Elämässä kiinni taas

Vihdoinkin olen saamassa taas kiinni juonen päästä. Viikonloppu oli ihanan liikunnallinen lenkkeineen ja saleineen ja kummallisesti alan kevään myötä löytää itsestäni hinkua juoksemaan. Tällä kunnolla sitä tuskin voi juoksuksi kuitenkaan sanoa, kunhan lyllerrän eteenpäin, mutta kivaa se on silti. Salilla jaksoin taapertaa matolla 20min vauhdilla 8,4km/h, mihin olin itse tosi tyytyväinen. Harmi vaan, kun tuossa lähellä olevan uimahallin salilla on tasan yksi juoksumatto ja siihen ei välttämättä jonottamatta pääse. Tuo isompi sali on taas sen verran kaukana, että sinne meneminen on ihan oma ohjelmanumeronsa. Onneksi kevät on ihan nurkan takana ja kunhan tuo pururata tuossa sulaa, niin sinne askeleeni vie.

Myös syömisten osalta on taas mennyt paremmin. Olen onnistunut taas jättämään herkut ottamatta ja sen huomaa olossa heti muutamassa päivässä.

Uusin intohimoni on täysjyvä kuskus. Se on ihan älyttömän hyvää ja se on niin helppoa tehdä. Heittää vaan kuskusit kippoon ja kuuman veden päälle. Muutaman minuutin odotus ja se on siinä. Odotellessa voi joukkoon pilkkoa tomskuja, kurkkua, paprikaa, avokadoa, oliiveita (jos niitä syö) tai mitä kaapista nyt sattuukaan löytymään. Siihen vielä vaikka vähän kanaa mukaan ja nams!

Toiset tykkää syödä tälleen "ruokaympyrästi" :)...

...ja mä tykkään syödä tälleen sekotettuna. 

Tänään heräsin siihen, että teki ihan älyttömästi mieli kikhernepihvejä. Sinänsä kumma mielihalua, että en muista moisia herkkuja koskaan maistaneeni :). Ohjeen löysin täältä. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein muuten puolikkaana, mutta lisäsin siihen toisen kananmunan ja pysyivät paremmin koossa. Tätä meillä tehdään toistekin! Joku kiva kastike pitää vielä tuohon keksiä ja tää on mun uusi herkku :). 

Mun uusi lempiruoka: kikhernepihvit ja kuskus.

Muutos(?)kuvia

Marraskuu 2012

Maaliskuu 2013

Marraskuu 2012

Maaliskuu 2013

En tiedä huomaako kukaan muu näissä mitään eroa, mutta omaan silmään jotain näyttäisi tapahtuneen :). Täytyy tosin ottaa huomioon, että marraskuun kuvat on otettu muutama ehkä kolme viikkoa synnytyksestä, joten varmasti tässä muutoksessa on mukana ihan semmosta "normaaliakin" kehon muokkautumista raskauden jäljiltä. Niin tai näin, niin hyvä, että jotain on kuitenkin tapahtunut. Vaikka kyllähän tässä vielä työsarkaa riittää...

Energiaa tänne, kiitos!

Tunnustan olevani koukussa aamu-tv:hen. Suurin osa ohjelman annista menee tosin ohi silmien ja korvien, kun samaan aikaan yrittää syöttää lapsia, syödä itse, katsoa tv:tä ja hoitaa noin miljoonaa muuta asiaa, mutta silti se "taustahäly" siellä taustalla on mukavaa. Joskus, jos ohjelmassa sattuu vierailemaan mielenkiintoinen tyyppi tai aihe muuten vain kiinnostaa, pysäytän muun elämän ja keskityn vain siihen hetkeen.

