Kirjallisuutta ja itsetutkistelua

Jos laihduttamisen ja elämäntaparemontin oppiminen olisi kiinni siitä kuinka monta asiaa käsittelevää kirjaa hyllystäni löytyy, olisin sekä oppinut että laiha. Kirjastoa löytyy parin vuoden KG-lehtien lisäksi sekalainen seurakunta Fit-, Kuntoplus- ja muita aihetta käsitteleviä lehtiä ja aikalailla hyllytilaa vievä kirjasto laihdutuskirjallisuutta. Siitä huolimatta homma ei pelitä.

Joskus hamassa nuoruudessani kärsin masennuksesta. Olo oli kamala ja kuvittelin helpottavani sitä lukemalla mahdollisimman monta kirjaa ko. tilasta. Harmi vaan, että masennuksen ymmärtäminen ei yhtään helpottanut oloani. Se, että tiesin aivojenvälittäjäaineista ja niiden toiminnasta, ei poistanut minun masennustani. Itsehoito-oppaatkaan eivät tarjonneet paljoa helpotusta. Koen olevani vähän samassa tilassa nyt: tiedän mielestäni laihduttamisesta ja terveellisistä elämäntavoista riittävästi, mutta silti mitään ei tapahdu. Se ei taida riittää, että TIETÄÄ asiasta, jos asialle ei TEE mitään :/. Kirjoista voi löytää monta hyvää neuvoa ja ohjetta, mutta jos niitä ei laita käytäntöön, mikään ei muutu.

Muutama opus hyllystäni. Dr. Phil jopa kahdella kielellä :)...

Tällä hetkellä tiedän syömiseni olevan tiukkaa tunnesyömistä. Töihin meno sinänsä on ihan jees. Pääsen osalliseksi työyhteisöstä, pääsen kehittämään ammattitaitoani ja, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, pidän siitä mitä teen. Ainakin noin yleisesti ottaen. Samaan aikaan poden jo nyt järjetöntä syyllisyyttä siitä, etten ole kotona lasteni kanssa. Ja tämän dilemman ratkaisemisessa kuvittelen Maraboun jotenkin auttavan....

Oltuani viimeiset kaksi kesää tukevasti raskaana, töihin lähtöön liittyy myös mukava pikku lisä: on pakko hankkia vaatteita. Asiassa on vain pieni kieroutuma. Vaatteiden ostaminen on yleisen mielipiteen mukaan mukavaa ja kun sitä vielä joutuu/saa tehdä ihan tarpeen ja pakon edessä, minun kuuluisi kaiketi hyppiä riemusta. Mutta kun ei ole kysymys siitä, etteikö minulla olisi kesävaatteita, ne ovat vain liian pieniä. Se hiukan himmentää tätä riemua. Jälleen kerran siis joudun konkreettisesti toteamaan, etten ole kuin ennen ja se edelleen kirpaisee. Olen toki onnistunut jotain pidettävääkin kaivamaan vanhasta kasasta esiin, mutta pääsääntöisesti kasa koostuu aika pienistä kangaskaitaleista. Osaan toivoisin vielä joskus mahtuvani, osa pitäisi kai suosiolla hyljätä.
Tarpeetonta lienee mainita, että tämän ruhon kanssa kauppaan eksyminen ei houkuta sekään. Itsekritiikki on huipussa ja mikään ei näytä siedettävältä. Ja tämä yleensä johtaa kohdallani hillittömään itseinhoon, jonka vallassa varsinkaan en osaa ostaa mitään. -Paitsi sen kaikesta pelastavan suklaalevyn.

Into ja motivaatio edelleen hukassa

Kun aloitin tämän "projektin" vuoden alussa, puhkuin intoa ja motivaatiota. Olin tosissani, laskin kaloreita, kiloja, senttejä ja metrejä. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta, mutta mielestäni hommassa ei ollut pakon tuntua. Jossain kohtaa hävisi into ja nyt näyttää motivaatiokin hävinneen. Ei niin, ettenkö haluaisi laihtua ja pienentyä, mutta jotenkin vain tuntuu vaikealta tehdä asioita, jotka siihen johtavat. Päätin, että toukokuu on tiukka kuukausi johtuen jo siitä, että aloitan työt kesäkuussa ja vaikka se toisaalta luo päivään vähän rytmiä sen suuremmin sitä miettimättä, sitten en enää ole samalla tavalla vapaa liikkumaan juuri silloin kun itse haluan. Alkukuu meni hyvin, mutta loppukuu on ollut yhtä alamäkeä. 

