Missä olet, motivaatio?

Kauhusta kankeana aloitin aamuni hyppäämällä (okei, ehkä hieman vauhdikas ilmaisu, mutta jotenkin itseni siihen kuitenkin asettelin) vaa'alle. Tulos oli armollisempi kuin sen olisi pitänyt olla vime päivien jälkeen, joten siitä on hyvä jatkaa. Niin, jatkaa mitä? Ilmeisesti tätä lipsumisten sarjaa, josta alkaa jo hiipiä mieleen, että olen tainnut palata kokonaan entiseen: päivä on hikisesti yli puolen välin ja olen jo ehtinyt nautiskella suklaata, pizzaa ja suklaavanukasta. 

Mitä tapahtui sille hyvälle tsempille ja motivaatiolle, josta sain nauttia muutaman viikon? Mihin se hävisi ihan näin yhtäkkiä? Tavoitevaatteet eivät sovi päälle, vaaka ei näytä 65kg:aa eikä kunto ole missä toivoisin sen olevan. Kuka tai mikä siis huijasi tämän kropan - ja varsinkin mielen - kuvittelemaan, että projekti on ohi??? Ärsyttää. 

Kävin viime viikolla "työhaastattelussa". Tarkoitus on siis palata työelämään kesäkuussa ja ehdin jo laskeskella missä kiloluvuissa työn voisi aloittaa. Tällä menolla taidetaan mennä kolminumeroisissa luvuissa, jos jotain ei tälle motivaatiolle ja itsekurille tapahdu. 

Mistä te muut löydätte tsempin niihin päiviin, kun ei huvita? 

Lipsumista

Hyvin alkanut projekti uhkaa kaatua yhteen lipsumisia täynnä olevaan/olleeseen viikkoon. Väsyttää aivan sairaasti ja siihen tankkaan suklaata ihan kun en paremmasta tietäisi. Ja sitten kärsin suklaan aiheuttamasta äklötyksestä ja vannon, etten enää KOSKAAN syö moista pahuuden lähdettä. Kunnes taas seuraavana päivänä megalomaaninen väsymys vaivaa....

Virhe nro1: tällä viikolla en juurikaan ole suunnitellut syömisiäni etukäteen. Mies on ollut lomalla ja se on vapauttanut rouvan esim. käymään kampaajalla ja työhaastattelussa. Sen lisäksi ohjelmaa sotki neuvola yhtenä päivänä. En näköjään ole projektissa vielä siinä pisteessä, että tämmösistä rutiinista poikkeavista viikoista selviäisin suunnittelematta ja se kyllä näkyy. Ensi viikolla siis mies takaisin töihin ja rouva takaisin rutiineihin, joihin kuuluu mm. aterioiden suunnittelu ja syömisten merkkaaminen Kiloklubiin.

Virhe nro2: luulin leipovani kun vieraita on ollut useampana päivänä ja leipomisen vuoksi ostin kaappiin taloussuklaalevyn. Virhe. Sitä levyä ei ole enää eikä kyllä ole leipomuksiakaan. Sen sijaan on äklöttävä olo ja karmea morkkis. Hyi yöäk.

Liikkumisetkin on tällä viikolla olleet vähän hakusassa tämän yllättävän vapauteni vuoksi, mutta lupaan palata ruotuun senkin suhteen. Mieskin jo patisti liikunnan pariin, joten ehkäpä piipahdan salilla heti huomenissa. Ja ensi viikolla taas vaunulenkkeilemäänkin.

Imetys päättyi omaan mahdottomuuteensa tällä viikolla. Nuori herra täyttää ensi viikolla neljä kuukautta, joten olisihan se ollut kiva vielä hetken nautiskella tissittelyhetkistä, mutta kun ei maitoa vaan ole, niin turha siinä on tissitellä. Tämä kuitenkin mahdollistaa tiukemmankin dieetin, joten jossain vaiheessa varmaankin liityn Keventäjiin. Palveluna se kaiketi ei juurikaan eroa Kiloklubista noiden merkkailujen suhteen, mutta tarvitsisin sitä taustatukea, jota Keventäjät tarjoavat. Jossain vaiheessa siis sinne.

Tekisi mieli hypätä maanantaipunnituksen yli, kun tietää plussaa tulevan ja reilusti, mutta ehkä se puntari palauttaa minut ruotuun nopeammin, kuin mikään muu, joten paras vaan pitää siitäkin rutiinista tiukasti kiinni.

