin ennen remontin alkua selvisin mielestäni hyvin.

Tämä päivä on sitten mennyt harakoille ihan muuten vaan. Jostain syystä kaurapuuro ei pitänyt nälkää paria tuntia pidempään, mutta onneksi kaapista löytyi porkkanoita, kukkista ja dippiä. Kaupassa kipaisin pikaisesti kävellen, mutta siinäpä se päivän liikuntasaldo. Ruuaksi tein uuniperunoita kinkku- ja lohitäytteillä ja vaikka salaattia olikin runsaasti lautasella, niin veikkaan ettei tuo annostelu ihan onnistunut. Iltapalana meidän perheen herkkuruokaa, joka pitäisi varmaan jättää välistä: uunipuuroa. Se on niin sairaan hyvää ja tosi helppo tehdä, joten meillä sitä on aika usein.

Vähän harmittaa, etten ole selviytynyt ulos tänään sen enempää, mutta turha kai sitä enää on murehtia. Sain kuitenkin imuroitua ja pestyä keittiön lattian, mikä oli todellakin tarpeen, joten ihan en kuitenkaan ole laakereillani löhönnyt. Jotenkin on sellainen sisäinen kutina, että vaikka herkut ovatkin jääneet syömättä ja alkuviikolla jaksoin ja kykenin tsemppaamaan liikunnankin suhteen, tämä viikko menee plussalle. Olisi varmasti hyödyllistä ottaa käyttöön vaikkapa Kiloklubi ja merkkailla ylös syömisiään, jotta pääsisi/pysyisi kaidalla tiellä annoskokojen suhteen, mutta se tuntuu jotenkin niin työläältä. Ehkäpä vielä jonain päivänä.

torstai 17. tammikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Nuhanenän elämä ei ole hellittänyt, mutta en mitenkään voinut vastustaa kiusausta lähteä pienelle lenkille, kun oli niin mahtava sää. Heräävä aurinko luo toivoa kevään saapumisesta. Käyntiin siis asioilla vaunuillen. Kävelyyn meni noin tunti ja hikipäässä olin sitten kaupoilla. Tosi fiksua. Huomiseksi on luvattu kireää pakkasta, joten olkoon huominen ihan vain vapaapäivä kaikesta liikunnasta.

Minä pitkänä ja laihana :)


Hankea riittää ja aurinko on vielä aika alhaalla,
mutta kyllä tuossa jo on lupaus keväästä!!!


Reissusta palattuamme tein itelleni kasvissosekeittoa, josta tuli viime syksynä ihan mun lempparijuttu. Kukkakaali-parsakaali-porkkana -pussillinen kattilaan ja keitetään kypsäksi. Soseutetaan ja heitetään ruokakermat perään. Nopea, helppo ja tosi hyvä. Ulkonäkö tosin on sen verran graavi, että säästän kuvilta :).

Päivälliseksi kanaa ja kasviksia. Ostin kanat maustamattomana ja heitin niihin currya ja paprikaa ja hiukkasen suolaa. Perään punanen paprika, sipuli, muutama pikku tomaatti ja parsakaali. Tosi hyvää tuli.

Miten tää ei kuvassa näytä yhtään niin
herkulliselta kuin siellä kattilassa???

Nyt niistän nenäni ja menen odottelemaan huomista vapaapäivääni.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Duhadedä myytinmurtajana

Eilen oli kurkku ihan vietävän kipeä, tänään on vuotanut nenä. Pikku nuhanenä siis selvisi suht vähällä, mutta isompi ei onnistunut täysin tautia välttelemään. Tauti saattaa tosin olla peräisin ihan omasta tyhmyydestä: olin hikilenkin jäljiltä aika kylmissäni yhtenä iltana, mutta mitenkään en sitten saanut lisättyä vaatetusta. Joka tapauksessa, kipeenä ollaan. 

Kipeydestä johtuen eilinen päivä meni liikkumisten suhteen ihan harakoille. Kipeän kurkun kanssa kun ei huvita just liikahtaa mihinkään. Leikin myös myytinmurtajaa ja onnistuin murtamaan myytin salaattilounaan jälkeisestä naposteluiltapäivästä. Tein siis tonnikalasalaattia, jossa oli mun mielestä kokoa ja täytettä ihan riittämiin. Energiaa jäi kai silti liikaa puuttumaan, koska snackasin ihan koko iltapäivän. Onneksi koti on aikalailla tyhjennetty herkuista ja sen sellasista, mutta kyllä noista terveellisistäkin jutuista kaloreita saa. Näin sanoo siis nimimerkki "koukussa avokadoihin"... Mussuttamisen tarve päättyi päivälliseksi tekemääni broileriborssikeittoon. Yritän siis opetella muistamaan, että salaattilounaat on syvältä :). 

Koska eilen en juurikaan mihinkään liikahtanut (no joo, kävin vähän kaupoilla illalla, mutta eihän sitä lasketa), tänään olenkin sitten liikkunut vähän enempi. Tein rasvanpoltto-ohjelman dvd:ltä ja sen jälkeen käytiin vielä lasten kanssa kävelyllä. Toi dvd on osoittautunut huippujutuksi, vaikka edelleen koenkin olevani varsin kömpelö ja vailla minkäänlaista koordinaatiokykyä. Onneksi me asutaan sen verran korkealla, että ikkunoista ei kukaan voi nähdä sitä mun koikkelehtimista :). Esikoinen heräsi loppuvenyttelyn aikana, mutta sain silti reilut puoli tuntia liikuntaa ja noin puoli litraa (minäkö liiottelisin? En kai sentään) hikeä tuloksena koikkelehtimisesta. Kävely ei ollut ihan niin reipasta, kun normipäivänä, mutta siitäkin tuli kuitenkin noin 35 min. ja ilman hikeä ei selvitty lenkistäkään. Nenää vaan piti niistää jatkuvasti ja muutenkaan olo ei ollut ihan paras mahdollinen. 

Tänään on myös ollut viikon sallittu herkkupäivä. Suklaata söin vähän ja pienen pussin hedelmäkarkkeja myös, mutta korvapuusti, jota vielä eilen himoitsin ihan hirmuisesti, vaihtui rukiisiin karjalanpiirakoihin. Illalla tein mustikkalettuja Ilona-liitteessä olleella ohjeella. Nameja olivat, eivätkä varmaan ihan kamalan huono valinta, kun ne kuitenkin tehtiin täysjyväjauhoista. Tein myös samaisessa liitteessä olleita suklaakeksejä, mutta ei tee heikkoakaan jättää niitä miehen syötäviksi :).