Joku aika sitten luin erään blogin kommenttilaatikosta ystävällisen anonyymin kommentin siitä, miten niin usein nämä lahdutus- ja elämäntaparemottiblogit vain hiljenevät yhtäkkiä ja laihdutus loppuu. Tämä oli siis oma tulkintani kommentista. Se vähän kirpaisi. Niinkö minullekin kävisi ja pikkuhiljaa poistaisin koko blogin ja kuvittelisin, että mitään remonttia ei koskaan aloitettukaan? Ajatus tuntuu ahdistavalta. Toisaalta ahdistavalta tuntuu myös se, että maanantai toisensa jälkeen käyn kirjaamassa täällä samat sattumanvaraiset lukemani. Huijausta ja itsepetosta se kai olisi, jos väittäisin tässä viime aikoina mitään projektin eteen tehneeni. 

Luovuttaa en aio, vaikka ajoittain mieli tekisikin. Se, mistä sitä intoa ja motivaatiota löytyy, on vielä hämärän peitossa, mutta jostain sitä vaan on kaivettava. Minun olisi helpompi lähteä siitä, että palaan liikkumaan mahdollisimman aktiivisesti, mutta tällä hetkellä polveni eivät ole siinä kunnossa, että siihen kykenisin. Ovatko ne koskaan, se jää nähtäväksi. Turhauttaa kai sekin. Sanotaan, että esim. nivelrikon hoidossa ykkösjuttu on painonpudotus, jos ylikiloja on päässyt kertymään. Itse taisin kuitenkin olla fyysisesti paremmassa kunnossa sohvaperunana, kuin semiaktiivisena liikkujana. Yhtä kaikki, polvet ovat poissa pelistä. Annanko sen lannistaa vai yritänkö kenties lähteä tätä projektia lämmittelemään puhtaasti ruokavalioon palaamalla? Oikein en näe vaihtoehtoja. Muutama miinusmerkkinen viikko, muutama tavoitevaate päälle ja muutama onnistuminen ja josko se into ja motivaatiokin sieltä taas löytyisi. Siihen asti tahkotaan vain pelkän tahdonvoiman, olemattoman itsekurin ja armollisuuden varassa. 

Ps. Viikonlopun reissu ja synttäripöhnä tekevät yhteensä +400g. 

Halutaan vaihtaa

Kaksi heikosti toimivaa, mutta sitäkin enemmän särkevää polvea kahteen hyväkuntoiseen polveen. Vaiva tuskin on vakava eikä vaadi sen suurempaa hoitoa, mutta liikuntaa ne eivät kestä. Sohvaperunalle sopivat vallan mainiosti.

Vaihdetaan myös yksi kappale tulehtuneita akillesjänteitä vastaavaan terveeseen. Mielellään oikean jalan jänne.

Yhteenvetona tästä: vaunulenkitkin alkaa olla sen verran hitaita ja tehottomia, että voisin sanoa liikunnan olevan tällä hetkellä täysin nollassa. Ja kun liikuntaa ei ole, on syömistenkin kanssa vähän niin ja näin. En tiedä muista, mutta itselläni liikunta tukee ja motivoi myös parempaan ruokavalioon. Suuria lipsumisia ei ole tapahtunut ennen tätä päivää, mutta tänään menikin sitten koko suklaalevy ihan tuosta noin vain. Ei, en ole ylpeä itsestäni.

Viikon tulos: -100g. Mutta hei, se oli kuitenkin miinusta.