Tv-ohjelmia

Kotiäiteillessä huomaan telkkarin olevan auki lähes koko päivän. Se taisi alkaa tarpeesta kuulla jonkun muunkin aikuisen ääni asunnossamme niinä pitkinä tunteina, jolloin olen lasten kanssa yksin, ja näköjään siitä on kehittynyt huono tapa. Yhtä kaikki, tämän tavan myötä olen havainnut televisiossa pyörivien ohjelmien pyörivän lähinnä kolmen aihepiirin ympärillä: sisustuksen, ruuanlaiton ja laihduttamisen. Siinä kai ne nykyajan trendit.

Erinäisiä laihdutusohjemia (yleensä jenkkiläiseen tapaan suurella volyymilla ja isolla taalakasalla tehtyjä) katsellessa mieleen pyrkii ajatus siitä, miten "helppoa" laihdutus olisi, jos sen voisi tehdä vaikkapa "Biggest loser" -meiningillä. Siis juurikin tuolla Jenkkilän tyylillä. Voisi hautautua jonnekin oikean elämän ulottumattomiin muiden laihduttajien kanssa ja keskittyä vain ja ainoastaan kuntoiluun ja oikein syömiseen. Apua on lähellä aina sitä tarvitessa ja treenitkin on niin valmiiksi mietitty jonkun toisen toimesta, ettei minun tarvitsisi muuta kuin tehdä ne. Kerran viikossa seisoisin vaa'alla ja toivoisin tiputtaneeni tarpeeksi.

Tai "Hurja pudotus" niin ikään jenkkimeiningillä tehtynä. Saisin ihan oman valmentajan, joka asuisi, söisi ja hengittäisi meillä. Joka huohottaisi niskaani ja loisi sitä paljon kehuttua ulkoista painetta. Joka jäisi ikuisiksi ajoiksi jos nyt ei ystäväkseni, niin ainakin ääneksi pääni sisään. Joka punnitsisi minut tasaisin väliajoin, jakaisi lahjoja ja haastaisi. Niin, ja kermana kakussa: joka maksaisi vuoden ruokani ja parhaassa tapauksessa myös lastenvahtini.

Jos dokkariosastoa haluaa, löytyy eri kanavilta mitä erilaisimpia versioita aiheesta. Kuten esim. Teemalta vähän aikaa sitten tullut varsin asiapitoinen sarja, jonka nimen olen onnellisesti unohtanut. Mieleen jäi joka tapauksessa jakso, jossa kaksi varsin kookasta brittiä lähetettiin Kyprokselle (olikohan se Kypros? Sinne jonnekin kuitenkin) tutustumaan sikäläisten ylipainoisten elämäntapoihin. Hiukan huvittuneena seurasin näiden brittien kauhistelua ja suoranaista ohjeistusta laihdutuksen poluilla.

Ohjelmia tulvii siis kanavat pullollaan ja mikäs siinä, ihan kivaa viihdettähän ne ovat. Katselen niitä hiukan kateellisena siksi, että jotkut näyttävät saavan kaiken niin helpolla. Minä kun joudun itse käymään kaupassa, itse päättämään mitä syön, itse päättämään miten treenaan, missä ja milloin. Minä myös joudun itse maksamaan kauppalaskuni ja muutaman viikon kokemuksella voin kertoa terveellisten ainesten olevan kalliita. Onneksi minulla on mies, joka sanoo sen kannattavan silti ja niin raahaan kaupasta taas muutaman avokadon.

Joskus siis leikin ajatuksissani, että lähden Jenkkeihin ansaitsemaan rahaa laihdutuksella. Ranchilla raadan itsekin näännyksiin ja tulen kotiin ison sekin kanssa. Ajatuksena se on varsin houkutteleva, jos sen jättää tähän. Jostain kuitenkin luin, että vain harva Biggest Loser -ohjelman laihduttaja onnistuu pitämään painon poissa farmilta lähdettyään. Ja ihmekös tuo, onhan todellinen maailma aika erilainen paikka, kuin tuo suljettu yhteisö.

Minä siis jatkan takkuista elämäntaparemonttiani ihan omin voimin, mutta siltikin sillä ajatuksella, että opin asiat ihan oikeassa elämässä kohdaten oikean elämän haasteet matkani varrella. Todennäköisesti lankean monen monta kertaa, mutta toivottavasti nousen myös ihan yhtä monta kertaa. Jos joku tästä takkuamisesta haluaa minulle maksaa, otan rahat kyllä vastaan, mutta muussa tapauksessa teen sen vain ihan itseni ja perheeni vuoksi ja olen onnellinen näin.

Tulipa tästä turha postaus :D.

