Lähtiskö se tästä taas?

Jotensakin huvittavaa. Tai masentavaa, jos sitä oikein alkaa miettiä. Aika tarkkaan kaksi (2) vuotta on kulunut viimeisestä postauksesta ja nyt, kun kuvittelen jälleen palaavani, olen täsmälleen samoissa lukemissa ja samoissa ajatuksissa. Niin ärsyttävää. Miksen voi vain laihtua ja oppia elämään terveellisesti ja laihasti? Mikä tässä syömiskuviossa on niin vaikeaa? Lohdutuksekseni voin lukea muutamiakin blogeja, joissa on kierretty samaa kehää, mutta lohtu ei kestä kauaa: onko menetetyt kilot mahdoton pitää poissa ja jos muut eivät siihen kykene, miten minä muka kykenisin? Vallan on samanlaiset ajatuskuviot ja pyöritykset, kuin kaksi vuotta sittenkin, mutta en kai minä kuitenkaan kokonaan ole luovuttanut, koska vielä on intoa yrittää.

Ihan koko kahta vuotta en ole samassa pisteessä pyörinyt. Vuosi sitten olin noin 10kg pienempi. Monen muun suomalaisen tavoin Fitfarmin dieetti toimi ja kehoni suli, vaikken kovasti liikkumaan silloin pystynytkään erinäisistä ruumiin vaivoista johtuen. Voin hyvin ja elämä hymyili, kunnes koitti viime syksy ja sen jälkeen mikään ei sitten enää mennytkään niin kuin olisin toivonut. Kiire vei mennessään ja kun en ehtinyt ajattelemaan syömisiä, tipahdin takaisin samoihin vanhoihin kuvioihin, joista juuri olin muka päässyt irti. Tammikuussa aloitin opiskelun ja ainoa lihas, joka ehti mitenkään kulua tai rasittua kevään aikana, oli istumalihas. Ja näin palasivat kilot kera tovereidensa. 

Inhorealismia parhaimmillaan. Näitä housuja käytin vuosi sitten töissä. 

Jos näyttäis edes siltä, kun olis raskaana, mutta kyllä tuo on ihan vaan läskiä. 

Kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut siitä, miten dieettejä ja menetelmiä on monia ja miten en tiedä miten minun tulisi homma hoitaa ja mikä on se toimiva juttu. -Tätä samaa kehää kierrän edelleen. Superdietti toimi. Ohjeet oli helpot ja selkeät ja oli oikeastaan helpottavaa, että joku jossain oli määrännyt mitä ja miten minä syön. Ei omaa aivotoimintaa, pelkkää tottelemista. Ja tähän samaanhan se homma sitten kaatui. Kun olisi pitänyt osata ajatella, en sitä osannut ja kun kukaan ei sanonut mitä pitää tehdä, tein sen minkä osasin: palasin vanhaan. Houkutus SD:iin palaamiselle on suuri, mutta olen päättänyt vastustaa tätä houkutusta. Tässä elämäntilanteessa, jossa juuri nyt elän, minulla ei ole aikaa eikä energiaa kokata sitä määrää, jonka dieetin noudattaminen minulta edellytti. Periaatteessa siis joka aterialle jotain perheelle ja jotain itselleni. Aika ja energia ei vain riitä. Kuitenkin haluan päästä eroon jatkuvasta väsymyksestä, saamattomuudesta, tunkkaisesta olosta ja tietenkin ylikiloista. Matkaa normaalin rajalle ei ole ihan älyttömästi, mutta tokihan ylimääräisten kilojen karistaminen työn takana on. 