Lipsahtelua ja polvikipuja

Voi rähmä, kun ei millään meinaa ehtiä kirjottamaan tänne mitään. Asiaa olisi ollut jo useampana päivänä vaikka kuinka, mutta jotenkin päivät ja viikot on tällä hetkellä varsin kiireisiä. Syynä kiireeseen on ainakin osittain se, että aloitan työt muutaman viikon päästä ja haluan nähdä mahdollisimman monta ystävää ennen sitä, kun aikatauluttaminen on vielä suht helppoa. Useampi tapaaminen per viikko on siis sovittu ja se syö aikaa.

Mitenkö itse projekti menee? No tuota... Viime perjantaina miinuksia oli jo kertynyt ihan kivasti viikolle painon suhteen, mutta viikonloppu tuhosi ne aika tehokkaasti :). Tein perheelle pizzaa lauantaina enkä tietenkään osannut sitä itse olla syömättä. Sunnuntaina kävimme äitienpäivän kunniaksi kiinalaisessa ja ruoka-annoksessani taisi olla kaloreita koko kylää varten. Maanantai-aamuna oltiin siis samoissa lukemissa, kuin edelliselläkin viikolla. Pientä miinusta on ollut havaittavissa vaa'alla sen jälkeen, mutta kyllä kai tätä tahtia pitäisi jotenkin kiristää.

Herkkujen suhteen on tällä viikolla ollut pientä lipsahtelua. Maanantaina kykenin vieraiden kanssa kahvipöydässä istuessa välttämään kiusaukset, mutta vieraiden lähdettyä jäljelle jäänyt omenaviineri päätyi yllättäen omaan suuhuni. Kaapissa olleet tuliaissuklaat ja -lakut sen sijaan jäivät koskematta, vaikka kovasti ne yrittivät sieltä nimeäni huudella. Tänään kaveritapaamisessa ainakin 10 Polly-karkkia löysi tiensä allekirjoittaneen suuhun. Että ei tästä nyt ihan herkuton toukokuu tullut. En sitä paitsi ole määritellyt itselleni mitä se herkku käytännössä tarkoittaa. Olisikohan se kiinalaisessa syöty ateria uponnut samaan kategoriaan :/???

Liikunta on ollut aika minimaalista ja tehotonta näiden polvien kanssa. Viime aikoina olen saanut nukkua ihan ok ja muutoinkaan eivät ihan kamalasti särje, mutta tekipä sitten mitä hyvänsä, itse toiminta kyllä sattuu. Eilen kävelin noin 8km ja sen kyllä tunsi. Tänään kävin lenkillä ja juoksinkin vähän, mutta mitään tehokasta juoksutreeniä on vaikea vetää, kun joka askel sattuu.

Hyvä päivä

Tänään vedin hetken mielijohteesta jalkaani yhden tavoitefarkuistani. Ne meni. Ei ihan sujahtamalla, mutta menivät kuitenkin. Oli pakko kokeilla koko pino sen jälkeen ja motivaatio projektille nousi potenssiin sata sen myötä. Parin farkut taitaa jäädä jo käyttöön, jotkut siirrän kaappiin kilon tai parin päästä. Oli ihan huikea fiilis. Pitäisi ehkä ottaa jokunen kuva taas joskus, jos vaikka joku muukin muutoksen näkisi.

Mieheni on aivan ihana. Minulta ei kysytä koska olen menossa salille/urheilemaan, minulta kysytään "meetkö salille tänään vai huomenna": Tuntuu tosi hyvältä, että mies on niin kannustavasti tässä mukana ja että hän pitää positiivisella tavalla itsestään selvänä, että olen salille menossa. Sinne siis tänäänkin askeleeni veivät. Olen aika huonosti osannut mitään ohjelmia itselleni luoda, joten vanhoilla pohjilla mennään toistaiseksi. Tänään vuorossa alakroppa. Polvet ovat olleet hiukan paremmassa kunnossa, joten päätin kokeilla kestävätkö matolla juoksua. Ei ehkä kamalan viisasta, mutta tulipahan tehtyä. Jossain vaiheessa olisi ehkä ollut viisasta luovuttaa, mutta ajattelin, ettei kipu ole niin paha etteikö sillä selviäisi "maaliin" saakka. Sen jälkeen kävin vielä vesijuoksemassa muiden mummojen ja pappojen kanssa.

