Skeptisen kokeilun tulos

Neljä viikkoa sitten aloitin 5:2 -kokeilun sillä ajatuksella, että noudatan sitä neljä viikkoa ja katson mitä tapahtuu. Tänään oli siis totuuden hetki ja tulos oli tällainen: vaaka näytti -2,4kg ja mittanauha vyötärön kohdalta -3,5cm. Kokeilun alku oli hankala, mutta loppujen lopuksi paastopäivät ovat menneet yllättävän helposti. Nälkä ja ruuan himo tulee yleensä vasta iltapuolella ja kun on jo siihen asti selvinnyt, ei hyvää päivää kannata pilata ylittämällä päivän kaloreita :). Kun sain vielä herkuttelun kuriin, homma parani entisestään ja aion jatkaa ainakin toistaiseksi tällä polulla. Pudotus sinänsä ei ole mikään suuri, mutta lienee juurikin niissä terveellisissä rajoissa, noin 600g/viikko. Jos siis ainakin vielä toiset neljä viikkoa näin...

Paastopäivän hurmio

Kaikesta skeptisyydestäni huolimatta olen päässyt siihen vaiheeseen 5:2 -kokeilussani, josta monet erilaisilla keskustelupalstoilla hehkuttavat, mutta josta kuvittelin jääväni täysin paitsi. Kun kuulin ekaa kertaa jonkun kertovan nauttivansa paastopäivistä, en todellakaan uskonut sitä. Kukapa nyt nauttisi siitä, että saa vaapaehtoisesti kiduttaa itseään syömättömyydellä? En minä ainakaan. Vaan toisin kävi. Hurmio on saavuttanut minut ja voin sanoa jollain kummallisella tavalla odottavani paastopäiviä. Tai siis vähän harhaanjohtava on tuo sana "paasto", kun syödä kuitenkin saa. Mutta tällaiselle suursyöpölle 500kcal on lähes sama asia, kuin täyspaasto, joten sillä mennään :).

Paastopäivän pikaruokaa

Olen myös osittain onnistunut voittamaan skeptisyyteni ihan vain lukemalla karkkipussin tuoteselosteen. Jos paastopäivien välissä syö muutaman pussillisen viinikumeja, niin kyllähän se vähän verottaa sitä kilojen tippumista. Lienen siis tosi paikan edessä ja siirtymässä toiseen vaiheeseen kokeilussani. Vaikka diettiä kovasti mainostetaankin sillä lausekkeella, että "syömäpäivinä voi syödä normaalisti", se ei ihan täysin pidä paikkansa. Meille joillekin se "normaali" on niin kieroutunutta, että kyllä ne kalorit saa viikon aikana takaisin syötyä ihan vain "syömällä normaalisti". Vielä en haluaisi alkaa ihan kaikkia kaloreita laskemaan, mutta herkuttelusta on luovuttava. Ainakin siitä isosta määrästä, jolla olen kroppaani piinannut. Kokeiluvaihetta jäljellä siis viikko, mutta miehen sitä vaatiessa olen valmis jatkamaan kokeiluani vielä jonkin aikaa. Mies ei kuulemma ole huolissani ulkonäöstäni, mutta esim. Diabetes ja muut ylipainoon kytkeytyneet sukurasitteet pelottavat.

Ehkäpä tästä samaisesta syystä mies on myös vapauttanut minut lenkille aina niin halutessani. Näin kesäaikana homma onnistunee parhaiten niin, että ensin lapset nukkumaan ja sen jälkeen äiti pihalle. Kunto on lähes olematon ja lenkitkin ovat mitä ovat, mutta parempi edes pieniä lenkkejä sykettä nostaen kuin kokonaan sohvalla löhöillen.