Pudotus se on pienikin pudotus

Aamupaino -200g vähemmän kuin viikko sitten. Jostain kummallisesta syystä olen ollut viime päivät nälkäinen syömilläni annoksilla ja vaikka mitään herkkuövereitä en olekaan vetänyt, on kaloreita silti tainnut tulla yli sallitun. Mutta pudotus se on pienikin pudotus. Kaivoin myös mittanauhan esiin eka kertaa sitten projektin alotuksen. Kummallista miten noin pienet kilomäärät on sentteinä niin "paljon". Kyllähän sen farkuista huomaa, mutta silti.

Tortilla-pizzaa

Mistähän tämä pizzanhimo oikein tulee? Sitä piti saada viikonloppuna ja sitä olisi pitänyt saada taas tänään. Tämän päivän versio on tehty kokojyväiselle tortillalle täytteenä tonnikalaa, kinkkua ja vähärasvaista juustoa. Jos italialaisilta kysyttäisiin, tämä tuskin täyttäisi pizzan kriteereitä. Ja jos meksikolaiselta kysyttäisiin, saattaisin saada syytteen tortillan raiskauksesta. Yhtä kaikki, kelpasi mulle :). Lisukkeena perussalaatti.

Tortilla-pizzaa, nam!

Pepsi Maxia boheemisti Starbucksmukista :)

Tänään en ole merkkaillut syömisiä Kiloklubille, mutta uskoisin tuon satsin mahtuvan päivän kaloreihin. Tuo Kiloklubi on vähän kaksipiippuinen juttu. Siitä on ihan selkeästi apua tällaiselle tumpelolle, joka muuten ei juurikaan jaksa/osaa kaloreita laskeskella. Toisaalta siitä saattaa tulla myös vihollinen: en uskalla syödä luottaen omaan "vaistooni", vaan kaikki pitää kurkata sieltä ja se saattaa viedä väärille jäljille. Siksi siis mukaan näitä merkkaamattomia päiviä.

Mitäänsanomatonta

Kaipa se eilinen 81kg oli ihan oikein, koska jostain mystisestä syystä vaaka näytti tänäaamuna 80,7kg. Voisikohan olla niin, että alitajuntani on omaksunut tämän elämäntaparemontin tietoista minääni paremmin :)? Tai siis, että jotenkin alitajuisesti olen onnistunut pitämään kalorit oikealla tasolla ja painonkehitys jatkaa suotuisaa matkaansa. Vihannesten lisääminen ei ole ollut minkäänlainen ongelma ja sen verran kivuttomasti homma on sen suhteen mennyt, että uskoisin kykeneväni tuota linjaa jatkamaan. Kallista se on, mutta ehkä sitten kuitenkin sen arvoista. Eikä se yletön suklaan mässyttäminenkään ihan ilmaista ole.

Näistä blogipäivityksistä alkaa tulla vähän tällaisia tylsän puoleisia (no joo, eipä näissä oikein koskaan ole tainnut mitään sensaation aineksia olla...), mutta syy siihen löytyy ihan vain ajankäytöllisistä syistä. Tuntuu, ettei oikein mitään ehdi ja blogi laahaa viimeisenä listan kärjessä. Mutta tärkeintä tässä projektissa ei kai kuitenkaan ole blogi, vaikka täältä olenkin hirmuisesti saanut vertaistukea ja muiden huikeat tarinat ja kuvat tsemppaa mukavasti. Tärkeintä on se, että projekti etenee. Parit housut olen saanut jo siirtää tavoitekasasta käyttökasaan ja se tuntuu erittäin hyvältä.

Huonon viikon kohtuutulos

Viime viikko taisi mennä totaalisesti harakoille. Liikunnat jäi minimiin (=hyötyliikuntaan) ja syömiset meni vähän niin ja näin. Huomasin ajatuskuvioni menevän jotenkin näin: "kun viikonloppuna olen menossa sukupippaloihin, joissa kalorit ylittyvät jokatapauksessa, mitä väliä muillakaan päivillä on?" Hölmöä, tiedän. Mutta tällaisen ajatuksen kuitenkin mieleni syövereistä löysin ja todennäköisesti olen tätä ajatusta noudattanut jo aika monta vuotta. Järki toki sanoi, että 1. kun kerran pippalot on tiedossa etukäteen, niihin voisi varautua syömällä hyvin muina päivinä ja 2. yksi päivä ei projektia kaada, joten kannattaa pitää lankeamukset yhdessä päivässä.