Herkut olen onnistunut toistaiseksi välttämään, mutta kaksi omenaviineriä huutelee keittiönpöydältä par'aikaa...

Ihan ookoo viikko

Eihän se viikko ihan putkeen mennyt, mutta vaa'alla oli silti syytä iloon: -900g. Jee! Tarkotus oli mittailla ja punnita ruokia kovinkin tarkasti, mutta en vaan ehdi. Kun tullaan lasten kanssa ulkoa sisään, on nälkä sitä luokkaa, että jos siinä rupeaa mittailemaan ja punnailemaan ja merkkailemaan ruokiaan, on sen touhottamisen aikana ehtinyt vetää napaansa jos vaikka mitä. Mutta lautasmallia ja annoskokoja olen kyllä kytännyt ja se tuntuu riittävän tällä hetkellä. Ne on vaan niitä arjen pikkusia valintoja, joita täytyy tehdä joka päivä ja niistä kai se homma sitten koostuu.

Liikuntaa oli tarkoitus myös lisätä, mutta näillä polvilla ei pahemmin liikuta. Ne vaan särkee. Joinakin öinä olen joutunut kaivamaan pakastimesta jonkun vihannespussin kipua turruttamaan, mutta onneksi joinakin öinä olen saanut myös nukkua. Viime yönä taisi särkeä, kun muistan nähneeni unta siitä, että olin kuntosalilla ja mietin, että mitä näiden polvien kanssa voi tehdä :). Lenkit on siis hiljentyneet vauhdiltaan ja olempa joutunut lenkin kivun takia keskeyttämäänkin. Viikonloppuna kävin uimassa ja vesijuoksemassa, mutta oikein eivät käpälät siitäkään innostuneet. Ärsyttää vaan, kun ei tiedä mikä näitä vaivaa, mutta toisaalta kynnys lääkärin puheillekin lähtemiseen on aika korkea. Jotenkin en luota, että arvauskeskuksesta mitään apua asiaan saisi ja yksityinen taas maksaa... Ehkäpä siis siedän vielä hetken ja toivon vaivan menevän ohi.

Ja kun se kolmas kivijalka tässä tehotoukokuussani oli herkuttomuus, on minun tunnustettava, että ihan ei ole sekään pitänyt. Sisareni piti tulla eilen lastensa kanssa käymään. Varasin tarjottavaa heille sillä ajatuksella, että voin itsekin niitä nauttia ja saan myös mahani täyteen. Kuinka ollakaan, sisareni ja hänen lastensa lisäksi ovesta astuivat myös äitini ja toinen sisareni, mikä sinänsä oli kiva juttu, mutta yhtäkkiä olinkin tarjoamisteni kanssa vähän suossa. Heitin siis tarjottavat pöytään ja keräsin hetken päästä tyhjät lautaset pois :). Ongelmaksi tämä muodostui vain siinä kohtaa, että olimme menossa yksille synttäreille heti vieraiden lähdettyä ja niin ollen lähdin sinne nälkäisenä. Vastusta siinä sitten herkkuja, kun maha kurniin. Sinne meni siis pala mustikkapiirakka vaniljakastikkeella ja Domino-keksi.

Näiden tunnustusten jälkeen totean jälleen kerran, että tästä pääsee vain eteenpäin. Hitaasti, eikä aina niin varmastikaan, mennään ja hyvä niin. Pysyypähän pää pikkuisen paremmin mukana hommassa, vaikka olisihan se kiva, jos vauhti olisi kovempi ja kroppa laihempi.

Eilistä ja vähän tätäkin päivää

Olen onnettoman surkea valokuvaaja, mutta tässä eilistä ja tätä päivää :).

Kevät voittaa sittenkin!

Eilisen eväs: Quesadilla lohella ja juustolla. 

Ruokaa viikonlopuksi. 

Lenkkiä kera vaunujen sekä eilen että tänään. 

Polvi. Kipu. Lääke. 

Polven säästösyistä sali vaihtui pehmeämpiin lajeihin. 