Paksun lenkkeilijän paksut reidet

Sielun ja ruumiin lepotilamaisemaa

Skeptisyyttä ilmassa

Tänään on ollut eka paastopäivä, jolloin on ollut oikeasti nälkä. Aamupäivän päätteeksi vedin ison lautasellisen salaattia kohtuukokoisella kanan palalla höystettynä ja iltapuolella heitin pannuun kaalia, kesäkurpitsaa, sipulia ja päälle vielä kananmunan. Tarkoitus oli jättää vielä kaloreita sen verran, että voin illalla herkutella omenalla, mutta ne meni kalkkunaan, jota tuli napsittua samalla, kun tein muulle poppoolle ruokaa.

Skeptinen kokeiluni 5:2 -dieetin kanssa lähestyy puolta väliä. Alku oli loistava, mutta täytyy myöntää, että kun tänä aamuna piipahdin vaa'alla ja se näytti 300g enemmän, kuin hommaan ryhtyessä, teki mieli heittää pyyhe kehään totaalisesti. Se on vaan niin turhauttavaa, että olen tapellut näiden kilojen kanssa yli puolet elämästäni ja mikään ei niihin tunnu purevan. Kaipa se vika on oikeasti korvien välissä, mutta millä sen saa ajettua sieltä pois???

Yritän siis kytätä välipäivien syömisiä vähän tarkemmin tästä eteenpäin ja toivoa parasta. Skeptisyydestäni huolimatta en luovuta ainakaan vielä.

Kolmas paastopäivä

Tänään menossa kolmas paastopäivä ja täytyy  sanoa, että vaikka ensimmäiset kaksikin meni suht helposti, tänään on ollut uskomattoman helppo päivä. Syömiset ovat pysyneet hyvin sallitussa 500kcal:ssa ja olo on hyvä. Nälkää en ole tänään juurikaan tuntenut. Etukäteen mietin, että kuinka lapasesta paastopäivän jälkeinen päivä mahtaa lähteä, mutta ainakaan kahden edellisen jälkeen mitään sen suuntaista ei ole ollut havaittavissa. Normiaamupala huiviin ja siitä se taas on lähtenyt. Toistaiseksi olen tykännyt, mutta täysin varauksettomasti en tähän vielä suhtaudu.

Kilot... Hieman sotkee, kun ei tiedä minkä luvun mukaan pitäisi elää :). Herra Mosley kehottaa kirjassaan ottamaan painon paastopäivän jälkeisenä aamuna, mutta itse koen sen hieman "huijaavaksi". Itselläni se ei ainakaan ole ollut se pysyvä paino, vaan paino on viikon aikana vaihdellut paljonkin. Jos mennään maanantai-aamuilla, on viikon saldo ollut -800g. Ei paha sekään, vaikka onhan tähän viikkoon pienempiäkin kilolukemia mahtunut. Oikeaa laihtumista en katso tapahtuneen ennen kun paino tipahtaa alle 80kg. Sitä odotellessa siis.

Jotain tässä kevään aikana kuitenkin on tapahtunut. Laitoin lauantaina valmistujaisiin päälle mekon, joka ei todellakaan näyttänyt hyvältä muutama viikko sitten. Nytpä näytti. Peukutukset sille siis.

Lukuja ja paastoa

Laihdutus ei ota sujuakseen. Kiloja olisi ja jollakin oudolla tavalla myös motivaatiota, mutta olen ajautunut tilaan, jossa pieni pääni on sekaisin kaikista mahdollisista dieeteistä ja laihdutusmetodeista, että yhtäkkiä olo on kovin sekava. Kaikissa dieeteissä ja "metodeissa" lienee sama perusajatus - syö vähemmän kuin kulutat - mutta mikä on se toteutustapa, joka parhaiten sopisi minulle juuri tässä elämäntilanteessa? Pienen pohdinnan ja tutkimuksen jälkeen olen päättänyt mennä seuraavat viikot pätkäpaastoillen. Tiedän, ajatuksen pitäisi lähteä siitä, että noudatan ruokavaliota/menetelmää lopun ikäni, mutta sen verran skeptinen olen, että tässä kohtaa koen olevani valmis sitoutumaan neljäksi viikoksi. Jos homma toimii ja on riittävän helppo ja joustava, jatkan valitsemallani tiellä. Näillä mennään siis.

