tiistai 21. kesäkuuta 2016

Muutoksia ja muutosten muutoksia

Uuden projektini aloituksesta on nyt kolme viikkoa. Ensimmäinen viikko meni jokseenkin hyvin, toinen täysin penkin alle ja kolmas omasta mielestäni hyvin. Siitä huolimatta vaaka näytti kohtuuttomasti 81,8 eilisaamuna, mikä tarkoittaa -200g/3 viikkoa. Tahti ei ole huima ja pettymys itseeni nostaa päätään jälleen kerran. Pienellä miettimisellä löysin ruokavaliostani monen monta korjattavaa asiaa, vaikka mielestäni viime viikko hyvin menikin. Siinä mielessä viikko meni hyvin, että vältin herkut monessa kohtaa ja onnistuin tekemään parempia valintoja niiden suhteen. Puhtaan sokerin puutos tuntuu olossani heti ja tämän olotilamuutoksen haluaisin konkreettisesti purkkiin muistaakseni sen tulevaisuudessakin. Voin selkeästi paremmin. Jaksan enemmän eikä olo ole samalla tavalla vetämätön ja saamaton. Jonkinlaista tasaisuutta on myös havaittavissa, vaikka mies saattaa olla asiasta täysin eri mieltä :). Silti ruokavalioni sisältää todennäköisesti liikaa energiaa. Ihan sama onko se peräisin kirsikoista vai suklaasta, liika energia ei ole hyvästä eikä se tue pääsyä minkäänlaiseen tavoitteeseen. Niin väsyttävää kuin kaiken punnitseminen ja miettiminen onkin, kaivoin jälleen esiin Kiloklubin tunnukseni ja ainakin tovin verran merkitsen jokaisen suupalan sinne oppiakseni arvioimaan annoskokoja ja saadakseni painokäyrän oikean suuntaiseksi.

Viime viikon aikana olen myös aktivoitunut kahvakuulan ulkoilutuksessa. Eihän tuo nyt mitään fitnesskamaa ole, mutta siihen ei varsinaisesti ole pyrkimyskään. Kävin myös kävelyllä, mistä rasti seinään :).

Hyviä muutoksia siis, mutta parantamiseen on silti suuresti varaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!