Enyweis, aloitin tässä taannoin projektin nimeltä "98 päivää". Sen verran oli aikaa syyslukukauden alkuun ja asetin itselleni leikkimielisen tavoitteen laihtua (keskimäärin) 100g/päivä ja mikäli tavoitteeseeni pääsen, olen koulun jatkuessa 9,8kg kevyempi, kuin projektin aloituspäivänä. Alku meni suunnitelman mukaan ja ensimmäisen viikon tulos oli täydellinen -700g. Sitten alkoi seuraava viikko ja elin pelkällä karkilla. Tein itseni kanssa pelkurimaisen sopimuksen ja päätin, että toista viikkoa ei lasketa ja niimpä en pelkuruudessani edes punninnut itseäni maanantaina. Typerää ja petollista, tiedän. Yritän kerätä rohkeuteni huomisaamuna ja katsoa tuhoja silmästä silmään. Voi siis olla, että -100g/päivä -tavoitteeni ei täyty, mutta juuri nyt olisin tyytyväinen mihin vain tulokseen, kunhan sen edessä olisi miinus. Tällä hetkellä koulun alkuun on aikaa 72 päivää, joten peli ei ole vielä kokonaan menetetty, mutta ryhdistäytymistä se vaatii.

Mitä aion nyt siis tehdä toisin? Yritän todistella itselleni, että perusasiat riittävät: kasviksia lisää, herkut minimiin ja jos mahdollista, liikuntaa lisää. Ruuan määrän sijaan panostamista ruuan laatuun ja tätä diipadaapa, josta joka paikassa toitotetaan. Mutta ei kai sitä toitotettaisi, jos se ei toimisi? Suuri kompastuskiveni on kaikki makea. Ja heti seuraava kivi on kaikki suolainen. Ehkä kuitenkin helpommin lankean esim. karkkeihin ja muuhun "helposti syötävään". Toki avonainen sipsipussi keittiön kaapissa on sekin helppo houkutus, mutta sipsipussin kanssa käveleminen kaupungilla on hiukan  hankalampaa, kuin avoin karkkipussi laukussa, joten sen vuoksi sorrun helpommin karkkiosastoon. Kuvittelen olevani riippuvainen sokerista ihan jo kemiallisina yhdisteinä. Pystyn helposti olemaan kokonaan ilman karkkeja, pullia, jätskejä, jne., mutta jos/kun sitten lankean, paluuta takaisin ei ihan hetkeen ole. Olen myös huomannut, että olen riippuvainen tietyistä rutiineista, joihin syöminen vahvasti liittyy. On kausia, jolloin ostan karkkia joka kerta, kun käyn kaupassa yksin. Siitä tulee rutiini ja se ikäänkuin kuuluu siihen kuvioon. Heikkouteni tietäen pyrin välttämään koko karkkihyllyn ohittamista. Mikäli mahdollista, valitsen kokonaan toisen käytävän, ja kuten hyvin tiedämme, kaupassa on yleensä useampi kassalle johtava hyllyväli, joten mikään ulkopuolinen ei pakota minua karkkihyllyä syleilemään. 

Pyrin siihen, että syön samaa ruokaa, kuin muukin perhe, mutta kiinnitän huomiota annoskokoihin ja yleensäkin ruuan terveellisyyteen. Ja ehkä on syytä myös tutustua jälleen kerran siihen, miltä nälkä tuntuu. Tai kylläisyys. Ne kun unohtuvat niin helposti jatkuvan mättämisen seurauksena. 

Mainittakoon vielä, että projektini alkaessa 29.5.2016 oli tasan 82kg. Tavoite kilojen putoamisesta on todellinen, mutta ei ensisijainen. Ensisijaisesti tarvitsen ja haluan muutosta omaan olooni, joka ei ole hyvä. Sokerit olivat 6,3 tässä aamuna muutamana ja mikäli en saa itseäni ruotuun, kakksotyypin diabetes on totisinta totta kohdallani. Sen pitäisi pelästyttää. Samoin kuin sen, miten usein kuulen sanovani lapsille, etten juuri nyt jaksa. Tälle on PAKKO tehdä jotain ja tästä pakosta on pakko ottaa irti kaikki, mikä lähtee.