Itseinhoa umpikujassa

Täällä ollaan itseinhon syövereissä heti aamutuimaan. Viikko meni Kiloklubia täytellen, mutta tulos on mikä on. Juhannus sotki viikkorytmini noin viikonpäivien osalta ja sunnuntaina hyppäsin vaa'alle luullen päivää maanantaiksi. Vaaka näytti 81,5kg. Siis mitä? Mikään tekemäni muutos ei siis ole tuottanut minkäänlaisia tuloksia :(. Senhän tiesinkin jo, että vaikka normaalisti jonkinlaisen elämäntapamuutoksen myötä nesteet lähtevät ensimmäisenä, nyt ei ole edes sitä tapahtunut. Juon mielestäni riittävästi/paljon, mutta silläkään ei kaiketi ole mitään vaikutusta mihinkään. En osaa nähdä missä huijaan itseäni, mutta jossain täytyy pieleen mennä, koska homma ei pelitä.

Olen niin kiukkuinen ja syvällä itsesäälissäni, ettei mitään rajaa. 98 päivän projektini kutistuu kutistumistaan ja näyttää vakaasti siltä, että tämä(kin) kesä menee samoja asioita pyöritellessä, kuin monen monta aiempaakin kesää. Ja syksyä, talvea ja kevättä. Missä ihmeessä se jumi oikein on ja millä ihmeellä siitä oikein pääsee eroon??? Ajatuksissa se jossain täytyy olla, mutta missä? Toki olen huomannut oman suhtautumiseni ruokaan olevan kovasti toisenlainen kuin esimerkiksi työtovereillani, mutta sekään huomio ei sinällään auta, kun en tiedä miten omaa ruokasuhdettani muuttaisin. Olen täysin umpikujassa ajatuksieni kanssa, etten tiedä mihin suuntaan lähteä.

Näyttää siis siltä, että ainoa dieetti (kyllä, nimenomaan dieetti), joka itselläni on toiminut, on ollut Superdieetti. Ajatus sille palaamisesta ahdistaa siksi, että se(kään) ei muuttanut ajattelutapaani tai suhdettani ruokaan millään tavalla ja kilot kipusivat takaisin aika tosi sukkelasti ja sitä en oikeastaan enää haluaisi. Ajatus Superdieetistä ei tunnu kivalta myöskään siksi, että töissä toimi esimerkkiruokailijana ja vaikka vielä kehtaisinkin ottaa lautaselleni puolet koko yksikölle varatusta salaatista, the dieetin kirjaimellinen noudattaminen on toisen tekemän ruuan kanssa mahdotonta. Ehkä jonkinlainen sovellus ko. dieetistä voisi tulla kyseeseen, mutta saako sillä sitten mitään tuloksia aikaan, mene ja tiedä. Kiloklubi sinällään kuuluu olevan toimiva systeemi ja siinä mielessä helppo, että sieltä löytyy lähes kaikki ruoka-aineet ja omaa kalorinkulutusta on helppo seurata. Viime viikon menin Kiloklubin antamilla kaloreilla ja kalorivajeilla, mutta vaje ei näköjään itselleni ole riittävä. En sitten tiedä kuinka alas kalorit pitäisi tiputtaa tuloksia saadakseni.

Kolmas ja tällä hetkellä ehdottomasti houkuttavin vaihtoehto on luovuttaminen. Kun ei tästä kerran mitään tule, niin miksi edes yrittää. Jos minut on kerran "tuomittu" ylipainoiseksi, miksi taistella sitä vastaan? Tuossa ajattelussa on vaan hiukan liikaa uhrin menttaliteettia ja siksi houkuttelvuudestaan huolimatta en halua tarttua siihen. Ei kai voi olla ihmistä, joka ei milälän keinolla laihdu? Kai niitä tuloksia jollain lailla pitää saada aikaan? Keinoa en tällä hetkellä tiedä, mutta jostain niitä täytyy alkaa löytyä ja paras vaan jatkaa umpikujaista etsintäänsä, kunnes jotain tapahtuu. Kauneus on katoavaista, läski ikuista, vai miten se vanha sanonta nyt menikään? Ei siis muuta, kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Muutoksia ja muutosten muutoksia

Uuden projektini aloituksesta on nyt kolme viikkoa. Ensimmäinen viikko meni jokseenkin hyvin, toinen täysin penkin alle ja kolmas omasta mielestäni hyvin. Siitä huolimatta vaaka näytti kohtuuttomasti 81,8 eilisaamuna, mikä tarkoittaa -200g/3 viikkoa. Tahti ei ole huima ja pettymys itseeni nostaa päätään jälleen kerran. Pienellä miettimisellä löysin ruokavaliostani monen monta korjattavaa asiaa, vaikka mielestäni viime viikko hyvin menikin. Siinä mielessä viikko meni hyvin, että vältin herkut monessa kohtaa ja onnistuin tekemään parempia valintoja niiden suhteen. Puhtaan sokerin puutos tuntuu olossani heti ja tämän olotilamuutoksen haluaisin konkreettisesti purkkiin muistaakseni sen tulevaisuudessakin. Voin selkeästi paremmin. Jaksan enemmän eikä olo ole samalla tavalla vetämätön ja saamaton. Jonkinlaista tasaisuutta on myös havaittavissa, vaikka mies saattaa olla asiasta täysin eri mieltä :). Silti ruokavalioni sisältää todennäköisesti liikaa energiaa. Ihan sama onko se peräisin kirsikoista vai suklaasta, liika energia ei ole hyvästä eikä se tue pääsyä minkäänlaiseen tavoitteeseen. Niin väsyttävää kuin kaiken punnitseminen ja miettiminen onkin, kaivoin jälleen esiin Kiloklubin tunnukseni ja ainakin tovin verran merkitsen jokaisen suupalan sinne oppiakseni arvioimaan annoskokoja ja saadakseni painokäyrän oikean suuntaiseksi.

Viime viikon aikana olen myös aktivoitunut kahvakuulan ulkoilutuksessa. Eihän tuo nyt mitään fitnesskamaa ole, mutta siihen ei varsinaisesti ole pyrkimyskään. Kävin myös kävelyllä, mistä rasti seinään :).

Hyviä muutoksia siis, mutta parantamiseen on silti suuresti varaa.

Lähtiskö se tästä taas?

Jotensakin huvittavaa. Tai masentavaa, jos sitä oikein alkaa miettiä. Aika tarkkaan kaksi (2) vuotta on kulunut viimeisestä postauksesta ja nyt, kun kuvittelen jälleen palaavani, olen täsmälleen samoissa lukemissa ja samoissa ajatuksissa. Niin ärsyttävää. Miksen voi vain laihtua ja oppia elämään terveellisesti ja laihasti? Mikä tässä syömiskuviossa on niin vaikeaa? Lohdutuksekseni voin lukea muutamiakin blogeja, joissa on kierretty samaa kehää, mutta lohtu ei kestä kauaa: onko menetetyt kilot mahdoton pitää poissa ja jos muut eivät siihen kykene, miten minä muka kykenisin? Vallan on samanlaiset ajatuskuviot ja pyöritykset, kuin kaksi vuotta sittenkin, mutta en kai minä kuitenkaan kokonaan ole luovuttanut, koska vielä on intoa yrittää.

Ihan koko kahta vuotta en ole samassa pisteessä pyörinyt. Vuosi sitten olin noin 10kg pienempi. Monen muun suomalaisen tavoin Fitfarmin dieetti toimi ja kehoni suli, vaikken kovasti liikkumaan silloin pystynytkään erinäisistä ruumiin vaivoista johtuen. Voin hyvin ja elämä hymyili, kunnes koitti viime syksy ja sen jälkeen mikään ei sitten enää mennytkään niin kuin olisin toivonut. Kiire vei mennessään ja kun en ehtinyt ajattelemaan syömisiä, tipahdin takaisin samoihin vanhoihin kuvioihin, joista juuri olin muka päässyt irti. Tammikuussa aloitin opiskelun ja ainoa lihas, joka ehti mitenkään kulua tai rasittua kevään aikana, oli istumalihas. Ja näin palasivat kilot kera tovereidensa. 

Inhorealismia parhaimmillaan. Näitä housuja käytin vuosi sitten töissä. 

Jos näyttäis edes siltä, kun olis raskaana, mutta kyllä tuo on ihan vaan läskiä. 

Kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut siitä, miten dieettejä ja menetelmiä on monia ja miten en tiedä miten minun tulisi homma hoitaa ja mikä on se toimiva juttu. -Tätä samaa kehää kierrän edelleen. Superdietti toimi. Ohjeet oli helpot ja selkeät ja oli oikeastaan helpottavaa, että joku jossain oli määrännyt mitä ja miten minä syön. Ei omaa aivotoimintaa, pelkkää tottelemista. Ja tähän samaanhan se homma sitten kaatui. Kun olisi pitänyt osata ajatella, en sitä osannut ja kun kukaan ei sanonut mitä pitää tehdä, tein sen minkä osasin: palasin vanhaan. Houkutus SD:iin palaamiselle on suuri, mutta olen päättänyt vastustaa tätä houkutusta. Tässä elämäntilanteessa, jossa juuri nyt elän, minulla ei ole aikaa eikä energiaa kokata sitä määrää, jonka dieetin noudattaminen minulta edellytti. Periaatteessa siis joka aterialle jotain perheelle ja jotain itselleni. Aika ja energia ei vain riitä. Kuitenkin haluan päästä eroon jatkuvasta väsymyksestä, saamattomuudesta, tunkkaisesta olosta ja tietenkin ylikiloista. Matkaa normaalin rajalle ei ole ihan älyttömästi, mutta tokihan ylimääräisten kilojen karistaminen työn takana on. 

Enyweis, aloitin tässä taannoin projektin nimeltä "98 päivää". Sen verran oli aikaa syyslukukauden alkuun ja asetin itselleni leikkimielisen tavoitteen laihtua (keskimäärin) 100g/päivä ja mikäli tavoitteeseeni pääsen, olen koulun jatkuessa 9,8kg kevyempi, kuin projektin aloituspäivänä. Alku meni suunnitelman mukaan ja ensimmäisen viikon tulos oli täydellinen -700g. Sitten alkoi seuraava viikko ja elin pelkällä karkilla. Tein itseni kanssa pelkurimaisen sopimuksen ja päätin, että toista viikkoa ei lasketa ja niimpä en pelkuruudessani edes punninnut itseäni maanantaina. Typerää ja petollista, tiedän. Yritän kerätä rohkeuteni huomisaamuna ja katsoa tuhoja silmästä silmään. Voi siis olla, että -100g/päivä -tavoitteeni ei täyty, mutta juuri nyt olisin tyytyväinen mihin vain tulokseen, kunhan sen edessä olisi miinus. Tällä hetkellä koulun alkuun on aikaa 72 päivää, joten peli ei ole vielä kokonaan menetetty, mutta ryhdistäytymistä se vaatii.

Mitä aion nyt siis tehdä toisin? Yritän todistella itselleni, että perusasiat riittävät: kasviksia lisää, herkut minimiin ja jos mahdollista, liikuntaa lisää. Ruuan määrän sijaan panostamista ruuan laatuun ja tätä diipadaapa, josta joka paikassa toitotetaan. Mutta ei kai sitä toitotettaisi, jos se ei toimisi? Suuri kompastuskiveni on kaikki makea. Ja heti seuraava kivi on kaikki suolainen. Ehkä kuitenkin helpommin lankean esim. karkkeihin ja muuhun "helposti syötävään". Toki avonainen sipsipussi keittiön kaapissa on sekin helppo houkutus, mutta sipsipussin kanssa käveleminen kaupungilla on hiukan  hankalampaa, kuin avoin karkkipussi laukussa, joten sen vuoksi sorrun helpommin karkkiosastoon. Kuvittelen olevani riippuvainen sokerista ihan jo kemiallisina yhdisteinä. Pystyn helposti olemaan kokonaan ilman karkkeja, pullia, jätskejä, jne., mutta jos/kun sitten lankean, paluuta takaisin ei ihan hetkeen ole. Olen myös huomannut, että olen riippuvainen tietyistä rutiineista, joihin syöminen vahvasti liittyy. On kausia, jolloin ostan karkkia joka kerta, kun käyn kaupassa yksin. Siitä tulee rutiini ja se ikäänkuin kuuluu siihen kuvioon. Heikkouteni tietäen pyrin välttämään koko karkkihyllyn ohittamista. Mikäli mahdollista, valitsen kokonaan toisen käytävän, ja kuten hyvin tiedämme, kaupassa on yleensä useampi kassalle johtava hyllyväli, joten mikään ulkopuolinen ei pakota minua karkkihyllyä syleilemään. 

Pyrin siihen, että syön samaa ruokaa, kuin muukin perhe, mutta kiinnitän huomiota annoskokoihin ja yleensäkin ruuan terveellisyyteen. Ja ehkä on syytä myös tutustua jälleen kerran siihen, miltä nälkä tuntuu. Tai kylläisyys. Ne kun unohtuvat niin helposti jatkuvan mättämisen seurauksena. 

Mainittakoon vielä, että projektini alkaessa 29.5.2016 oli tasan 82kg. Tavoite kilojen putoamisesta on todellinen, mutta ei ensisijainen. Ensisijaisesti tarvitsen ja haluan muutosta omaan olooni, joka ei ole hyvä. Sokerit olivat 6,3 tässä aamuna muutamana ja mikäli en saa itseäni ruotuun, kakksotyypin diabetes on totisinta totta kohdallani. Sen pitäisi pelästyttää. Samoin kuin sen, miten usein kuulen sanovani lapsille, etten juuri nyt jaksa. Tälle on PAKKO tehdä jotain ja tästä pakosta on pakko ottaa irti kaikki, mikä lähtee. 

Skeptisen kokeilun tulos

Neljä viikkoa sitten aloitin 5:2 -kokeilun sillä ajatuksella, että noudatan sitä neljä viikkoa ja katson mitä tapahtuu. Tänään oli siis totuuden hetki ja tulos oli tällainen: vaaka näytti -2,4kg ja mittanauha vyötärön kohdalta -3,5cm. Kokeilun alku oli hankala, mutta loppujen lopuksi paastopäivät ovat menneet yllättävän helposti. Nälkä ja ruuan himo tulee yleensä vasta iltapuolella ja kun on jo siihen asti selvinnyt, ei hyvää päivää kannata pilata ylittämällä päivän kaloreita :). Kun sain vielä herkuttelun kuriin, homma parani entisestään ja aion jatkaa ainakin toistaiseksi tällä polulla. Pudotus sinänsä ei ole mikään suuri, mutta lienee juurikin niissä terveellisissä rajoissa, noin 600g/viikko. Jos siis ainakin vielä toiset neljä viikkoa näin...

Paastopäivän hurmio

Kaikesta skeptisyydestäni huolimatta olen päässyt siihen vaiheeseen 5:2 -kokeilussani, josta monet erilaisilla keskustelupalstoilla hehkuttavat, mutta josta kuvittelin jääväni täysin paitsi. Kun kuulin ekaa kertaa jonkun kertovan nauttivansa paastopäivistä, en todellakaan uskonut sitä. Kukapa nyt nauttisi siitä, että saa vaapaehtoisesti kiduttaa itseään syömättömyydellä? En minä ainakaan. Vaan toisin kävi. Hurmio on saavuttanut minut ja voin sanoa jollain kummallisella tavalla odottavani paastopäiviä. Tai siis vähän harhaanjohtava on tuo sana "paasto", kun syödä kuitenkin saa. Mutta tällaiselle suursyöpölle 500kcal on lähes sama asia, kuin täyspaasto, joten sillä mennään :).

Paastopäivän pikaruokaa

Olen myös osittain onnistunut voittamaan skeptisyyteni ihan vain lukemalla karkkipussin tuoteselosteen. Jos paastopäivien välissä syö muutaman pussillisen viinikumeja, niin kyllähän se vähän verottaa sitä kilojen tippumista. Lienen siis tosi paikan edessä ja siirtymässä toiseen vaiheeseen kokeilussani. Vaikka diettiä kovasti mainostetaankin sillä lausekkeella, että "syömäpäivinä voi syödä normaalisti", se ei ihan täysin pidä paikkansa. Meille joillekin se "normaali" on niin kieroutunutta, että kyllä ne kalorit saa viikon aikana takaisin syötyä ihan vain "syömällä normaalisti". Vielä en haluaisi alkaa ihan kaikkia kaloreita laskemaan, mutta herkuttelusta on luovuttava. Ainakin siitä isosta määrästä, jolla olen kroppaani piinannut. Kokeiluvaihetta jäljellä siis viikko, mutta miehen sitä vaatiessa olen valmis jatkamaan kokeiluani vielä jonkin aikaa. Mies ei kuulemma ole huolissani ulkonäöstäni, mutta esim. Diabetes ja muut ylipainoon kytkeytyneet sukurasitteet pelottavat.

