tiistai 8. tammikuuta 2013

Ihan vaan arkea

Talvi jatkuu jälleen. Jotenkin salaisesti toivoin ja kuvittelin, että viime viikon vesisateet jatkuu hamaan maaliskuuhun asti ja pakkanen ja lumi on tältä talvelta ohi. Väärin. Tänään sitä lunta taas saatiin. Lähdettiin lasten kanssa ulkoilemaan (=kärryajelulle) ja minkään sortin lumisadetta en siinä vaiheessa havainnut. Sade kuitenkin saavutti meidät ja sen verran sakeasti töhnää alas tippui, että ihan sai töitä tehdä, jotta tuplien kanssa eteenpäin pääsi. Käytiin kuitenkin Tarjoustalossa tarjousten perässä ja vaikka mulla on sekä välivaihevaatteita että tavoitevaatteita kaapin täydeltä, lankesin vielä yksiin välivaihefarkkuihin (koko 42) sekä yhteen välivaihepaitaan. Vaatteita en kaupassa sovittanut, kun se on hieman hankalaa nykyisellä kauppakokoonpanollamme, mutta kotona ne tietenkin heti vedin päälleni. Farkkujen vyötärö on ihmeellisen isoa mallia, koska vyötäröstä ne menis nyt jo, mutta reidet ja pohkeet onkin sitten toinen juttu. Mutta onpahan taas tavoitetta. Paita oli kokoa L ja yllärikseni se on nyt jo ihan pidettävä, kunhan vaan sattuu semmonen meno, johon ei tarvitse varustautua imetysvaatetuksella. Positiivinen päivä siis :).

Lenkkikaverit :).

 Lounaaksi toissapäiväiset lohen jämät, kasviksia ja salaattia. Päälle otin vielä pari palaa ruisleipää margariinilla ja juustolla päällystettyinä. Päivälliseksi kanaa ja kasviksia. Leivoin myös Brownieseja ystävälleni, jonka vauvaa olen huomenna menossa katsomaan. Normaalisti olisin vetänyt tummaa herkkua jo noin puoli pellillistä, mutta nyt maistoin vain reunasta sen verran, että tiedän leipomuksen olevan kohtuullista muille vietäväksi. Olen ylpeä itsestäni. Asiassa saattaa tietysti auttaa se tosiasia, että huomenna on keskiviikko ja keskiviikko on herkkupäivä :). Mitenkään pakonomaisesti en kuitenkaan herkkuja ajattele ja toivon, että herkuttelu ei maistu siltä, miltä luulen sen maistuvan. 


Lounas ja erittäin likainen joulupöytäliina.





1 kommentti:

  1. kuola valuen täällä mietin et mitä sun herkuttelupäivään kuuluu? itseä vähän ehkä jopa harmittaa että tän viikon vapaasyönnit menee lauantaina esikoisen synttäreillä, hautautuisin mieluummin sipsipussin kanssa sohvaan mutta no can do.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita!