Into ja motivaatio edelleen hukassa

Kun aloitin tämän "projektin" vuoden alussa, puhkuin intoa ja motivaatiota. Olin tosissani, laskin kaloreita, kiloja, senttejä ja metrejä. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta, mutta mielestäni hommassa ei ollut pakon tuntua. Jossain kohtaa hävisi into ja nyt näyttää motivaatiokin hävinneen. Ei niin, ettenkö haluaisi laihtua ja pienentyä, mutta jotenkin vain tuntuu vaikealta tehdä asioita, jotka siihen johtavat. Päätin, että toukokuu on tiukka kuukausi johtuen jo siitä, että aloitan työt kesäkuussa ja vaikka se toisaalta luo päivään vähän rytmiä sen suuremmin sitä miettimättä, sitten en enää ole samalla tavalla vapaa liikkumaan juuri silloin kun itse haluan. Alkukuu meni hyvin, mutta loppukuu on ollut yhtä alamäkeä. 

Joku aika sitten luin erään blogin kommenttilaatikosta ystävällisen anonyymin kommentin siitä, miten niin usein nämä lahdutus- ja elämäntaparemottiblogit vain hiljenevät yhtäkkiä ja laihdutus loppuu. Tämä oli siis oma tulkintani kommentista. Se vähän kirpaisi. Niinkö minullekin kävisi ja pikkuhiljaa poistaisin koko blogin ja kuvittelisin, että mitään remonttia ei koskaan aloitettukaan? Ajatus tuntuu ahdistavalta. Toisaalta ahdistavalta tuntuu myös se, että maanantai toisensa jälkeen käyn kirjaamassa täällä samat sattumanvaraiset lukemani. Huijausta ja itsepetosta se kai olisi, jos väittäisin tässä viime aikoina mitään projektin eteen tehneeni. 

Luovuttaa en aio, vaikka ajoittain mieli tekisikin. Se, mistä sitä intoa ja motivaatiota löytyy, on vielä hämärän peitossa, mutta jostain sitä vaan on kaivettava. Minun olisi helpompi lähteä siitä, että palaan liikkumaan mahdollisimman aktiivisesti, mutta tällä hetkellä polveni eivät ole siinä kunnossa, että siihen kykenisin. Ovatko ne koskaan, se jää nähtäväksi. Turhauttaa kai sekin. Sanotaan, että esim. nivelrikon hoidossa ykkösjuttu on painonpudotus, jos ylikiloja on päässyt kertymään. Itse taisin kuitenkin olla fyysisesti paremmassa kunnossa sohvaperunana, kuin semiaktiivisena liikkujana. Yhtä kaikki, polvet ovat poissa pelistä. Annanko sen lannistaa vai yritänkö kenties lähteä tätä projektia lämmittelemään puhtaasti ruokavalioon palaamalla? Oikein en näe vaihtoehtoja. Muutama miinusmerkkinen viikko, muutama tavoitevaate päälle ja muutama onnistuminen ja josko se into ja motivaatiokin sieltä taas löytyisi. Siihen asti tahkotaan vain pelkän tahdonvoiman, olemattoman itsekurin ja armollisuuden varassa. 

Ps. Viikonlopun reissu ja synttäripöhnä tekevät yhteensä +400g. 

Halutaan vaihtaa

Kaksi heikosti toimivaa, mutta sitäkin enemmän särkevää polvea kahteen hyväkuntoiseen polveen. Vaiva tuskin on vakava eikä vaadi sen suurempaa hoitoa, mutta liikuntaa ne eivät kestä. Sohvaperunalle sopivat vallan mainiosti.

Vaihdetaan myös yksi kappale tulehtuneita akillesjänteitä vastaavaan terveeseen. Mielellään oikean jalan jänne.

Yhteenvetona tästä: vaunulenkitkin alkaa olla sen verran hitaita ja tehottomia, että voisin sanoa liikunnan olevan tällä hetkellä täysin nollassa. Ja kun liikuntaa ei ole, on syömistenkin kanssa vähän niin ja näin. En tiedä muista, mutta itselläni liikunta tukee ja motivoi myös parempaan ruokavalioon. Suuria lipsumisia ei ole tapahtunut ennen tätä päivää, mutta tänään menikin sitten koko suklaalevy ihan tuosta noin vain. Ei, en ole ylpeä itsestäni.

Viikon tulos: -100g. Mutta hei, se oli kuitenkin miinusta.

Lipsahtelua ja polvikipuja

Voi rähmä, kun ei millään meinaa ehtiä kirjottamaan tänne mitään. Asiaa olisi ollut jo useampana päivänä vaikka kuinka, mutta jotenkin päivät ja viikot on tällä hetkellä varsin kiireisiä. Syynä kiireeseen on ainakin osittain se, että aloitan työt muutaman viikon päästä ja haluan nähdä mahdollisimman monta ystävää ennen sitä, kun aikatauluttaminen on vielä suht helppoa. Useampi tapaaminen per viikko on siis sovittu ja se syö aikaa.

Mitenkö itse projekti menee? No tuota... Viime perjantaina miinuksia oli jo kertynyt ihan kivasti viikolle painon suhteen, mutta viikonloppu tuhosi ne aika tehokkaasti :). Tein perheelle pizzaa lauantaina enkä tietenkään osannut sitä itse olla syömättä. Sunnuntaina kävimme äitienpäivän kunniaksi kiinalaisessa ja ruoka-annoksessani taisi olla kaloreita koko kylää varten. Maanantai-aamuna oltiin siis samoissa lukemissa, kuin edelliselläkin viikolla. Pientä miinusta on ollut havaittavissa vaa'alla sen jälkeen, mutta kyllä kai tätä tahtia pitäisi jotenkin kiristää.

Herkkujen suhteen on tällä viikolla ollut pientä lipsahtelua. Maanantaina kykenin vieraiden kanssa kahvipöydässä istuessa välttämään kiusaukset, mutta vieraiden lähdettyä jäljelle jäänyt omenaviineri päätyi yllättäen omaan suuhuni. Kaapissa olleet tuliaissuklaat ja -lakut sen sijaan jäivät koskematta, vaikka kovasti ne yrittivät sieltä nimeäni huudella. Tänään kaveritapaamisessa ainakin 10 Polly-karkkia löysi tiensä allekirjoittaneen suuhun. Että ei tästä nyt ihan herkuton toukokuu tullut. En sitä paitsi ole määritellyt itselleni mitä se herkku käytännössä tarkoittaa. Olisikohan se kiinalaisessa syöty ateria uponnut samaan kategoriaan :/???

Liikunta on ollut aika minimaalista ja tehotonta näiden polvien kanssa. Viime aikoina olen saanut nukkua ihan ok ja muutoinkaan eivät ihan kamalasti särje, mutta tekipä sitten mitä hyvänsä, itse toiminta kyllä sattuu. Eilen kävelin noin 8km ja sen kyllä tunsi. Tänään kävin lenkillä ja juoksinkin vähän, mutta mitään tehokasta juoksutreeniä on vaikea vetää, kun joka askel sattuu.

Ihan ookoo viikko

Eihän se viikko ihan putkeen mennyt, mutta vaa'alla oli silti syytä iloon: -900g. Jee! Tarkotus oli mittailla ja punnita ruokia kovinkin tarkasti, mutta en vaan ehdi. Kun tullaan lasten kanssa ulkoa sisään, on nälkä sitä luokkaa, että jos siinä rupeaa mittailemaan ja punnailemaan ja merkkailemaan ruokiaan, on sen touhottamisen aikana ehtinyt vetää napaansa jos vaikka mitä. Mutta lautasmallia ja annoskokoja olen kyllä kytännyt ja se tuntuu riittävän tällä hetkellä. Ne on vaan niitä arjen pikkusia valintoja, joita täytyy tehdä joka päivä ja niistä kai se homma sitten koostuu.

Liikuntaa oli tarkoitus myös lisätä, mutta näillä polvilla ei pahemmin liikuta. Ne vaan särkee. Joinakin öinä olen joutunut kaivamaan pakastimesta jonkun vihannespussin kipua turruttamaan, mutta onneksi joinakin öinä olen saanut myös nukkua. Viime yönä taisi särkeä, kun muistan nähneeni unta siitä, että olin kuntosalilla ja mietin, että mitä näiden polvien kanssa voi tehdä :). Lenkit on siis hiljentyneet vauhdiltaan ja olempa joutunut lenkin kivun takia keskeyttämäänkin. Viikonloppuna kävin uimassa ja vesijuoksemassa, mutta oikein eivät käpälät siitäkään innostuneet. Ärsyttää vaan, kun ei tiedä mikä näitä vaivaa, mutta toisaalta kynnys lääkärin puheillekin lähtemiseen on aika korkea. Jotenkin en luota, että arvauskeskuksesta mitään apua asiaan saisi ja yksityinen taas maksaa... Ehkäpä siis siedän vielä hetken ja toivon vaivan menevän ohi.

Ja kun se kolmas kivijalka tässä tehotoukokuussani oli herkuttomuus, on minun tunnustettava, että ihan ei ole sekään pitänyt. Sisareni piti tulla eilen lastensa kanssa käymään. Varasin tarjottavaa heille sillä ajatuksella, että voin itsekin niitä nauttia ja saan myös mahani täyteen. Kuinka ollakaan, sisareni ja hänen lastensa lisäksi ovesta astuivat myös äitini ja toinen sisareni, mikä sinänsä oli kiva juttu, mutta yhtäkkiä olinkin tarjoamisteni kanssa vähän suossa. Heitin siis tarjottavat pöytään ja keräsin hetken päästä tyhjät lautaset pois :). Ongelmaksi tämä muodostui vain siinä kohtaa, että olimme menossa yksille synttäreille heti vieraiden lähdettyä ja niin ollen lähdin sinne nälkäisenä. Vastusta siinä sitten herkkuja, kun maha kurniin. Sinne meni siis pala mustikkapiirakka vaniljakastikkeella ja Domino-keksi.

Näiden tunnustusten jälkeen totean jälleen kerran, että tästä pääsee vain eteenpäin. Hitaasti, eikä aina niin varmastikaan, mennään ja hyvä niin. Pysyypähän pää pikkuisen paremmin mukana hommassa, vaikka olisihan se kiva, jos vauhti olisi kovempi ja kroppa laihempi.

Elämä kuin K-kaupan mainoksesta

"Plussaa, plussaa, plussaa..."  Se, mikä edellisellä viikolla menetettiin, otettiin nyt takaisin. Mitäs ne tekosyyt taas olikaan ;)? Ystävien häät ja se-aika-kuukaudesta, vai? Ne todelliset syyt löytyy jälleen kerran huonoista valinnoista. Oma vika siis. Tehotoukokuuta odotellessa...

Polvet on toipuneet arkielämässä kestäviksi kevään ekan asfalttilenkin jäljiltä. Urheilua kestäviä niistä ei edelleenkään ole tullut: ei kyennyt eilen salilla juoksemaan edes matolla ja crossarikin aiheutti tuskaa. Ehkäpä keskitän siis hetken aikaa salitreenit uimahallin salille ja käyn treenin päätteeksi uimassa cardio-osuuteni.

Plussista ja kivuista huolimatta mieli on yllättävän iloinen ja pirteä, joten nautitaan edes siitä :D.

Pettymys vaa'alla

Omasta mielestäni viime viikko meni hyvin. Keväiset säät ovat houkutelleet lenkkipolulle entistä ahkerammin ja olen myös löytänyt mukavan lenkin, jota on kiva kiertää rattaidenkin kanssa. Sen lisäksi mies on ihanasti patistanut minua salille ja kun aikaa tuntuu olevan rajallisesti, olen halunnut ottaa treenistä kaiken mahdollisen irti ja olla löysäilemättä.

Nämä ajatukset mielessäni astuin siis kohtuullisen itsevarmana vaa'alle aamulla. No juu, ei sit vissiin ollutkaan ihan niin hyvä viikko. Olin ihan varma, että paino on alle 80kg, mutta näinhän se ei ollut. 80,6kg oli aamun lukemat, eikä se siitä mihinkään muuttunut, vaikka kuinka olisin hyppinyt. Pakko kai se on uskoa, että mitään ei kaikesta rehkimisestä huolimatta ole tapahtunut ja siedettävä vaan tätä jumitusta.

Elämä jatkuu.

Takaisin 80-luvulla

Flunssa alkaa olla selätetty ja lähden uuteen viikkoon toiveenani saada taas liikunnat rullaamaan. Viime viikolla ne jäivät minimiin ja se näkyy ja tuntuu. Aurinko paistelee ainakin tänään niin ihanasti, että lenkille lähdön ei pitäisi olla mikään ongelma.

Eilen juhlimme sukulaispojan ristiäisiä ja ihan ei taas tullut tehtyä onnistuneita valintoja syömisten suhteen. Stroganofia vedettiin kaksin käsin ja täytekakkukaan ei jäänyt koskematta tältä "laihduttajalta". Palkintona vaa'alla tänään oltiin puolen kilon verran takaisin 80-luvun puolella. Mutta ei auta valittaa, kun ihan omilla valinnoillaan on sen saanut aikaan. Eteenpäin siis tästä taas.

Häääääätschiu!

Flunssassa taas vaihteeksi. Kurkku on karhea kuin mikä ja nenä vuotaa, kuin keväinen räystäs. Siitä huolimatta käytiin tänään kärrylenkillä nuorten herrojen kanssa. Täysillä ei painettu, mutta selkä tuntui olevan märkä kotiin tultua, joten kai sitä vauhtia kuitenkin riitti. Tai ehkäpä kuntoni on laskenut olemattomiin ja pienikin ponnistus sohvannurkasta käy kunnon päälle :).

Aamu alkoi vaa'alta. Olin varustautunut siihen, että lukema alkaa kasilla, vaan toisin kävi. Nämä lahjaksi saadut lukemat ei tosin tunnu yhtä hyviltä kuin ne, joiden eteen on oikeasti jotain tehnyt. Jep, kuten edellisestä lauseesta voi rivien välistä lukea, ihan kuosissaan ei remonttini edelleenkään ole. Herkut ovat onneksi jääneet ja niitä ei enää tee samalla tavalla mielikään, mutta muuten en ole kauheasti katsonut mitä ja mnkä verran olen suuhuni laittanut. Paino kuitenkin oli tänä aamuna 79,4kg, joten ehkäpä olen jotain sisäistänyt terveellisestä elämästä ja olen osannut tehdä oikeita valintoja ilman sen suurempaa pohdintaa.

Elämäntaparemonttiani on nyt takana kymmenen (10) viikkoa. Painoa on pudonnut melkein kuusi (6) kiloa. Hyvältä tuntuu, joskin vähän harmittaa kun tietää, että enemmänkin olisi tässä ajassa voinut tippua. Yritän kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella, että "mikä nopeasti lähtee, se myös nopeasti palaa" ja edetä rauhalliseen tahtiin.

Tästä mitään tuu

Ärsyttää. Tätäkö tarkottaa, kun puhutaan alkuvuoden laihdutusinnostuksen hiipumisesta muutamassa viikossa? Puheista päätellen ongelma on globaali, mutta se ei paljon naurata, kun katsoo omalle lautaselleen. Vaa'asta emme edes puhu, emmehän?

Prokkis lähti käyntiin niin hyvin, mitä kyllä vähän ihmettelinkin. Eihän minulle ole mitenkään luontaista onnistua näissä laihdutusjutuissa ja epäonnistuneita projekteja on takana vaikka kuinka monta. Liekö tämä ihmettely ollut itseään toteuttavaa ennustelua, sillä mikään ei enää suju. Viimeviikon herkkusaldo on sellainen, että siitä ei kestä päivänvalossa puhua. Liikuntakaan puolestaan oli niin olematonta, että eipä siitäkään ole paljoa sanottavaa. Eilen kävin miehen patistamana salilla ja hyväähän se teki. Siis siitäkin huolimatta, että siellä tulee tehtyä vähän sitä ja tätä eikä touhussa varmaankaan ole mitään sen syvällisempää logiikkaa. Mutta urheilua se kuitenkin on, joten kai siinä nyt jokunen kalori kuluu?

Tänään on kuitenkin taas maanantai ja maanantainahan on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni. Niin tapahtukoon siis tänään. Koska imetys on päättynyt ja siinä mielessä ei ole mitään esteitä suuremmillekaan pudotuksille, olen itselleni tehdyn lupauksen mukaisesti liittynyt Keventäjiin. Ihan vielä en siis ole luovuttamassa enkä periksi antamassa.