Minun tapauksessani pippalot itsessään ei ollut se vaikein juttu - lihasopasta ja marjasalaatista kuka tahansa saa ihan kelpo annoksen. Vaikeinta oli mennä porukoiden kylmiön ääreen. Äidilläni on 2-tyypin diabetes ja hän pyrkii hoitamaan sitä karppaamalla. Aina ei tosin mene sekään ihan putkeen ja niin sieltä kaapista löytyy sitten vaikka mitä. Isäni... Ei edes mennä sinne. Mainittakoon vain, että suolaa pitää lisätä ihan joka ruokaan. Ja voita on leivän päällä vähintäänkin leipäpalan paksuinen kerros. Pahinta tuossa lapsuudenkotivierailussa on kuitenkin omat tapani ja tottumukseni. Sieltähän se kilojen kerääminen on joskus alkanut ja tiedän kyllä miksi. Vieläkin tekisi mieli roikkua jääkaapilla ihan jatkuvasti, vaikka nälkä ei todellakaan ollut. Pippaloista kotiuduttuamme äitini mietti mitä meille tarjoaisi. "Pizzaa tekis mieli", kuulin itseni sanovan. Siis, että mitä??? Pizzaa??? Äitini nousi siitä paikasta ja väänsi aivan superhyvän karppipizzan, mutta ei se todellakaan tarpeellista ollut. Söin silti.

Aamulla teki mieli jättää punnitukset tekemättä, mutta hyppäsin kuitenkin vaa'alle. Ensilukema oli 80,7kg, jota en todellakaan uskonut oikeaksi. Toinen oli 81kg ja sitäkin vielä vähän epäilin. Viides oli 82,7kg. Lopulta meni usko ja luottamus koko vaakaan, mutta siis kuudesta punnitustuloksesta neljä oli tuon 81,0kg, joka oli siis sama, kuin viikko sitten. En ole siitä ylpeä, mutta siihen nähden mitä viikko piti sisällään, tulos on kohtuullinen. Taidan kuitenkin ottaa huomenna vielä uuden lukeman.

Tänään on palattu ruotuun ja se tuntuu hyvältä. Samoin, kuin se, että edellisten laihisten tapaan repsahdus ei jää päälle. Olen ehkä oppinut sittenkin jotain???

Ei-niin-täydellinen päivä

Voiko siitä seurata mitään hyvää, että aloittaa aamunsa suklaalla? No ei voi. Oli vaan ihan järkyttävä nälkä heti aamusta, vaikka olin kyllä illalla syönyt mielestäni jopa tuhdisti, ja kun se suklaa niin kutsuvasti oli siinä. Sehän sotki kalorini heti ja kun ne kerran oli sotkettu, annettiin mennä samaa alamäkeä loppupäiväkin. Ei hyvä. Että semmonen päivä.

Yöt on menneet vähän niin ja näin tässä viime aikoina - kiitos junioreiden - ja siitä johtuen liikunnat ovat jääneet kyllä aika minimiin. Ei vaan jaksa. Tarkoitus on kuitenkin parantaa tapansa ja palata vähintäänkin vaunulenkkiasteelle, jos ei jopa jotain vähän korkealaatuisempaakin.

Tästä ei voi kun nousta.

Maanantaita

Maanantai-aamu alkoi tutusti vaa'alla. Kiloklubi on tehnyt tehtävänsä ja tulos oli -1,5kg. Ihan tällaisia lukemia en tavoitellut projektin alussa ja edelleenkin mietin laihduttamisen ja imettämisen yhteensovittamista. Imettäminen alkaa todennäköisesti harmikseni tulla tiensä päätökseen kohtuullisen pian ihan vain siksi, että tissi ei kelpaa. En osaa sanoa johtuuko se siitä, että olen pulloilla tuhonnut lapsukaisen hyväksi kehutun imuotteen vai siitä, että maitoa ei taida olla ylenmäärin tarjolla, mutta tissin päälle on lähes poikkeuksetta annettava purkkimaitoa. Siinä mielessä siis pienempikin lukema olisi riittänyt, mutta ei kai tässä auta valittaa? Viidessä viikossa paino on pudonnut 4,3kg, joten alle kilo/viikko -vauhdissa ollaan.

Viime viikolla tapasin vanhan kaverini, jonka kanssa ei olla muutamaan kuukauteen nähty. Epäili minun laihtuneen noin 30kg :D. Kivahan se oli, että laihtumisen huomaa, mutta jotain rajaa sentään noiden kohteliaisuuksien kanssa. Eilen myös kaksi eri ihmistä totesi minun hoikistuneen, joten kai se sitten oikeasti jossain näkyy.

Viikonlopuksi olemme menossa vanhempieni luo. Lauantaina on vielä pienoiset sukupippalot ruokineen ja juomineen. Saattaa siis olla hieman koettelevampi viikonloppu tulossa. Yritän kuitenkin jo valmiiksi psyykata itseäni oikeisiin valintoihin.

Aurinkoista viikkoa!