Tuollainen hetki oli tänään, kun Raakel Lingnel oli Maikkarin vieraana. Itse aloittelin tätä elämäntaparemonttia tottakai mielessä pienemmät vaatteet, mutta paljolti myös terveyssyistä. Olisi kiva voida paremmin, jaksaa enemmän ja välttää nurkan takana vääjäämättömästi vaanivat möröt, kuten esim. Diabetes. Taisteluväsymys iski kovin aikaisessa vaiheessa ja tuntuu, etten vain saa juonen päästä kiinni uudestaan. Olen siirtynyt takaisin vanhoihin tekosyihin ja itsekuria ei ole nimeksikään. Mietin siis tosissani, että kannattaako minun näitä junnaavia ajatuksiani ja painojani tänne julkaista. Kun ei toimi, niin ei toimi. Piste. Kuitenkin kun kuuntelin Raakelin haastattelua, tunsin jossakin pienen kateuden pistoksen. Minä haluaisin nimenomaan olla energisempi. Totta kai ymmärrän, että tässä kohtaa, kun lapset ovat pieniä ja elämä sen mukaista, minun "kuuluukin" olla väsynyt. Olisihan se ihme, jos yöheräilyjen jäljet eivät missään tuntuisi. Luulen kuitenkin, että kropassani on myös toisenlaista väsymystä ja siitä haluaisin eroon. Sellaista tunkkaisuuden tunnetta. Alkuvuodesta kun jaksoin seuraila syömisiäni ja siinä sivussa vähän laskeskella kaloreitakin, olo oli kevyempi ja ehkä jonkin verran energisempikin. Siihen siis haluaisin takaisin ja sitä haluaisin lisää.

Takaisin 80-luvulla

Flunssa alkaa olla selätetty ja lähden uuteen viikkoon toiveenani saada taas liikunnat rullaamaan. Viime viikolla ne jäivät minimiin ja se näkyy ja tuntuu. Aurinko paistelee ainakin tänään niin ihanasti, että lenkille lähdön ei pitäisi olla mikään ongelma.

Eilen juhlimme sukulaispojan ristiäisiä ja ihan ei taas tullut tehtyä onnistuneita valintoja syömisten suhteen. Stroganofia vedettiin kaksin käsin ja täytekakkukaan ei jäänyt koskematta tältä "laihduttajalta". Palkintona vaa'alla tänään oltiin puolen kilon verran takaisin 80-luvun puolella. Mutta ei auta valittaa, kun ihan omilla valinnoillaan on sen saanut aikaan. Eteenpäin siis tästä taas.

Häääääätschiu!

Flunssassa taas vaihteeksi. Kurkku on karhea kuin mikä ja nenä vuotaa, kuin keväinen räystäs. Siitä huolimatta käytiin tänään kärrylenkillä nuorten herrojen kanssa. Täysillä ei painettu, mutta selkä tuntui olevan märkä kotiin tultua, joten kai sitä vauhtia kuitenkin riitti. Tai ehkäpä kuntoni on laskenut olemattomiin ja pienikin ponnistus sohvannurkasta käy kunnon päälle :).

Aamu alkoi vaa'alta. Olin varustautunut siihen, että lukema alkaa kasilla, vaan toisin kävi. Nämä lahjaksi saadut lukemat ei tosin tunnu yhtä hyviltä kuin ne, joiden eteen on oikeasti jotain tehnyt. Jep, kuten edellisestä lauseesta voi rivien välistä lukea, ihan kuosissaan ei remonttini edelleenkään ole. Herkut ovat onneksi jääneet ja niitä ei enää tee samalla tavalla mielikään, mutta muuten en ole kauheasti katsonut mitä ja mnkä verran olen suuhuni laittanut. Paino kuitenkin oli tänä aamuna 79,4kg, joten ehkäpä olen jotain sisäistänyt terveellisestä elämästä ja olen osannut tehdä oikeita valintoja ilman sen suurempaa pohdintaa.

Elämäntaparemonttiani on nyt takana kymmenen (10) viikkoa. Painoa on pudonnut melkein kuusi (6) kiloa. Hyvältä tuntuu, joskin vähän harmittaa kun tietää, että enemmänkin olisi tässä ajassa voinut tippua. Yritän kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella, että "mikä nopeasti lähtee, se myös nopeasti palaa" ja edetä rauhalliseen tahtiin.