Tästä se siis taas kerran lähtee...

Ps. Luin joskus tutkimuksesta, jossa todettiin light-limsojen lisäävän makeanhimoa. Tämä tuli viime viikolla todistettua ja nyt aion pysytellä hieman kohtuullisemmissa annoksissa sekä limsojen että makean suhteen. Pepsi Max'n vaikutuksen todellakin huomasi tuolla alueella.

Missä olet, motivaatio?

Kauhusta kankeana aloitin aamuni hyppäämällä (okei, ehkä hieman vauhdikas ilmaisu, mutta jotenkin itseni siihen kuitenkin asettelin) vaa'alle. Tulos oli armollisempi kuin sen olisi pitänyt olla vime päivien jälkeen, joten siitä on hyvä jatkaa. Niin, jatkaa mitä? Ilmeisesti tätä lipsumisten sarjaa, josta alkaa jo hiipiä mieleen, että olen tainnut palata kokonaan entiseen: päivä on hikisesti yli puolen välin ja olen jo ehtinyt nautiskella suklaata, pizzaa ja suklaavanukasta. 

Mitä tapahtui sille hyvälle tsempille ja motivaatiolle, josta sain nauttia muutaman viikon? Mihin se hävisi ihan näin yhtäkkiä? Tavoitevaatteet eivät sovi päälle, vaaka ei näytä 65kg:aa eikä kunto ole missä toivoisin sen olevan. Kuka tai mikä siis huijasi tämän kropan - ja varsinkin mielen - kuvittelemaan, että projekti on ohi??? Ärsyttää. 

Kävin viime viikolla "työhaastattelussa". Tarkoitus on siis palata työelämään kesäkuussa ja ehdin jo laskeskella missä kiloluvuissa työn voisi aloittaa. Tällä menolla taidetaan mennä kolminumeroisissa luvuissa, jos jotain ei tälle motivaatiolle ja itsekurille tapahdu. 

Mistä te muut löydätte tsempin niihin päiviin, kun ei huvita? 

Pudotus se on pienikin pudotus

Aamupaino -200g vähemmän kuin viikko sitten. Jostain kummallisesta syystä olen ollut viime päivät nälkäinen syömilläni annoksilla ja vaikka mitään herkkuövereitä en olekaan vetänyt, on kaloreita silti tainnut tulla yli sallitun. Mutta pudotus se on pienikin pudotus. Kaivoin myös mittanauhan esiin eka kertaa sitten projektin alotuksen. Kummallista miten noin pienet kilomäärät on sentteinä niin "paljon". Kyllähän sen farkuista huomaa, mutta silti.

Huonon viikon kohtuutulos

Viime viikko taisi mennä totaalisesti harakoille. Liikunnat jäi minimiin (=hyötyliikuntaan) ja syömiset meni vähän niin ja näin. Huomasin ajatuskuvioni menevän jotenkin näin: "kun viikonloppuna olen menossa sukupippaloihin, joissa kalorit ylittyvät jokatapauksessa, mitä väliä muillakaan päivillä on?" Hölmöä, tiedän. Mutta tällaisen ajatuksen kuitenkin mieleni syövereistä löysin ja todennäköisesti olen tätä ajatusta noudattanut jo aika monta vuotta. Järki toki sanoi, että 1. kun kerran pippalot on tiedossa etukäteen, niihin voisi varautua syömällä hyvin muina päivinä ja 2. yksi päivä ei projektia kaada, joten kannattaa pitää lankeamukset yhdessä päivässä.