Ehkäpä tästä samaisesta syystä mies on myös vapauttanut minut lenkille aina niin halutessani. Näin kesäaikana homma onnistunee parhaiten niin, että ensin lapset nukkumaan ja sen jälkeen äiti pihalle. Kunto on lähes olematon ja lenkitkin ovat mitä ovat, mutta parempi edes pieniä lenkkejä sykettä nostaen kuin kokonaan sohvalla löhöillen.

Paksun lenkkeilijän paksut reidet

Sielun ja ruumiin lepotilamaisemaa

Skeptisyyttä ilmassa

Tänään on ollut eka paastopäivä, jolloin on ollut oikeasti nälkä. Aamupäivän päätteeksi vedin ison lautasellisen salaattia kohtuukokoisella kanan palalla höystettynä ja iltapuolella heitin pannuun kaalia, kesäkurpitsaa, sipulia ja päälle vielä kananmunan. Tarkoitus oli jättää vielä kaloreita sen verran, että voin illalla herkutella omenalla, mutta ne meni kalkkunaan, jota tuli napsittua samalla, kun tein muulle poppoolle ruokaa.

Skeptinen kokeiluni 5:2 -dieetin kanssa lähestyy puolta väliä. Alku oli loistava, mutta täytyy myöntää, että kun tänä aamuna piipahdin vaa'alla ja se näytti 300g enemmän, kuin hommaan ryhtyessä, teki mieli heittää pyyhe kehään totaalisesti. Se on vaan niin turhauttavaa, että olen tapellut näiden kilojen kanssa yli puolet elämästäni ja mikään ei niihin tunnu purevan. Kaipa se vika on oikeasti korvien välissä, mutta millä sen saa ajettua sieltä pois???

Yritän siis kytätä välipäivien syömisiä vähän tarkemmin tästä eteenpäin ja toivoa parasta. Skeptisyydestäni huolimatta en luovuta ainakaan vielä.

Kolmas paastopäivä

Tänään menossa kolmas paastopäivä ja täytyy  sanoa, että vaikka ensimmäiset kaksikin meni suht helposti, tänään on ollut uskomattoman helppo päivä. Syömiset ovat pysyneet hyvin sallitussa 500kcal:ssa ja olo on hyvä. Nälkää en ole tänään juurikaan tuntenut. Etukäteen mietin, että kuinka lapasesta paastopäivän jälkeinen päivä mahtaa lähteä, mutta ainakaan kahden edellisen jälkeen mitään sen suuntaista ei ole ollut havaittavissa. Normiaamupala huiviin ja siitä se taas on lähtenyt. Toistaiseksi olen tykännyt, mutta täysin varauksettomasti en tähän vielä suhtaudu.

Kilot... Hieman sotkee, kun ei tiedä minkä luvun mukaan pitäisi elää :). Herra Mosley kehottaa kirjassaan ottamaan painon paastopäivän jälkeisenä aamuna, mutta itse koen sen hieman "huijaavaksi". Itselläni se ei ainakaan ole ollut se pysyvä paino, vaan paino on viikon aikana vaihdellut paljonkin. Jos mennään maanantai-aamuilla, on viikon saldo ollut -800g. Ei paha sekään, vaikka onhan tähän viikkoon pienempiäkin kilolukemia mahtunut. Oikeaa laihtumista en katso tapahtuneen ennen kun paino tipahtaa alle 80kg. Sitä odotellessa siis.

Jotain tässä kevään aikana kuitenkin on tapahtunut. Laitoin lauantaina valmistujaisiin päälle mekon, joka ei todellakaan näyttänyt hyvältä muutama viikko sitten. Nytpä näytti. Peukutukset sille siis.