Helle tuntui sotkevan omat kuvioni täysin. Tuntuu, että juodut nesteen eivät täysin poistu elimistöstä ja kun viikonloppuna tuli juhlittua vielä synttäreitäkin, vaaka ei imarrellut tänään:

Voihan ärsytys...!

Kahdessa viimeisessä raskaudessa minulla on ollut raskausajan diabetes. Ekalla kerralla se oli suhteellisen aggressiivinen ja vaati hieman ajattelua, jotta arvot pysyivät kuosissaan. Lääkitystä ei onneksi kuitenkaan tarvinnut aloittaa. Toisella kerralla arvot pysyivät suurimmaksi osaksi hyvinä sen suuremmin asiaa ajattelematta. Itseasiassa aamuarvo oli hyvin usein 4,9. Mittasimpa verensokerin huvin vuoksi tänään ja tässä tulos:

Paastoarvon pitäisi olla alle 6.

 Mutta tulevaa... Päätin siis kokeilla 5:2 -dieettiä. Viisi päivää viikossa ihan normiruokaa, kaksi päivää viikossa dieettaillen niin, että päivän kalorit eivät ylitä 500 kilokaloria. Siinä missä moni dieetti tuntuu vaativan ylettömän määrän ajattelua ja suunnittelua (jep, en minäkään niin ajatellut ennen kuin yritin toteuttaa jotakin niistä samaan aikaan, kun yritän pyörittää arkea kolmen alle 3-v:n kanssa. Tämä kun on aikalailla elämää tässä hetkessä), uskoisin pystyväni suunnittelemaan YHDEN päivän kerrallaan ja miettimään YHDEN päivän kalorit etukäteen, kun tiedän, että saan laskuista tauon. Pätkäpaastoa on kehuttu tehokkaaksi niin laihdutuksen kuin terveysvaikutusten suhteenkin, mutta se lienee sama asia: putoaapa paino sitten millä keinolla hyvänsä, sen vaikutukset terveyteen ovat hyvät. Jospa siis onnistuisin tiputtamaan sen verran kiloja ja senttejä, että pääsisin eroon kulman takana vääjäämättä väijyvästä 2-tyypin diabeteksestä, niin olisin tyytyväinen.

"Viiskakkosessa" tykkään siitä, että se on joustava. Sillä ei ole väliä milloin paastopäivät pidät, kunhan ne eivät ole peräkkäiset päivät. Päätin siis tällä viikolla elämän mukanaan tuovista syistä johtuen pitää paastot tänään (tiistaina) ja lauantaina. Tai ehkä perjantaina, jos valmistujaiset, joihin olemme menossa, ovatkin perjantain sijaan lauantaina. Mutta siinäpä malliesimerkki juurikin tuosta joustavuudesta. Jos ennalta suunniteltu päivä ei sovi, voin helposti siirtää paastoa. "Ruokapäivien" kaloreita ei myöskään tarvitse laskea, mutta varuillaan täytyy tietysti olla, ettei syö paastopäivien kaloreita takaisin muina päivinä. Katsellaan siis kuinka käy.

Olen joskus elämässäni jättänyt aamupalat syömättä ja vaikka en enää niin tekisikään, tiesin, että minulle on helpointa, jos syön paastopäivänä ensimmäisen aterian noin lounasaikaan. Olin ajatellut syödä rahkaa, mutta kun tulimme lasten kanssa pihalta, olin niin kylmissäni, että lämmin ruoka kuulosti kivalta idealta. Kaurapuuroa ja mustikoita siis klo 11:30. Aamu meni ilman sen suurempia taisteluita nälän kanssa, mutta huomaan kyllä, että minulla on tapana napostella jatkuvasti :). Saan olla tarkkana, etten laita suuhuni jotakin ihan vain siksi, että olen kehittänyt napostelusta itselleni pahan tavan. Siis pahan siitäkin huolimatta, että napostelisin terveellisiä juttuja, pähkinöitä, hedelmiä ja vihanneksia. Ja suklaata, mutta sitä ei onneksi taloudestamme tänään löydy.