Hetkellisesti 70-luvulla

Fibro on intoutunut vaivaamaan raaajojani viimeaikoina oikein urakalla ja kivun ajamana päätin piipahtaa paikallisessa arvauskeskuksessa. Piipahduksesta ei sen enempää, ettei tule painokelvotonta tekstiä, mutta sain (taas) kouraani masennuslääkereseptin, jossa oli merkintä "kipukynnyslääke". Tuolla ko. lääkkeellä on todettu olevan kipukynnystä nostava vaikutus kaltaisillani särkijöillä ja muistelisin sitä kerran aikaisemminkin sitä kokeilleeni. Lääkäri kuitenkin jätti tuon kokemuksen omaan arvoonsa ja tarpeeksi kun sattuu, on valmis tekemään mitä vaan. Kuten ottamaan lääkettä, joka sai minut viime kerralla aikamoiseen kuntoon. Niin heikoilla en ole ollut edes raskaana. Päätin kuitenkin siis pillerin niellä ja seuraukset olivat jota kuinkin edellisen kaltaiset: pönttöä halattiin, norjaa puhuttiin ja olo oli kertakaikkisen epämiellyttävä pahoinvointeineen ja päänsärkyineen. Juu, se siitä kokeilusta. Vaikka nuo ärsyttävät sivuvaikutukset menisivätkin ohi parissa viikossa, en aio saattaa lapsiani kahdeksi viikoksi vaaraan sen takia, että äidillä on olo kuin useamman promillen humalassa.

Laihdutus tuon lääkkeen avulla sen sijaan saattaisi onnistua. Toissapäivänä pillerin otettuani ei mikään oikein maistunut ja sekin vähä mitä söin tuli liukkaasti ylös. Eilenkään ei kroppani vielä ollut täysin toipunut tuosta ihmepilleristä ja niimpä tämän aamun lukemat olivat 79,8kg. Tänään on sitten käynnistelty normikuvioita, vaikka olo on edelleen vähän valju. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa ja siksipä luulenkin, että tuo 70-luku jää vain hetkelliseksi. Viikonloppuna on vielä yhdet kihlajaiset ja yhdet lastenvaatekekkerit (joiden pääasiallinen tarkoitus on kuulemma juoda kahvia ja höpöttää), joten itsekuria tarvittaisiin, ettei homma lipeä taas käsistä täysin.

Tästä mitään tuu

Ärsyttää. Tätäkö tarkottaa, kun puhutaan alkuvuoden laihdutusinnostuksen hiipumisesta muutamassa viikossa? Puheista päätellen ongelma on globaali, mutta se ei paljon naurata, kun katsoo omalle lautaselleen. Vaa'asta emme edes puhu, emmehän?

Prokkis lähti käyntiin niin hyvin, mitä kyllä vähän ihmettelinkin. Eihän minulle ole mitenkään luontaista onnistua näissä laihdutusjutuissa ja epäonnistuneita projekteja on takana vaikka kuinka monta. Liekö tämä ihmettely ollut itseään toteuttavaa ennustelua, sillä mikään ei enää suju. Viimeviikon herkkusaldo on sellainen, että siitä ei kestä päivänvalossa puhua. Liikuntakaan puolestaan oli niin olematonta, että eipä siitäkään ole paljoa sanottavaa. Eilen kävin miehen patistamana salilla ja hyväähän se teki. Siis siitäkin huolimatta, että siellä tulee tehtyä vähän sitä ja tätä eikä touhussa varmaankaan ole mitään sen syvällisempää logiikkaa. Mutta urheilua se kuitenkin on, joten kai siinä nyt jokunen kalori kuluu?

Tänään on kuitenkin taas maanantai ja maanantainahan on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni. Niin tapahtukoon siis tänään. Koska imetys on päättynyt ja siinä mielessä ei ole mitään esteitä suuremmillekaan pudotuksille, olen itselleni tehdyn lupauksen mukaisesti liittynyt Keventäjiin. Ihan vielä en siis ole luovuttamassa enkä periksi antamassa.

Tästä se siis taas kerran lähtee...

Ps. Luin joskus tutkimuksesta, jossa todettiin light-limsojen lisäävän makeanhimoa. Tämä tuli viime viikolla todistettua ja nyt aion pysytellä hieman kohtuullisemmissa annoksissa sekä limsojen että makean suhteen. Pepsi Max'n vaikutuksen todellakin huomasi tuolla alueella.