Minun tapauksessani pippalot itsessään ei ollut se vaikein juttu - lihasopasta ja marjasalaatista kuka tahansa saa ihan kelpo annoksen. Vaikeinta oli mennä porukoiden kylmiön ääreen. Äidilläni on 2-tyypin diabetes ja hän pyrkii hoitamaan sitä karppaamalla. Aina ei tosin mene sekään ihan putkeen ja niin sieltä kaapista löytyy sitten vaikka mitä. Isäni... Ei edes mennä sinne. Mainittakoon vain, että suolaa pitää lisätä ihan joka ruokaan. Ja voita on leivän päällä vähintäänkin leipäpalan paksuinen kerros. Pahinta tuossa lapsuudenkotivierailussa on kuitenkin omat tapani ja tottumukseni. Sieltähän se kilojen kerääminen on joskus alkanut ja tiedän kyllä miksi. Vieläkin tekisi mieli roikkua jääkaapilla ihan jatkuvasti, vaikka nälkä ei todellakaan ollut. Pippaloista kotiuduttuamme äitini mietti mitä meille tarjoaisi. "Pizzaa tekis mieli", kuulin itseni sanovan. Siis, että mitä??? Pizzaa??? Äitini nousi siitä paikasta ja väänsi aivan superhyvän karppipizzan, mutta ei se todellakaan tarpeellista ollut. Söin silti.

Aamulla teki mieli jättää punnitukset tekemättä, mutta hyppäsin kuitenkin vaa'alle. Ensilukema oli 80,7kg, jota en todellakaan uskonut oikeaksi. Toinen oli 81kg ja sitäkin vielä vähän epäilin. Viides oli 82,7kg. Lopulta meni usko ja luottamus koko vaakaan, mutta siis kuudesta punnitustuloksesta neljä oli tuon 81,0kg, joka oli siis sama, kuin viikko sitten. En ole siitä ylpeä, mutta siihen nähden mitä viikko piti sisällään, tulos on kohtuullinen. Taidan kuitenkin ottaa huomenna vielä uuden lukeman.

Tänään on palattu ruotuun ja se tuntuu hyvältä. Samoin, kuin se, että edellisten laihisten tapaan repsahdus ei jää päälle. Olen ehkä oppinut sittenkin jotain???

Maanantaita

Maanantai-aamu alkoi tutusti vaa'alla. Kiloklubi on tehnyt tehtävänsä ja tulos oli -1,5kg. Ihan tällaisia lukemia en tavoitellut projektin alussa ja edelleenkin mietin laihduttamisen ja imettämisen yhteensovittamista. Imettäminen alkaa todennäköisesti harmikseni tulla tiensä päätökseen kohtuullisen pian ihan vain siksi, että tissi ei kelpaa. En osaa sanoa johtuuko se siitä, että olen pulloilla tuhonnut lapsukaisen hyväksi kehutun imuotteen vai siitä, että maitoa ei taida olla ylenmäärin tarjolla, mutta tissin päälle on lähes poikkeuksetta annettava purkkimaitoa. Siinä mielessä siis pienempikin lukema olisi riittänyt, mutta ei kai tässä auta valittaa? Viidessä viikossa paino on pudonnut 4,3kg, joten alle kilo/viikko -vauhdissa ollaan.

Viime viikolla tapasin vanhan kaverini, jonka kanssa ei olla muutamaan kuukauteen nähty. Epäili minun laihtuneen noin 30kg :D. Kivahan se oli, että laihtumisen huomaa, mutta jotain rajaa sentään noiden kohteliaisuuksien kanssa. Eilen myös kaksi eri ihmistä totesi minun hoikistuneen, joten kai se sitten oikeasti jossain näkyy.

Viikonlopuksi olemme menossa vanhempieni luo. Lauantaina on vielä pienoiset sukupippalot ruokineen ja juomineen. Saattaa siis olla hieman koettelevampi viikonloppu tulossa. Yritän kuitenkin jo valmiiksi psyykata itseäni oikeisiin valintoihin.

Aurinkoista viikkoa!

Plussaa :(

Niinhän siinä sitten kävi, että plussaa tuli viime viikkoon verrattuna. Ärsyttää. Olen yrittänyt miettiä syytä moiseen, mutta kai se vain on se klassinen: olen saanut enemmän energiaa, kuin olen kuluttanut. Herkuttelu oli mielestäni maltillista ja keskittyi keskiviikkoon. Hedelmiä tosin syön varmaankin "liikaa" ja niistä täytyy ruveta karsimaan. Varsinkin, kun taidan hedelmien suhteen olla napostelija. Rypäle menee suuhun joka kerta keittiössä käydessäni. Liikuntaakin viime viikolla tuli ihan tavoitteeni mukaisesti, mutta se ei nyt vain riittänyt. Pyrin siis laittamaan syömisiäni ylös Kiloklubiin ainakin muutaman päivän ajan ja katsoa, josko sieltä saisi jotain osviittaa siihen, mitä muutoksia pitäisi tehdä.