Melkein äitienpäivä.

Selitystä tuskin tarvitaan...?

Meillä päin hevoset osaa käyttäytyä, mutta ratsastajista varoitetaan oikein liikennemerkillä

Lenkkikamu 1

Lenkkikamu 2

Vapun jälkeen

Toinen päivä tehotoukokuuta eletty ja eihän tuo nyt vielä ihan mallikelpoisesti sujunut. Nyt viimeistään ymmärrän miksi niin moni syö "perusruoka-aineita" ja välttää ruuanlaittoa. Tein perunoita ja kukkakaalia intialaisittan ja kaloreiden löytyminen ko. annokselle on vähintäänkin hankalaa. Tai siis kyllähän ne siinä ohjeen kyljessä olivat, mutta miten ne voisi siitä helposti ja näppärästi siirtää joko Keventäjiin tai Kiloklubiin??? Tarkalleen en siis tiedä syömiäni kaloreita, mutta kohtuudessa olen pyrkinyt pysymään. Herkut ovat olleet pannassa, mistä olan taputus minulle :). Hedelmiä menee näköjään taas oikein urakalla, mutta itse en pidä sitä pahana juttuna. Minun on vaikea uskoa, että kukaan olisi lihonut pelkästään hedelmiä  syömällä. Jos sitten näyttää, että tuloksia ei synny, olen valmis miettimään asiaa uudemman kerran, mutta toistaiseksi hedelmät kuuluvat ruokavaliooni.

Liikuntaosastolla oli vuorossa 55min. sauvakävelyä tänään. Semmosta haipakkaa pistelin menemään, että laittoi vähän huohottamaan ja hikikin nousi pintaan. Reipas lenkki siis. Polvet eivät tykänneet, mutta yritän parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa ja toivoa, että 1. joko totun kipuun tai 2. kipu loppuu jossain vaiheessa.

Än, yy, tee, nyt...

Mun oma, itsekehitelty tehotoukokuu on virallisesti polkaistu käyntiin. Eilen piti tietty syödä suklaakakkua ihan sen vuoksi, että tarkoitukseni on elellä ilman herkkuja seuraava kuukausi, mutta sitäkin meni maltilla ja överit välttäen. Miehellä on sen verran terveyssyistä rajoittunut ruokavalio, että hänelle sopimattomia herkkuja ei sitten itsellekään tule tehtyä. Näin siis esim. munkkeja ei tässä taloudessa vapun(kaan) kunniaksi nautittu.

Aamun paino oli samassa, kuin maanantaina (79,9kg), joten siinä tehokuukauden virallinen lähtöpaino :). Tavoitteena olisi painaa 77kg kuun lopussa. Sillä lukemalla voisi jo ehkä uskaltautua sovittamaan jotain kesävaatetta kaapin uumenista päälleen. Tavoitteeseen päästäkseni aion olla tarkka syömisten suhteen: herkut on pannassa olipa sitten äitienpäivä tai synttäri ja se, mikä menee alas, menee sinne usein vaa'an/mitan kautta. Aion myös kiinnittää entistä enemmän huomiota liikkumiseen ja harrastaa sitä usein. Usein=ainakin 4krt/viikko.

Tehotoukokuun eka päivä ei mennyt ihan putkeen. Meillä oli vieras, jonka aikana ei oikein voinut ruveta mittailemaan syömisiään, mutta lautasmallia kuitenkin pystyin toteuttamaan. Puuroa vadelmilla ja appelsiini aamupalaksi, lounaaksi riisiä, kanaa, vihanneksia ja salaattia sekä jälkkäriksi banaani. Iltapalalla meni itsetehtyä teeleipää, joka oli siinä mielessä huono valinta, että tein sen kokonaan valkoisesta viljasta, mutta tuli hiukan kiire... Vahingossa suuhuni eksyi myös yksi lakupala iltavieraita varten laittamastani kahvipöydästä ja pieni nokare jäätelöä. Että ihan ei herkuttomuus lähtenyt käyntiin, mutta josko huomenna jo muistaisin paremmin :D.