Iltapäivällä nälkä alkoi jo vaivata, mutta pieni pala kanaa, yksi peruna ja kunnon keko salaattia täytti mahan mukavasti. Illalle jäi sen verran kaloreita, että niihin mahtui juuri omena. Kaiken kaikkiaan päivä ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Väsymys meinasi saada yliotteen iltapäivästä, mutta mikäli muiden dieettiä noudattavien kokemuksiin on uskominen, paastopäivät alkavat vielä tuntua energisiltä. Sitä odotellessa siis.

Jos olen johonkin elämässä kyllästynyt, niin ruuanlaittoon. Tai en niinkään ruuanlaittoon, mutta siihen, ettei hommaan ehdi kunnolla panostaa ja se johtaa jatkuvasti samoihin ruokiin. Tykkäisin kokeilla ja kokata vaihtelevia ruokia, mutta nykyisin ruokalistamme koostuu pitkälti kanasta. Varsinkin kasvisruokia haluaisin oppia tekemään lisää. Olen pyrkinyt perehtymään Välimeren ruokavalioon ja haluaisin tehdä siitä pohjan käyttämilleni raaka-aineille, mutta kuten niin moni asia nykyisin, sekin vaatii ajattelua ja opettelua ja tällä hetkellä aivokapasiteetti on niin kovilla, ettei sinne tunnu mahtuvan mitään "ylimääräistä". Mutta pikkuhiljaa sitä kohti kuitenkin.

Takana on siis ensimmäinen paastopäivä ja olen edelleen hengissä. Mitä sanoo vaaka asiasta, se jää nähtäväksi. 

Perjantai-illan löpinöitä

Elämäntaparemontti ei ota sujuakseen. Aloitin taas hurjalla motivaatiolla ja heti kohta joudun toteamaan, että motivaatio on kovin ohukaista ja näköjään myös erittäin impulsiivista laadultaan. Yksi lankeemus ja olen valmis heittämään pyyhkeen kehään lopullisesti ja ikuisesti. Hiukan on onneton olo, mutta luovuttaa en silti aio. 

Olen kärsinyt viime päivät/viikot ihan järjettömästä makeanhimosta ja viimeinkin osaan yhdistää sen johonkin: minipillerit. Olen ollut tehokkaasti raskaana viimeiset vuodet ilman mitään kamalan kummosia mielihaluja, mutta nyt, kun en raskaana ole, mielihalut tulevat ja vievät mennessään. Suklaanhimo alkaa sunnilleen sillä hetkellä, kun silmäni avaan aamulla, ja vaikka hetkellisesti jaksankin taistella sitä vastaan, jossain kohtaa päivää en vain enää kykene ja kun kerran lankeaa, teen sen kunnolla. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat, ettei kokonaista suklaalevyä pysty syömään kerralla. Minä kun en pysty ymmärtämään sitä, että suklaata jemmaillaan ja että se voidaan jopa unohtaa. Kertonee jotain ajatusmaailmastani ja sen kipeydestä. Mutta juu, toki otan vastuun tekemisistäni, mutta helpotti löytää järjellinen selitys sille, että himot ja hingut ovat yhtäkkiä niin kovat. Jos jollain satunnaisella lukijalla on vinkkejä, millä tähän asiaan saisi muutoksen, olen enemmän kuin kiitollinen, jos ne kanssani jaat. 