Lauantaina salilla käydessä käväisin myös saunassa. Nautin saunomisesta tosi paljon, mutta valitettavasti fibro ei siitä tykkää. Paikat särki illalla aikalailla ja yö meni pitkästä aikaa huonounisesti fibron takia. Toivoisin saavani sen hoitoon jotain vähän parempia ohjeita, kuin netin keskustelupalstat. Niiden antamaa vertaistukea ei sovi vähätellä, mutta siitä huolimatta haluaisin esim. fysioterapeutin ohjeita vaivan kanssa toimeentulemiseen ja kivuttomuuden maksimoimiseen.

Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin. Toivottavasti teillä muilla on ollut parempia viikon aloituksia!

Vaa'alla käyty

Pikapäivitys lasten tuhistessa päikkäreillään... Eilen vielä epäilin, että viikosta tuli plussia, mutta toisin kävi. Vaaka yllätti iloisesti näyttämällä 900g vähemmän kuin viikko sitten. Pari kiloa enää ja olen 70-luvulla :D.

Kaiken kaikkiaan viikko oli ihan jees. Harmina tosin flunssa, joka sotki oman elämäni viime viikolla ja kuopuksen elämän tällä viikolla. Ulkona on ihana ilma, mutta sen verran oli rohinainen meidän yö, että taidetaan parannella flunssat sisätiloissa ihan kunnolla ennen kun uhmataan pakkasta. Illalla voisin yrittää itekseni käydä jonkinmoisella lenkillä, jos tilanne sen vain sallii. Mies on ihanan kannustava ja sanoo aina, että voin hyvin käydä lenkillä tai vaikka uimassa (jokohan se uikkari kohta mahtuis päälle...?) illalla, kun hän on tullut töistä, mutta jotenkin tunnen siitä syyllisyyttä ja niin lenkit jää helposti tekemättä. Huomaan ajattelevani, että koska mies on ollut koko päivän töissä, en "kehtaa" jättää lapsia sille hoidettavaksi. Tiedän, ihan kahjo ajatus. Ja niin se on miehestäkin. Katotaan siis, josko tänään uhmaisin syyllisyyttä ja suuntaisin ulkoilemaan illan tullen.

Ruokailujen suhteen en edelleenkään ole olut kovin tiukka muuten, mutta herkkuihin en keskiviikkoa lukuunottamatta koske. Kasviksia ja vihanneksia menee reippaasti ja olo on sen suhteen mitä loistavin. Huomaan, että aika usein jätän jotenkin luonnostaan hiilareita vähemmälle aterioille ja kun se näyttää tapahtuvat noin luonnostaan, annan sen tapahtua. Aamulla tosin syön edelleen puuroa ja lähes joka päivä menee ruisleipää tai joskus vaihtoehtoisesti jotain vaaleeta täysjyväistä, mutta pastat ja riisit olen näköjään enimmäkseen ohittanut. Tähän asti homma on tuntunut lähes helpolta ja erittäin palkitsevalta. Tästä on hyvä jatkaa taas seuraavaan viikkoon.

Viikkokatsaus

Toka viikko takana, eikä tehnyt heikkoakaan. Aiempiin laihdutusyrityksiin (joita siis on takan monta hamasta teini-iästä saakka) verrattuna huomaan ajattelussani jotain erilaista. Enää en esim. punnituspäivänä vaa'alla käynnin jälkeen hyökkää välittömästi syömään kaikkea "kiellettyä", kuten joskus tein. Muistan joskus vuosia sitten olleeni Painonvartijoissa ja aina maanantai-iltana punnistuksen jälkeen lankesin ihan järkyttävään ahmimiseen. Tällä kertaa olen pyrkinyt olemaan sallivampi ruokien suhteen ja tekemään hommia jotenkin rennommin ja näin kahden viikon tiukalla kokemuksella voin sanoa, että tähän asti se on toiminut. Opettelen siis kuuntelemaan kehon viestejä ja syömään nälkääni. Kasviksia olen lisännyt huomaamattani aika runsaasti ja voisin kuvitella sen olevan pysyvä muutos.

