keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ei mitään uutta

Tämä blogi taitaa kuolla ajanpuutteeseen ja oikeastaan asiankin puutteeseen. Samaa vanhaa kun vaan kuuluu.  Töihin menon myötä elämä on niin hektistä, ettei oikein ehdi edes ajatella koneella käymistä, saatikka sitten toteuttaa idea. Liekö siis vaikenen jossain vaiheessa täysin, mene ja tiedä.

Olo raskauden suhteen on jotenkin epäluuloinen. Vuotoja ei ole ollut eikä mitään muutakaan, mikä olon aiheuttaisi, mutta jotenkin vain mielessä kummittelee ajatus, että eihän tämä voi mennä hyvin. Varaudun siis pahimpaan ja ehkä siksi en niin kauheasti raskautta ole ajatellutkaan. Oireita on hyvin minimaalisesti ja sekin ehkä saa pientä pelkoa kehittymään rinnan alle. Ensi viikoksi olen varannut ajan varhaisultraan ja sittenhän sen näkee, että ollaanko tässä aikuisten oikeasti raskaana vai onko meitä huijattu. Siihen asti mennään näin.

Ruokavalio on aikalailla omanlaisensa. Aamupuuron olen suosiolla heivannut yli laidan ja tällä hetkellä aamuisin menee rahkaa ananaksella ja mahdollisesti myös nektariinilla/persikalla höystettynä ja kourallinen pähkinöitä. Pitää muuten nälän aika tosi paljon paremmin kuin puuro. Puuro ei ainakaan itselläni  kovin pitkälle kantanut, joten kiva, että löytyi jotain millä pärjää vähän pidemmälle. Muut ateriat on mitä on. Kauheasti ei ole aikaa kokkailuun ja yleensä ateriarytmi sen verran pielessä, että aika paljon olisi korjaamisen varaa. Tiedän asian - edelleen!!! - ja joka päivä pyrkimys asian korjaamiseen on todellinen. Ja joka päivä epäonnistun pahasti.

Paino kieppuu 80kg:n tietämissä ja onhan se aikamoinen pettymys näin pitkällä aikavälillä. Alkuvuonna suunnitelmat ja tavoitteet tähän vuoden kohtaan olivat varsin toisenlaisia, mutta ei tästä oikein voi syyttää kuin itseään. Jostain syystä homma ei mennyt ihan niin kuin luulin ja se on vain hyväksyttävä. Harmittaa aika vietävästi ja varsinkin, kun viikosta toiseen yritän muka jotain muutosta siinä onnistumatta. Olisiko siis parempi laittaa pillit pussiin ja todeta, että "luuseri mikä luuseri"? Jotenkin kuitenkin haluaisin vielä taistella, vaikka aseet vähän vähissä onkin.