Liikunta kuuluu tällä hetkellä "pitäisi" -osastoon. Kovasti haluaisin salilla käydä, mutta ajankäytöllisistä syistä johtuen se on sula mahdottomuus tällä hetkellä. Sauvat huutavat käyttäjäänsä eteisen nurkassa, mutta siinä kohtaa, kun lapset on tainnutettu ja rauha maassa, lenkki tuntuu semmosen työn takana olevalta asialta, ettei mitään jakoa. Sulaa laiskuutta siis. Tiedän, että kunhan saisin liikuntaputken auki, saisin myös syömiset kuriin. Ja voisin paremmin myös. Ehkä huomenna siis...

Ruokavaliossa on tapahtunut pieniä muutoksia. Suklaa siis on edelleen listalla, mutta jotenkin kummallisesti olen onnistunut lisäämään kasvisten määrää hitusen. Olen myös jättänyt punaisen lihan lähes kokonaan pois. Olen yllättynyt siitä, miten raskaaksi punainen liha saa oloni tuntumaan, mutta tuskin sitä ihan kokonaan tulen koskaan hylkäämään. En ole mikään kaikkien kalojen ystävä, joten se alue tuottaa vähän ongelmia, mutta olen kuitenkin onnistunut lisäämään kalan käyttöäkin meidän perheen ruokavaliossa. 

Kaiken kaikkiaan olen vähän päästäni pyörällä sen suhteen, että millä tavalla sitä painoa pitäisi pudottaa. Yhtäkkiä ympärillä on jos jonkinmoista dieettiä ja kuuria ja en kykene päättämään miten minun pitäisi homma hoitaa. Yritän ajatella sen kautta, että teen muutoksia, jotka pystyn pitämään pidemmän aikaa, mutta en ole ollenkaan varma olenko oikealla polulla vai haahuilenko vaan. Toisaalta - kun lukee muiden blogeja, huomaa, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa laihtua ja laihduttaa, joten kai minäkin sen oman polkuni vielä löydän, vaikka tällä hetkellä hukassa olenkin :/.

Kun ei vaan ehdi

Elämä kaikessa hektisyydessään vie ajan ja voimat niin, ettei blogimerkintöjä näytä karttuvan. Kuvia olen ottanut vaikka kuinka ja paljon sillä ajatuksella, että "tämä menee blogiin", mutta aika vaan ei riitä ja niimpä minulla on epämääräinen kokoelma kuvia arkistojen uumenissa ruuista, ihmisistä, paikoista ja vaatteista. Mutta ehkäpä vielä joskus...

Mainittakoon kuitenkin, että pienen ylämäen kautta mennään alamäkeä ja vaa'an lukema tänäaamuna 81,7kg. Ei mitään kauhean huimaa pudotusta siis, mutta ottaen huomioon, että hetkellisesti lukemien kavuttua jo lähtösfääreihin, olen tyytyväinen. Matka on pitkä ja kivinen, mutta mikäs kiire tässä on? Edelleen toivoisin muutoksen syntyvän keinoilla, jotka eivät ole hetkellisiä ja siihen matkaan kai kuuluvat myös epäonnistumiset ja tietynlaiset kokeilutkin.

Joku aika sitten muistin taas miksi tykkään raskaanaolosta niin paljon: raskaus on joka kerralla pitänyt poissa ikävät fibrokivut. Karu arki alkoi taas ja kivut palasivat jälleen kerran jäytävinä ja rassaavina. Tilan syytä ei edelleenkään ole kai kukaan osannut selvittää ja näin ollen myös lääketieteellinen apu asiaan puuttuu. Kaikenlaista suositellaan ja suositusten suuntaan olen jälleen menossa. Liikkumaan en varsinaisesti ole vielä päässyt, jos muutamaa hassua vaunulenkkiä ei lasketa liikkumiseksi. Esikoinen on päiväkodissa kolmena päivänä viikossa ja noina päivinä vaunulenkit onnistuvat, mutta muuten kuljen kolmen alle kolme vuotiaan kanssa ja se tahti ei juuri saa hikeä pintaan. Tavoitteenani kuitenkin on mahdollistaa liikkuminen itselleni joko aamulla ennen miehen töihin lähtöä tai illalla lasten jo mentyä nukkumaan, joten ajatuksissa asia on. Sen lisäksi video-/nettitreenejä lasten päikkäreiden aikaan. Mutta tuohon on yllättävän pitkä matka, joten työtä se vaatii.