Viime viikolla pääsin rimaa hipoen liikuntatavoitteeseeni. Lauantai-iltana kävin kunnon hikilenkillä ja se tuntui älyttömän hyvältä. Mikäli kunto ja paikat vaan antaa periksi, voisin kuvitella aloittavani jonkinlaisen juoksukoulun, kunhan lumet sulaa ja kevät tulee. Siihen asti siis mennään lenkkilinjalla. Viime viikolla tein myös yhtenä päivänä dvd:n ohjauksessa rasvanpoltto-ohjelman ja vaikka jälleen kerran huomasinkin minulta puuttuvan sellaisen perustaidon kun koordinaatiokyky, lihakset oli tulessa seuraavana päivänä. Kertonee enemmän rapaisesta kunnostani kuin ohjelman rankkuudesta. Täältä on hyvä nousta.

Tämän päivän vaakalukema oli 82,9kg. -900g siis. Enää lievästi lihava - yippee!

Eka viikko takana

Niin se meni, eka viikko elämäntaparemottia. Jotkut asiat menivät helposti, jotkut asiat pitäisi varmaan tehdä toisin ja jotkut asiat vaativat vielä vähän opettelua ja totuttelua.

Hyvin meni liikunta. Tavoitteena oli käydä viikon aikana vähintään kolme kertaa reippaalla kävelyllä joko vaunuillen tai ilman ja näin myös tapahtui. Huonosta kunnosta kertonee se, että hien saa pintaan aika vähällä ja sykekin nousee kivasti, mutta tästä mennään ylöspäin ja eteenpäin. Tässä elämäntilanteessa minun olisi turha edes haaveilla salilla käynnistä monta kertaa viikossa, vaikka sitä oikeastaan janoaisinkin, joten yritän pitää tavoitteet realistisina. Yllärikseni löysin hyllystäni muutaman dvd:n, joita ehkä voin tässä kohtaa hyödyntää, joten niiden kimppuun käyn, kunhan kerkiän.

Vaikka osa syömisistä menikin hyvin, on sillä saralla vielä vaikka kuinka paljon tekemistä. Viikon pohjanoteeraus löytyi lauantaina, jolloin päädyimme tilaamaan ruokaa läheisestä pizzeriasta. Valintani osui leipäkebabiin, joka ei varmaankaan ollut se paras mahdollinen tässä kohtaa. Vaikka valinta ei ollutkaan paras mahdollinen, olen ylpeä itsestäni siinä, että söin annoksesta "vain" puolet ja lopetin, kun tunsin oloni mukavasti kylläiseksi. Näin en olisi aiemmin toiminut. Lauantaina kävin myös tapaamassa ystävääni lentokentällä hänen lähtiessä taas pitkäksi aikaa pois kotomaasta. Siellä sitten istuimme kaffilla ja tämä rouva veti bagelin tuorejuustolla. Kaloreiden määrä oli varmasti isompi, kuin kehtaa edes ajatella... Mutta juu, opetteluahan tämä on ja jos en muuta ole oppinut, niin ainakin sen, että kannattaa valmistautua etukäteen henkisesti tuommosiin kahvihetkiin ja miettiä jo etukäteen mahdollisia terveellisiä vaihtoehtoja.

Ruuan suhteen olen aika pihalla noista erilaisista ravintoaineista ja muista. Todennäköisesti saan aivan liikaa energiaa hiilareista ja aivan liian vähän proteiineista. Siihen siis lienee tarpeellista keskittyä enemmän. Tarkoituksella olen jättänyt kaloreiden laskemiset sikseen, kun siis todellakin imetän enkä haluaisi lapseni kärsivän mamman heikoista valinnoista. Tiedän, että jos alan kaloreita kovasti kyttäämään, niin hairahdun siihen aika täysillä ja se ei välttämättä ole tässä kohtaa hyvä juttu.

Niin tai näin, vaaka näytti tänään 83,8kg. 1,5kg vähemmän kuin viikko sitten siis. Bmi näyttää olevan 30,05. -Olen puolen kilon päässä lievästä lihavuudesta!