Toinen suositus, johon suuntaan olen menossa, on Välimeren dieetti. Sen ei luvata eikä odoteta parantavan fibromyalgiaa, mutta jostain syystä sitä on useammassa lähteessä suositeltu, joten jotain hyötyä siitä täytyy olla. Sitä siis kokeillaan...

Ja niin päättyivät päiväunet, joten tähän päättyy myös tämä postaus.

Miinusta

Takana eka viikko laihtumista. Ja ihan hyvä viikko se olikin. Kolmen pienen lapsen kanssa aika on kortilla ja mihinkään sen suurempaan liikunnalliseen suoritukseen on turha edes haikailla tällä hetkellä. Syömisiä olen merkkaillut Kiloklubiin, mutta mitenkään kauhean orjallinen en ole asian suhteen ollut. Viikko on mennyt herkuttomasti eikä herkkuja ole oikeastaan tehnyt mielikään. Viikon saldo oli -2,5kg. Nesteet siis ainakin lähti liikkeelle ja nyt odotellaan sitä oikeaa laihtumista :).

Paljon olisi ajatuksia, joista haluaisin kirjoittaa, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Tyydyn siis merkkailemaan viikkotuloksia itseäni varten muistiin ja toivon hektisyyden jossain vaiheessa helpottavan sen verran, että ehtii muutakin, kun vain sinnitellä ko. hetkessä.

Back in business...

Raskaus oli ja meni ja vauvan tultua on vanha, tuttu painoahdistus taas nostanut päätään. Kovasti ajattelin raskauden alkumetreillä, että tällä kertaa en sitten anna painon nousta yhtään. Harmi vaan, kun tuo ajatus unohtui karkkihyllyn äärellä... Raskaus toimi siis tekosyynä ja vaikka paino ei mitenkään hurjasti noussutkaan raskauden myötä, noin 9kg, niin on siitä osa edelleen kannettavana. Vaaka näytti 85,3 maanantai-aamuna ja se olkoon taas lähtöpainoni. Ihan kun joskus ennenkin olisin ollut tässä samassa tilanteessa... Aikalailla grammalleen jopa.

Herkut, varsinkin suklaa, on siis edelleen se kompastuskivi, johon olen langennut. Toisaalta annoskoot ovat  myös ihan metikössä ja se kuuluisa ateriarytmi kateissa. Taidan mussuttaa koko ajan jotain. Näistä siis lähdetään. En usko, että kykenen olemaan kokonaan ilman herkkuja, mutta toistaiseksi en ole mitään herkkupäivääkään päättänyt. Jos hommaa kuitenkin saisi jollain tavalla järkeistettyä, olisin tyytyväinen. Joka kauppareissulta ei siis tarvitse lähteä suklaalevyn kanssa. Annoskokoja opettelen Kiloklubin kanssa, mikä on hiukan työlästä, mutta muutamat viime päivät olen siinä onnistunut. Näillä mennään siis.

Huomaan, että vaikka pudotettavaa olisikin vähintään 15kg, lukema on sen verran lannistava, että taidan alottaa sillä kuuluisalla 10%lla. Tavoitteena siis painaa 76kg ja kun sen saavutan, asetan seuraavan tavoitteen. Tämä toivottavasti pitää minut kaidalla tiellä lopun ikääni. Konkreettisena tavoitteena lienee mahtua vanhaan syksytakkiini ensi syksyn koittaessa. Siitä kuvia ehkä jossain vaiheessa, kunhan tämän härdellin keskellä ehdin kuvia ottaa.